Ärsyttää kaikki itkevät yrittäjät, kulttuuritoimijat ym. jotka pyytää asiakkaita tukemaan heitä
Ei tässä kuulkaan kenenkään elanto nyt tukevalla pohjalla ole. On tulossa lomautuksia, työttömyyttä ym.
Sori, mutta en osta lippuja tilaisuuksiin joita ei pidetä, en osta tuotteita joita en tarvitse.
Kommentit (405)
Omassa kaveripiirissäni on pienyrittäjä, joka valehtelematta käy vähintään neljä kertaa vuodessa ulkomailla. Reissuilta tulee aina pakolliset some-postaukset ja perään kommentti, että ”on niin ansainnut reissun”, kun tekee pitkää päivää. Sosiaalisen median mukaan tuli viimeisimmältä kaukomatkalta pari viikkoa sitten. Eli juuri ennen kuin täysi hysteeri lävähti päälle.
Nyt vähän reilu viikko kulunut tätä tiukempaa taloustilannetta ja tämä yrittäjä on alkanut päivittäin kirjoitella, kuinka kanssaihmisten pitäisi auttaa ja kutsunut minutkin erinäisiin yhteisökeräyksiin, jotka suunnattu tukemaan pienyrityksiä. Rahoja peruuntuneista palveluista ei pitäisi tietenkään periä hänen mielestään.
Missään nimessä en aliarvio pienyrittäjien työmäärää, mutta luulisi, että jonkin verran säästöjä löytyy, jos tämä kyseinen henkilö jatkuvasti lomareisulla? Ei pitäisi ensimmäisenä olla muiden kukkarolla. Samassa hengessä ihmettelen sitä, miksi muiden pitäisi tukea hänen kotimaista yritystoimintaansa, jos tämä henkilö perheineen kantaa kaikki ylimääräiset rahansa ulkomaan matkailuun? Pistää vaan ihmetyttää tämä kaksinaismoraali.
Mielelläni tuen suomalaista työtä ja soisin moneen muunkin niin tekevän. Kuitenkin toivoisin pienyrittäjien, jotka tässä ovat lahjoituksia vänkäämässä, pistävän nyt parhaansa mukaan suut säkkiä myöten ja voisivat he myös elää kuten tällä hetkellä itse opettavat. Moni palkkatyöläinenkin joutuu nyt pelkäämään työnsä puolesta, joten ymmärrettävästi kaikki yrittää säästän pahaa päivän varalle.
Yhtä kaikki. Tämä on meidän kaikkien talkoot. Toivon, että ensi kesänä kotimaan matkailu nousee uuteen arvoonsa ja me suomalaiset voisimme nauttia omasta puhtaasta luonnostamme ja tukea suomalaisia palveluja. 🇫🇮 Samassa veneessä olemme ja parhaiten me autamme itse itseämme. 💪🏻
Niin kauan kuin itselläni on mahdollisuus tukea yrittäjiä, varsinkin pienyrittäjiä, ostamalla heidän tuotteitaan ja palveluita, aion niin tehdä. Tällaisina aikoina meidän tulisi tukea toinen toisiamme, eikä vain tuijotella omiin napoihimme.
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikeasti huvittaa tässä keskustelussa kun kaikki pienyrittäjät vastaavat yhtäkkiä Suomen pyörimisestä ja työllistämisestä :D Jokainen parturikampaaja vertautuu johonkin Nordeaan yhteisöveronmaksajana. Ei siinä.
Tiivistit ajatukseni sanoiksi
Vierailija kirjoitti:
No, aika näyttää millaiset yritykset ovat yhteiskunnallisesti tärkeitä; ne nousevat tästä tappiosta kuin feenix-lintu uuteen kukoistukseen!
No ehkä joo. Kuitenkin olisi ollut parempi jos nekin jotka vain pystyivät eättämään itsensä, olisivat pystyssä. Monet tuollaiset ei enää konkurssin jälkeen koskaan aukea.
Vierailija kirjoitti:
Tarvitaan kansalaispalkka niin loppuu tämä älytön yrittäjä/palkallinen-vastakkainasettelu.
Jotkut eivät soivi yrittäjiksi ja jotkut taas eivät kestä olla pomon komenneltavana. Kaikkia tarvitaan! Nyt on ihan väärä aika riidellä.
Mihin tarvitaan kallion panokorsussa kansalaispalkkalla ryyppäävät piripäätä?
Suomen keskituloiset on kohta työttömiä
Jos yhden tuotteen kysyntä loppuu, pitää vaihtaa toiseen! Erilaisten digitaalisten palvelujen käyttö varmasti lisääntyy, kun ihmiset joutuvat olemaan kotona. Suoratoistopalvelut, vlogit, nettideittailu, nettishoppailu ym. Verkot kuormittuvat, laitteet kaipaavat huoltoa, seniorit it-tukea jne. Asiointipalvelu vanhuksille, palveluja kotiin... onhan noita.
Itse käyttäisin ainakin jotain video-nettideitti-baari sovellusta, jos joku keksisi hauskan. Ehkä online pubivisa?
Vierailija kirjoitti:
Aamulla vielä radiojuontajakin kehtasi sanoa käyneensä viikonloppuna baarissa, kyllä näitä sikoja riittää siitä huolimatta että kehotetaan välttämään turhaa kulkemista. Miten julkkis kehtaakin olla se kaikkein pahin.
Fasistihallitus ei minun liikkumistani rajoita.
Vähän kyllä pisti silmään kun kotipaikkakuntani sisäleikkipaikka pyysi ihmisiä ostamaan lahjakortteja heille- mutta seuraavassa lauseessa myönsi, ettei toiminnan jatkumisesta ole mitään takeita. Miksi ihmeessä asiakas ostaisi lahjakortin, ja heittäisi mahdollisesti rahansa hukkaan??
Vierailija kirjoitti:
Omassa kaveripiirissäni on pienyrittäjä, joka valehtelematta käy vähintään neljä kertaa vuodessa ulkomailla. Reissuilta tulee aina pakolliset some-postaukset ja perään kommentti, että ”on niin ansainnut reissun”, kun tekee pitkää päivää. Sosiaalisen median mukaan tuli viimeisimmältä kaukomatkalta pari viikkoa sitten. Eli juuri ennen kuin täysi hysteeri lävähti päälle.
Nyt vähän reilu viikko kulunut tätä tiukempaa taloustilannetta ja tämä yrittäjä on alkanut päivittäin kirjoitella, kuinka kanssaihmisten pitäisi auttaa ja kutsunut minutkin erinäisiin yhteisökeräyksiin, jotka suunnattu tukemaan pienyrityksiä. Rahoja peruuntuneista palveluista ei pitäisi tietenkään periä hänen mielestään.
Missään nimessä en aliarvio pienyrittäjien työmäärää, mutta luulisi, että jonkin verran säästöjä löytyy, jos tämä kyseinen henkilö jatkuvasti lomareisulla? Ei pitäisi ensimmäisenä olla muiden kukkarolla. Samassa hengessä ihmettelen sitä, miksi muiden pitäisi tukea hänen kotimaista yritystoimintaansa, jos tämä henkilö perheineen kantaa kaikki ylimääräiset rahansa ulkomaan matkailuun? Pistää vaan ihmetyttää tämä kaksinaismoraali.
Mielelläni tuen suomalaista työtä ja soisin moneen muunkin niin tekevän. Kuitenkin toivoisin pienyrittäjien, jotka tässä ovat lahjoituksia vänkäämässä, pistävän nyt parhaansa mukaan suut säkkiä myöten ja voisivat he myös elää kuten tällä hetkellä itse opettavat. Moni palkkatyöläinenkin joutuu nyt pelkäämään työnsä puolesta, joten ymmärrettävästi kaikki yrittää säästän pahaa päivän varalle.
Yhtä kaikki. Tämä on meidän kaikkien talkoot. Toivon, että ensi kesänä kotimaan matkailu nousee uuteen arvoonsa ja me suomalaiset voisimme nauttia omasta puhtaasta luonnostamme ja tukea suomalaisia palveluja. 🇫🇮 Samassa veneessä olemme ja parhaiten me autamme itse itseämme. 💪🏻
Laitas linkki näihin teksteihin niin voidaan tarkistaa. Mulla on vahva epäily että valehtelet ja muutenkin yrittäjien leimaaminen yhdellä esimerkillä on törkeää.
Vierailija kirjoitti:
Missään nimessä en aliarvio pienyrittäjien työmäärää, mutta luulisi, että jonkin verran säästöjä löytyy, jos tämä kyseinen henkilö jatkuvasti lomareisulla? Ei pitäisi ensimmäisenä olla muiden kukkarolla.
Tässä on muuten yksi asia mitä monet ei ymmärrä. Yritysten verotus ja vähennysjärjestelmä on luotu siten, että erityisesti yritysten kannattaa käyttää lainarahaa investointien tekemiseen. Tämän takia aina kohdataan siitä että rahoitusmarkkinoiden pitää toimia, nytkin Finnveran lainavaltuudet on nostettu neljään miljardiin. Tällaisen velkavetoisen yrityksen kassa ei kestä kovin pitkään ilman tuloja, vaikka se muuten olisikin elinkelpoinen.
Toivon pienten yritysten selviävän, mutta en kyllä tässä tilanteessa menisi ostamaan mihinkään lahjakorttia yritystä tukeakseni. Nimittäin jos yritys kaatuu silti, niin sitten menee omatkin rahat hukkaan kun ei voi lahjakorttia hyödyntää. Heikoissa kantimissa on kyllä monien yritysten talous, jos yksi hiljainen kuukausi ajaa jo konkurssin partaalle.

Niin mutta silti kannattaa aina soittaa turpaansa yrittäjille kun ne ovat riistäjiä ja rikkaita?
koittakaa nyt päättää mitä me ollaan.
Vierailija kirjoitti:
Toivon pienten yritysten selviävän, mutta en kyllä tässä tilanteessa menisi ostamaan mihinkään lahjakorttia yritystä tukeakseni. Nimittäin jos yritys kaatuu silti, niin sitten menee omatkin rahat hukkaan kun ei voi lahjakorttia hyödyntää. Heikoissa kantimissa on kyllä monien yritysten talous, jos yksi hiljainen kuukausi ajaa jo konkurssin partaalle.
Moni on heikossa jamassa. Kun starttiraha loppuu, loppuu yrityskin. Silti kitistään, että valtio ei auta ja kyllä työttömille maksetaan jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa kaveripiirissäni on pienyrittäjä, joka valehtelematta käy vähintään neljä kertaa vuodessa ulkomailla. Reissuilta tulee aina pakolliset some-postaukset ja perään kommentti, että ”on niin ansainnut reissun”, kun tekee pitkää päivää. Sosiaalisen median mukaan tuli viimeisimmältä kaukomatkalta pari viikkoa sitten. Eli juuri ennen kuin täysi hysteeri lävähti päälle.
Nyt vähän reilu viikko kulunut tätä tiukempaa taloustilannetta ja tämä yrittäjä on alkanut päivittäin kirjoitella, kuinka kanssaihmisten pitäisi auttaa ja kutsunut minutkin erinäisiin yhteisökeräyksiin, jotka suunnattu tukemaan pienyrityksiä. Rahoja peruuntuneista palveluista ei pitäisi tietenkään periä hänen mielestään.
Missään nimessä en aliarvio pienyrittäjien työmäärää, mutta luulisi, että jonkin verran säästöjä löytyy, jos tämä kyseinen henkilö jatkuvasti lomareisulla? Ei pitäisi ensimmäisenä olla muiden kukkarolla. Samassa hengessä ihmettelen sitä, miksi muiden pitäisi tukea hänen kotimaista yritystoimintaansa, jos tämä henkilö perheineen kantaa kaikki ylimääräiset rahansa ulkomaan matkailuun? Pistää vaan ihmetyttää tämä kaksinaismoraali.
Mielelläni tuen suomalaista työtä ja soisin moneen muunkin niin tekevän. Kuitenkin toivoisin pienyrittäjien, jotka tässä ovat lahjoituksia vänkäämässä, pistävän nyt parhaansa mukaan suut säkkiä myöten ja voisivat he myös elää kuten tällä hetkellä itse opettavat. Moni palkkatyöläinenkin joutuu nyt pelkäämään työnsä puolesta, joten ymmärrettävästi kaikki yrittää säästän pahaa päivän varalle.
Yhtä kaikki. Tämä on meidän kaikkien talkoot. Toivon, että ensi kesänä kotimaan matkailu nousee uuteen arvoonsa ja me suomalaiset voisimme nauttia omasta puhtaasta luonnostamme ja tukea suomalaisia palveluja. 🇫🇮 Samassa veneessä olemme ja parhaiten me autamme itse itseämme. 💪🏻
Laitas linkki näihin teksteihin niin voidaan tarkistaa. Mulla on vahva epäily että valehtelet ja muutenkin yrittäjien leimaaminen yhdellä esimerkillä on törkeää.
Tässä nyt ei ole mitään linkkiä sinulle laittaa, kun kyseessä on kaveripiiriini kuuluvasta yksityishenkilöstä. Otin vain esimerkin eräästä käyttäytymismallista eikä tarkoituksenani ollut todellakaan leimata mitään ryhmää. En ajatellut, että joku tästäkin onnistuu loukkaantumaan.
Haluan vain korostaa, että kaikkien olisi hyvä pistää kortensa kokoon ja suosia kotimaisia palveluja. Nyt ja tulevaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kuin itselläni on mahdollisuus tukea yrittäjiä, varsinkin pienyrittäjiä, ostamalla heidän tuotteitaan ja palveluita, aion niin tehdä. Tällaisina aikoina meidän tulisi tukea toinen toisiamme, eikä vain tuijotella omiin napoihimme.
Miksei? Parempi olla tuhlaamatta turhuuteen.
Ostakaa suomalaisia tuotteita ja koruja nyt!!!!!!
Ymmärrän että moni yrittäjä ja kulttuurialan työntekijä on huolissaan elannostaan, mutta pakko ihmetellä miten ihmisillä ei ole puskurirahastoa ja säästöjä pahanpäivän varalle. Itse olen töissä siivoojana joka tienaa tonnin kuussa ja nyt olen alkuvuodesta asti säästänyt yhden kuukausipalkan verran säästötilille. Tämä säästö tullut siitä että lopetin ostamasta mitään turhaa.
Vierailija kirjoitti:
Omassa kaveripiirissäni on pienyrittäjä, joka valehtelematta käy vähintään neljä kertaa vuodessa ulkomailla. Reissuilta tulee aina pakolliset some-postaukset ja perään kommentti, että ”on niin ansainnut reissun”, kun tekee pitkää päivää. Sosiaalisen median mukaan tuli viimeisimmältä kaukomatkalta pari viikkoa sitten. Eli juuri ennen kuin täysi hysteeri lävähti päälle.
Nyt vähän reilu viikko kulunut tätä tiukempaa taloustilannetta ja tämä yrittäjä on alkanut päivittäin kirjoitella, kuinka kanssaihmisten pitäisi auttaa ja kutsunut minutkin erinäisiin yhteisökeräyksiin, jotka suunnattu tukemaan pienyrityksiä. Rahoja peruuntuneista palveluista ei pitäisi tietenkään periä hänen mielestään.
Missään nimessä en aliarvio pienyrittäjien työmäärää, mutta luulisi, että jonkin verran säästöjä löytyy, jos tämä kyseinen henkilö jatkuvasti lomareisulla? Ei pitäisi ensimmäisenä olla muiden kukkarolla. Samassa hengessä ihmettelen sitä, miksi muiden pitäisi tukea hänen kotimaista yritystoimintaansa, jos tämä henkilö perheineen kantaa kaikki ylimääräiset rahansa ulkomaan matkailuun? Pistää vaan ihmetyttää tämä kaksinaismoraali.
Mielelläni tuen suomalaista työtä ja soisin moneen muunkin niin tekevän. Kuitenkin toivoisin pienyrittäjien, jotka tässä ovat lahjoituksia vänkäämässä, pistävän nyt parhaansa mukaan suut säkkiä myöten ja voisivat he myös elää kuten tällä hetkellä itse opettavat. Moni palkkatyöläinenkin joutuu nyt pelkäämään työnsä puolesta, joten ymmärrettävästi kaikki yrittää säästän pahaa päivän varalle.
Yhtä kaikki. Tämä on meidän kaikkien talkoot. Toivon, että ensi kesänä kotimaan matkailu nousee uuteen arvoonsa ja me suomalaiset voisimme nauttia omasta puhtaasta luonnostamme ja tukea suomalaisia palveluja. 🇫🇮 Samassa veneessä olemme ja parhaiten me autamme itse itseämme. 💪🏻
Juu, kieltämättä minua oikeasti pienituloisena yrittäjänä ärsyttää nämä hyvätuloiset yrittäjät, jotka nyt ovat etunenässä vaikertamassa, miten tiukkaa on. Itse olen ollut vuosikausia osa-aikaisena myyjänä opiskelujen ohessa ja nyt olen perustanut ihan oman yrityksen, josta en pysty nostamaan palkkaa edes tonnia (brutto) kuussa. Olen pienestä palkastani vuosikausia säästänyt puskuria, että pärjään yrityksen aloitusvuodet, mutta nyt sekin vielä hankaloituu. Siksi suututtaa, että nämä isoissa taloissa asuvat, monta kertaa vuodessa matkustavat menestyvät ja vakavaraiset yrittäjät ovat nyt joka paikassa mesoamassa, miten nyt meni ne köyhän yrittäjän viimeisetkin tulot. Yhdessäkin yrittäjäryhmässä oli vinkkejä, mistä yrittäjät voivat nyt saada tilanteeseen helpotusta, niin siellä oli vinkkejä tyyliin asuntolainoihin lyhennysvapaata ja ennakkoverot alas. Oikeasti pienituloiselle yrittäjälle tuollaisista ei ole mitään hyötyä, koska ei ole asuntolainoja eikä ennakkoverojakaan.
Tässä sen huomaa. Suomalainen on syntyjänsä paska, niin mitä siinä voi tehdä.