Onko täällä muita joilla ollut gradu kesken vuosia? Mitkä fiilarit/suunnitelmat?

Tuli sellanen olo että jos en nyt sitä tee niin en ikinä. Ja siihen saakka olin uskonut että aika gradun tekoon järkkäytyy jotenkin muuten, ilman että lapsia tarttee sen takia viedä hoitoon.

Vuosia kestänyt saamattomuuteni ahdisti ja raivostutti, syytin itseäni niin kovasti, etten antanut itselleni lupaa viedä lapsia sen takia hoitoon. Tein siis yöt töitä ja päivällä olin lasten kanssa. Hirveä homma, mutta onnistui :)



Tsemppiä sinulle! Ja pysy päätöksessäsi!

Se oli jo ennen lapsia. Tavallaan onneksi niin, sillä nyt se varmaan jäisi ohan kokonaan tekemättä. Minä en sitten milloinkaan saanut sitä sisuuntumiskohtausta, että nyt se tehdään pois lojumasta. Ei näin, vaan joka kesäloma puursin sitä pikkuisen eteenpäin ja siitä se sitten vain pikku hiljaa valmistui. Sitten aivan loppusuoralla aloitin vielä tekemään lisäopintoja työn ohessa. Silloin oli kyllä paljon puuhaa, mutta silti minua vain auttoi ja kannusti se, että siirryin työelämästä hivenen takaisin myös opiskeluelämän puolelle. Siis tämä opiskeluelämän näkeminen innosti viimeistelemään sen gradunkin aivan lopullisesti.



Niin ja kun minä sitä gradua pikkuhiljaa puursin aina valmiimmaksi, niin samalla sille asettamani tasovaatimus laski ja laski. Se sitten helpotti sitä valmistumista, kun läiskin siihen vain niitä tuloksia, enkä alkanut enää turhia pohtimaan, onko tulokset kattavat ja oikein tulkittu. Sellainen keskiarvosana siitä sitten tuli, ei mikään hyvä mutta ei mitenkään huonokaan.

Ei siihen loppujen lopuksi kauan mennyt, kun sen rutisti loppuun ja teki päätöksen, että joka päivä on tekstiä tultava vähintää 2-3 sivua.



Jotenkin se vain jäi roikkumaan. Alkuvuodet opiskelin ihan hulluna ja sain ovarit täyteen kolmessa vuodessa. Sen jälkeen tuli täysi väsymys. Olin pari kertaa peräkkäin vaihdossa Euroopassa, rakennettiin taloa, hankittiin lapsi jne.



Sitten mies rupesi piiskuriksi ja kannustajaksi, arvasi kyllä, ettei siitä muuten tule mitään.



Kun vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja järjestää ne tunnit joka päivä, niin kyllä se siitä. Mulla toimi se systeemi, että näytin kirjoitetut sivut joka päivä miehelle ja viikon tai kahden välein lähetin teksitä kommentoitavaksi kaverilleni. Oli pakko tehdä töitä, ettei olisi tarvinnut myöntää laiskotelleensa.



Mikä ihana tunne se olikaan, kun paperi oli valmis! Ja loppujen lopuksi aika pieni homma kuitenkin. Eihän se gradu kuitenkaan mikään väitöskirja ole. Mutta kuten proffani totesi: " Olisin huolestunut, jos joku opiskelijoistani ei tekisi kärpäsestä härkästä, eli suurentelisi mielessään gradun merkitystä."

Johdannon sain valmiiksi keväällä piiiiitkän pakerruksen jälkeen. Olen välissä saanut esikoiseni ja tehnyt pois puuttuvat teoriakurssit (n. 30 ov?).



Nyt koko paketti on tarkotus saada syyskuuksi valmiiksi, lokakuussa tulossa toinen lapsi. En ole niin hullu, että kuvittelisin kahden lapsen kanssa tekeväni vielä gradua joskus!



Tällä hetkellä teen töitä, mutta viikon-parin sisällä jatkan graduntekoa. Lähinnä joudun tekemään sitä superaktiivisesti sen 2-3 h aikana, mitkä esikoinen 1v3kk nukkuu päiväunia. Iltaisin en usko enää kykeneväni järjelliseen ajatteluun. Ehkä välillä saan mummoltaan hoitoapua niin, että pystyn jatkamaan päikkärien jälkeenkin tekemistä.



Arvosana alkaa olla jo ihan sama, kunhan nyt sais tehtyä vaan. Onneksi samaan aikaan aloittaneista ryhmäläisistä vielä ainakin kahdella on kesken!

Kirjallisuuskatsaus oli jokseenkin valmiissa muodossa n.25 sivua siis ennen todellista urakkaa. Sitten kyllästyin siihen ahdistukseen ja muiden kyselyihin gradun etenemisestä ja päätin siirtyä elämässäni eteenpäin.



Kun tämän kevään viimeiseen jättöpäivään oli aikaa kaksi viikkoa, sain kirjoitusvimman. Seuraavien päivien aikana tapahtuikin sitten arjen pieni ihme. Sanoin miehelleni, että yksin en selviä, tarvitsen ehdottomasti täyden tukesi asiaan.



Hankin lukemattomia kahvipaketteja ja korvatulppia ja sulkeuduin työhuoneeseen läppärini kanssa. Lainkaan liioittelematta, nukuin keskimäärin kaksi tuntia yössä tuon kahden viikon aikana. Kirjoitin, kirjoitin, kirjoitin, kirjoitin.



Miestäni en nähnyt käytännössä lainkaan. Sillä sekunnilla kun mieheni tuli töistä kotiin, lukkiuduin työhuoneeseen ja mies hoiti lapset ja kodin. Tauotonta kirjoittamista oli siis n. 15.30-06.00. Olin useina aamuina vielä koneella, kun mies heräsi ja lähti töihin. Itse nukuin pari tuntia ennen kuin lapset heräsivät. Päivän aikana luin edellisen yön tekstit ja korjailin ja merkkailin muutoksia papereihin, luin lähteitä ja artikkeleita lasten leikkiessä vieressä. Päiväunien aikana avasin taas koneeni ja tein korjaukset leipätekstiin. Ja kun mieheni tuli töistä, uusi kirjoitusurakka sen päivän osalta alkoi.



Tulostin graduni 3.30 edellisenä yönä, kun viimeinen jättöhetki oli seuraavana aamuna 10.00. En varsinaisesti ehtinyt proffallani tekstiä kokonaisuudessaan luetuttaa, mutta puhelimessa puhuimme jättöä edeltävänä iltana ja viimeisinä tunteina tein pikaisesti hänen ehdottamansa muutokset.



En muista juuri mitään järkevää koko tuosta kirjoittamisajasta. Näin jälkikäteen luettuna tekstissä on paljon sellaista, jota en edes muista kirjoittaneeni. Järkeilin prosessia niin, että kun oli jo melko väsynyt, ei itsekritiikki hidastuttanut kirjoittamista. Siis niin, että täysin virkeänä usein tuntui kirjoitetut lauseet hölmöiltä, ei saanut sanottua juuri sitä mitä halusi. Väsyneenä ja stressin vauhdittamana suolsin tekstiä minkä kerkesin, enkä käyttänyt vähäistä aikaani epäolennaisuuksiin.



Yllätykseni oli suuri, kun kuulin gradustani myönteistä palautetta. Vielä enemmän hämmästyin kun kuulin arvosanaehdotukseni olevan eximia.



Jos nyt tekisin uudestaan graduni, jättäisin aikaa ehkä vähän enemmän... Mutta esimerkkinä tämä toimii niin, että kolmen alle viisivuotiaan lapsen kotiäitikin voi yltää tällaisiin suorituksiin halutessaan. Unenpuutteesta toipuminen vei seuraavan viikon, mutta kylläpä valvominen kuitenkin kannatti.



Tsemppiä vaan teille kaikille g:n pakertajille. Kun kirjoitusvimma tulee, kannattaa se hyödyntää kaikin mahdollisin tavoin!

yhdistää gradun tekeminen ja lapset. Luulen, että mulle sopii parhaiten se, että lapsi on päivän hoidossa ja pakerran itse silloin. Hattua nostan sulle edellisen viestin kirjoittaja, joka väänsit työn noin tiiviillä aikataululla - ja vielä tuommoinen arvosana!!!



Tulee olemaan varmasti hyvä, että on tietty aika, joksi lapselle on varattu hoitopaikka ja jonka voi gradun tekoon maksimissaan käyttää: tulee ainakin homma vaikka väkisin tehdyksi eikä ala jahkailemaan ja viilamaan loputtomiin. Täytyy varmaan varautua siihen, että kauemmin hommaan joka tapauksessa menee kuin suunnittelee.



t. ap

siitä otin opiksi ja tein gradun 5 viikossa:)



Vinkkejä:



*Minullekin sopi hyvin tuo lapsi hoitoon ja päivät graduntekoon.

*Itse tein g:a yliopistolla, kotona olisi ehkä tullut jotain kivempaa tekemistä

* Sovi ohjaajan tms. kanssa päivä, jona toimitat seuraavan pätkän tekstiä, ei tule niin helposti lusmuiltua

* Älä pidä liian kovia tavoitteita, keskity siihen, että saat jonkinlaisen lärpäkkeen valmiiksi. Niin minäkin tein ja arvosana oli eximia:)

Päätät nyt vain tehdä sen. Se on vittumainen homma aina joka tapauksessa. Istut perseellesi ja ryhdyt töihin.