Mistä johtuu itsensä häpeäminen?
Olen tuntenut näin pienestä saakka ja käynyt siitä terapiassakin, tuntuu aina että haluan vain olla piilossa ihmisiltä ja häpeän itseäni ja kaikkea mitä teen. Se on erittäin raskasta ja esim parisuhteisiin en usko että minusta olisi. Onko muita?
Kommentit (13)
Kaffepulla kirjoitti:
Tunnistatko, voiko lapsuudessasi olla jotain, mikä selittäisi tuota?
Liian vähän rakkautta ja huomiota? Kiusaamista, epäonnistumisia?
No nä asiat kävin terapeutin kanssa silloin läpi ja mulla oli mielestäni ihan hyvä lapsuus, tietty mun vanhemmat erosi kun olin jotain 6 en tiedä sitten vaikuttiko se. Mutta ei mua koskaan yritetty lapsena mitenkään häpäistä että siitä olisin jonkun trauman saanut.
Häpeä voi syntyä myös siitä, että on tullut torjutuksi. Että ei ole tullut nähdyksi ja kuulluksi.
Osaatko sanoa, millaisissa tilanteissa lapsuudessasi koit häpeää? Entä nuorena? Entä nyt?
🇺🇦🇮🇱
Olisi hauska tietää, miten pääsen eroon häpeästä, kun olen mokannut täysin pari kolme kertaa elämässäni. Siis nolannut itseni täysin omasta syystäni niin täydellisesti, että en tänä päivänäkään ole niistä yli päässyt. Ne vaikuttavat edelleen elämääni tosi paljon taloudellisestikin.
Kaikki mokathan eivät johdu lapsuudesta, vaan siitä, että on ollut tyhmä, käsittämätön ääliö ja antanut itsestään niin huonon kuvan, että maine on mennyt iäksi.
Vierailija kirjoitti:
Olisi hauska tietää, miten pääsen eroon häpeästä, kun olen mokannut täysin pari kolme kertaa elämässäni. Siis nolannut itseni täysin omasta syystäni niin täydellisesti, että en tänä päivänäkään ole niistä yli päässyt. Ne vaikuttavat edelleen elämääni tosi paljon taloudellisestikin.
Kaikki mokathan eivät johdu lapsuudesta, vaan siitä, että on ollut tyhmä, käsittämätön ääliö ja antanut itsestään niin huonon kuvan, että maine on mennyt iäksi.
Jatkoa, Tunnen todella herkästi häpeää kaikesta muustakin eli jos menen ihmisten ilmoille, niin saatan miettiä viikkoja jotain sanomaani, että se oli todella tyhmästi sanottu. Olen varmaan ollut vuosia masentunut johtuen noista aiemmista tapahtumista. Valoa ei juurikaan näy tunnelin päässä, koska tuosta ensimmäisestä tapauksesta on 22 vuotta. En pääse ikinä eroon siitä tapauksesta ja ajatuksesta.
Valitettavasit ei ole mitään helpottavaa sanottavaksi ap:lle, kun en tiedä itsekään miten kamppailla enää. Olen jo väsynyt näihin juttuihin.
Sano se.
Toisessa ketjussa toitotetaan, ettei voi mennä uimaan kun luullaan että muut on siellä arvostelemassa sun olemusta.
Silti käsittääkseni nää samat tyypit pitää normaalina mennä sänkyyn lähes ventovieraan (ja monen ) kanssa.
En ymmärrä.
Mindfulness. Näkee ajatukset ajatuksina, ei työnnä niitä pois vaan katsoo niitä, tutkii niitä, miten ne tulee ja miten ne menee.
Vierailija kirjoitti:
Mindfulness. Näkee ajatukset ajatuksina, ei työnnä niitä pois vaan katsoo niitä, tutkii niitä, miten ne tulee ja miten ne menee.
Kuulostaa lähinnä painajaiselta. Tahtomattaan ajatukset mokista pyörivät päässä varsinkin öisin ja saavat aikaan todella voimakkaan ahdistuksen. Häpeän tunne katoaa parhaiten, jos yrittää miettiä jotain muuta, mikä on hyvä asia elämässä, mutta pysyvää apua ei siitäkään ole ollut.
Sinulla ei taida olla edes ystäviä?
Minäkin olen liian häpeäherkkä. Minulla se johtuu suureksi osaksi varmaan siitä, että olen ollut koulukiusattu, eli huonoista kokemuksista ja siitä johtuvasta liiallisesta sen pohtimisesta, mitä muut ajattelevat minusta.
Usko rakastavaan Jumalaan on auttanut minua. Ja jo se on auttanut, että olen ruvennut tiedostamaan, että minulla on taipumusta liialliseen häpeään. Uskovaisena en enää niin paljon ajattele sitä, mitä muut ihmiset mahdollisesti ajattelevat minusta. Tärkeämmäksi on tullut, mitä Jumala ajattelee minusta.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Faith kirjoitti:
Minäkin olen liian häpeäherkkä. Minulla se johtuu suureksi osaksi varmaan siitä, että olen ollut koulukiusattu, eli huonoista kokemuksista ja siitä johtuvasta liiallisesta sen pohtimisesta, mitä muut ajattelevat minusta.
Usko rakastavaan Jumalaan on auttanut minua. Ja jo se on auttanut, että olen ruvennut tiedostamaan, että minulla on taipumusta liialliseen häpeään. Uskovaisena en enää niin paljon ajattele sitä, mitä muut ihmiset mahdollisesti ajattelevat minusta. Tärkeämmäksi on tullut, mitä Jumala ajattelee minusta.
On varmaan suuri onni uskoa Jumalaan. Olisi hienoa uskoa, mutta en pysty uskomaan, vaikka olen yrittänyt. Tiedostan kyllä, että olen liian häpeäherkkä ja joku toinen ei miettisi noita mokiakaan, mutta häpeäajatukset vain vainoavat vuosikymmenestä toiseen. Ainoa hyvä puoli on, että olen vahingoittanut vain itseäni teoillani.
Vierailija kirjoitti:
Sano se.
Toisessa ketjussa toitotetaan, ettei voi mennä uimaan kun luullaan että muut on siellä arvostelemassa sun olemusta.Silti käsittääkseni nää samat tyypit pitää normaalina mennä sänkyyn lähes ventovieraan (ja monen ) kanssa.
En ymmärrä.
Mistä olet käsittänyt, että samat tyypit?
Oletan että tarkoitit "pitää normaalina", että tekee itse. Muutenhan tuossa kommentissa ei olisi järkeä.
Uimapaikka jossa paljon täysin vieraita ihmisiä, on kyllä vähän erilainen tilanne kuin itse valittu yksi/useampi sänkykumppani, vaikka olisikin vasta tutustuttu. Sänkytouhuissa tilannetta on myös helpompi hallita mieleiseksi.
Tuo ap:n kysymys on kyllä tosi hyvä ja huomaan olleeni koko elämäni hyvin häpeäherkkä.
Sen tunnistan lapsuuteen liittyen, että minun persoonaani on kotona aina kiinnitetty huomiota siten, että olen tuntenut olevani vääränlainen. Tässä on varmaan yksi syy sille, että koen välillä lähes kaiken hävettäväksi, koska kaikki tekoni tietenkin ovat peräisin siitä vääränlaisesta persoonasta. En ole siis kokenut mitään näkyvää laiminlyöntiä, vaan tiettyjä luonteenpiirteitäni ja lahjakkuuksia (jotka toisenlaisessa kodissa olisivat olleet arvostetttuja, arvostaisin niitä esimerkiksi omassa lapsessani) on pidetty noloina ja niitä on hävetty.
Tunnistatko, voiko lapsuudessasi olla jotain, mikä selittäisi tuota?
Liian vähän rakkautta ja huomiota? Kiusaamista, epäonnistumisia?
🇺🇦🇮🇱