Eikö nykyisin edes yritetä elää hiljaisesti kerrostalossa?
Ollessani pieni äitini muistutti aina kerrostaloasunnossamme, ettei lämpöpatteria saa kolistella eikä lattialle tarpeettomasti heitellä/pudotella esineitä. Onko niin, ettei nykyisin enää välitetä eikä ymmärretä elää hiljaisesti, eikö siihen enää pyritä? Villasukissa ei tietenkään tarvitse hipsutella eikä keskustella kuiskaten, mutta voisiko äänten kantautumista muihin asuntoihin yrittää välttää - vai eivätkö ihmiset enää tule ajatelleeksi koko asiaa?
Kommentit (7839)
Kaupunki unohtui mainita.
Ja ovatko samettihameita ja kulmahousuja vai ihan mohammetteja tai igoreita.
Toivottavasti saavat lähteä seuraavaan osoitteeseen häiriköimään,
me se loppulasku maksetaan muttei mielelämme.
Hml 88 kirjoitti:
Koirani kärsii eroahdistuksesta ja valitettavasti itkee kun lähdemme.
Naapurit ovat valittaneet hallituksen puheenjohtajalle eikä siis yhtään empatiaa löydy😭😬
Koiralla on ikävä omistajiaan ei hän pahuuttaan hauku mutta valitetaan vaan kun ei muuta tekemistä oo
Tosin vasta 5v koira että ehkä hän oppii pian jäämään yksin ja saavat olla rauhassa nämä tyhjästä valittajat.
Eihän koira itsestään mitään opi, vaan omistajan pitää se kouluttaa. Ja yksinoloon opetetaan jo pennusta lähtien. Joten enpä usko sinulla mitään koiraa oikeasti olevan.
jätät naapurin asukkaat rauhaan, pentu. ilman eri kehotusta etkä soita suutas muista.
Valitettavasti myös vanhemmassa väestössä on näitä huutajia ja tömistelijöitä.
Koko suku ramppaa päivittäin kylässä ja kaikilla yhtä hienot käytöstavat.
Erityisesti eläkepäivänä nämä sukulaiset tulevat hakemaan kaljarahaa ja sitten, kun ne on käytetty, niin rampataan päivittäin syömässä, huutaen, kiroten, paiskoen ja tömistellen tietenkin.
Koirat ja kakarat tottakai kuuluvat pakettiin.
Ulkonäöstä päätellen kaikki hampuuseja.
"minä ole pahoillani,hö!" kirjoitti:
jätät naapurin asukkaat rauhaan, pentu. ilman eri kehotusta etkä soita suutas muista.
paras ilmoitttaa tälliaset uhkaukset eteenpäin, tiedä kuka pedoringin tai naisketjun pyörittelijä pitää hankaluuksia yllä heille jotka huomasivat asian, Syvä-Joki menoa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä normaaleja elämään kuuluvia ääniä saa päivälläkin kuulua. Jos et kestä, muuta korpeen.
Et ole normaalia nähnytkään, eikä tarvi muuttaa minnekään siksi, että joku luonnehäiriöinen käskee.
Eikö sen metelinpitäjän pitäisi muuttaa sinne metsään, siellä voisi metelöidä ketään häiritsemättä.
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti myös vanhemmassa väestössä on näitä huutajia ja tömistelijöitä.
Koko suku ramppaa päivittäin kylässä ja kaikilla yhtä hienot käytöstavat.Erityisesti eläkepäivänä nämä sukulaiset tulevat hakemaan kaljarahaa ja sitten, kun ne on käytetty, niin rampataan päivittäin syömässä, huutaen, kiroten, paiskoen ja tömistellen tietenkin.
Koirat ja kakarat tottakai kuuluvat pakettiin.Ulkonäöstä päätellen kaikki hampuuseja.
Mulla kokemusta ainoastaan näistä ikäluokan
18-30 vuotiaista kaikki ne olleet yöhuutajakolistelijatömistelijöitä, vanhemmat varsinkin eläkeiässä olevat niitä rauhallisempia ja hiljaisia.

Joo jokaikisessä kerrostalossa nämä oikea riesa nykyään. Pari aina joka talossa, ja koko ajan härnääminen metelillä muita kohtaan. Voisiko joku tehdä tästä lehtijutun, mikä on mennyt pieleen? Tämä alkoi n 2017, jo ennen koronaakin.
huutokolistelu naapuri on palannut jostain, missä lie olikaan, varmaan hoidossa, ei tuommoiset 24/7 meluajat missään töissä ole, joten loman todennäköisyys onkin pieni.
Nyt jo huomaa miten stressitasot vaan lisääntyy. Eipä tässä muu auta, kuin alkaa vasaroimaan aamulla, jos vielä myöhemmin kuuluu kolistelua ja huutoa. Alkaa saamaan samaa lääkettä takaisin ja kovaa, sori toiset naapurit, tästä voi tulla teille sivullisillekkin ääntä.
Naapuri kyttääjät täällä ulisee, kun naapurissa ihmiset kuiskailee...
Kerrostaloon vaan kuuluu elämisen äänet, ihmisillä yö vuoroja yms
Jos haluatte pelkkää hiiren hiljaisuutta, muuttakaa pois jonnekkin jossa ei ole naapureita
Hassua että jotkut ei ymmärrä että yleensä klo 22.00 jälkeen ei aiheuteta turhaa melua.
Vierailija kirjoitti:
Naapuri kyttääjät täällä ulisee, kun naapurissa ihmiset kuiskailee...
Kerrostaloon vaan kuuluu elämisen äänet, ihmisillä yö vuoroja yms
Jos haluatte pelkkää hiiren hiljaisuutta, muuttakaa pois jonnekkin jossa ei ole naapureita
Jos haluat mölytä kuin apina, niin muuta sinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti myös vanhemmassa väestössä on näitä huutajia ja tömistelijöitä.
Koko suku ramppaa päivittäin kylässä ja kaikilla yhtä hienot käytöstavat.Erityisesti eläkepäivänä nämä sukulaiset tulevat hakemaan kaljarahaa ja sitten, kun ne on käytetty, niin rampataan päivittäin syömässä, huutaen, kiroten, paiskoen ja tömistellen tietenkin.
Koirat ja kakarat tottakai kuuluvat pakettiin.Ulkonäöstä päätellen kaikki hampuuseja.
Mulla kokemusta ainoastaan näistä ikäluokan
18-30 vuotiaista kaikki ne olleet yöhuutajakolistelijatömistelijöitä, vanhemmat varsinkin eläkeiässä olevat niitä rauhallisempia ja hiljaisia.
Ja pskt ole, tässä talossa ikä ihmiset aloittaa kantakäveyn klo 22, ja joka aamuuö hieman 3 jälkeen joku raastaa kenkiään käytävän kuramattoon
En asuisi kerrostalossa, lue neukkukuutiossa mistään hinnasta, hermot ei yksinkertaisesti kestäisi kommuunielämää enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän naapurissa asui ravintola-alan opiskelija neito, joka vittuili satasella kun bileistä jne huomautti. Ei vaan neito tiennyt että Amis- opettajansa oli ystäväni, että onnea vaan urallasi. Hyvin alkoi.
nuo ravintola-alan neitoset on kaikista pahimpia. Kokkineitoset mukaan luettuna. Sitä päihteidenkäytön ja bilettämisen määrää ei osaa edes kuvitella. Ja sitten jos huomauttaa, niin tulee hirveät draamat.
Ylipäätään kaikki nuoret naiset ja nuoret miehet illat ja yöt rymistellään menemään joko yksin tai kaveriporukan voimin,päivät nukutaan jotta taas jaksetaan naapureita yöllä kiusata erilaisilla pamauksilla,kolinoilla,töminöillä yms.
Mua kiukuttaa että aina pitänyt vuoden asumisen jälkeen muuttaa ja uudessakin kerrostalossa ollut tai muuttanut oman 2-3 kuukauden asumisen jälkeen nuori jolla unirytmi painottuu sillain että päivällä hiirenhiljaa kun nukkuu sitten alkuillasta saattaa vähän kuulua normaaleja ääniä kunnes tuosta 21 eteenpäin alkaa kolinat,töminät,huutopuhumiset jatkuen 03-05 asti! Mä en kestä pää hajoaa kun ikinä ei saa kunnolla nukuttua eikä edes oman radion ja tuulettimen ääni ja tulpat vielä korvissa peitä niitä huutamisia ja erinlaisia kolauksia ja pamauksia, pystyisin elämään sen asian kanssa että nuori mies/nuori nainen valvoo yöllä naapurissa KUNHAN ON PRKL HILJAA!! Sanomiset ei auta nämä kostavat ja nauravat päin naamaa ei puhettakaan siitä että häpeäisivät ja pyytäisivät anteeksi, kostetaan vaan 1000 kertaa kovemmin. Niin ja isännöitsijät ei hoida töitään,oisko yhdessä kerrostalossa ollut että isännöitsijä soitti metelöitsijälle suoraan ja antoi varoituksen ja metelöitsijän oma vuokranantaja antoi toisen varoituksen.
Mahtavaa yleistämistä, sen verran asenteellinen kirjoitus nuoria kohtaan että kuulet varmaan ääntä mitä oikeasti edes kuulu.
Kyllä niitä jotka pitää mekkalaa niin löytyy kaikista ikäryhmistä.
Kerrostalo asuminen sopisi siinä tapauksessa että olisi kokoajan "pienessä" sievässä ja metelöisi itse ja sitten kun sammuu ei ääniä enää kuule vaikka muut miten metelöisivät ; )
Tuota samaa olen ihmetellyt, että eikö todellakaan voi puhua niin, ettei se kuulu kilometrin päähän. Onneksi asun melko rauhallisessa asunnossa, ainakin silloin kun siellä olen käymässä ollut, en tosin viikonloppuja ole viettänyt aikoihin enkä ollut viimeiseen kolmeen vuoteen yötäkään, koska voin olla maalla mökissä. Siellä ei kukaan kävele katolla ja jopa rekat maantiellä ovat siedettävämpi meteli, kuin stereoita sottelevat klopit samassa rapussa. Sellaiseen muuten auttoi mojova potku heidän oveensa. Se tuli kerrasta selväksi sanomatta sanaakaan.
Ylimmässä kerroksessa oli ihanaa, mutta ei sekään takaa mitään, jos vaikka alemmassa kerroksessa heitellään kaljapulloja huvikseen seinään. Koettu on.
Ihmisten itsekkyys ja muista välittämättömyys on uskomatonta. Mutta jos joku häiriköi, niin rauhallisten naapureiden kannattaa kerätä voimansa ja tehdä kirjallinen valitus isännöitsijälle yhdessä. Näin me laitoimme tuon kaljapullojen heittelijäporukan ulos talosta.
Kyllä tässä täytyy vaan yrittää mahdollisimman vanhaksi asua siellä mökissä ja palata kolhoosiin vasta kun vihoviimeinen pakko on. Onneksi edes reilu puoli vuotta on sellaista aikaa, että taatusti ei tarvitse lumitöitä surra. Muuten pärjää kyllä.
ManHalen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asemakatu kaveri huutaa kello 22.00 reikä. Yökerhoon lähti hieman ennen 23 ovet paukkuen, vaikka on torstain ja perjantain välinen yö. Muutaman tunnin hiljaisuus. Kello 02:17 saapui kotiin tömistellen, huuto jatkuu. Äänentely loppui kello 05:00 reikä. Taisi alkaa naapurin hiljaisuus tällöin. Pora lähti itselläni käyntiin kello 07:00 reikä. Ei ainoastaan saa naapuri olla valveilla, myös isännöinti sai tietoa naapurini tekemisistä.
Kello 22.00 reikä? Mitä perkelettä tuo tarkoittaa? Olet sinä aivoton, viŧun
Ääliö.Tässä lisää esimerkkiä heistä ketkä tuovat eripuraa, meteliä, itsekkyyttä ja rauhattomuutta naapurustoon.
Mitä tuo reikä tarkoittaa?
Eri.
Käyttäjä2875 kirjoitti:

Varmaa tarkoitti klo 22.00 eli kaksikymmentä kaksi reikä reikä.
Eri vastaaja
Tässä lisää esimerkkiä heistä ketkä tuovat eripuraa, meteliä, itsekkyyttä ja rauhattomuutta naapurustoon.