Miten ilmoititte puolisollenne

Ajan kanssa keskusteleminen ja rehellisyys on aikuismaista. Siihen olen pyrkinyt. Pari kertaa tosin lähtenyt ovet paukkuen ja välit täysin katkaisten (petetty).

En ole eronnut enkä ole sitä tekemässä. Suhde on pitkä ja mietin että jos sinä et tahdo olla jonkun kanssa ja sun nimimerkki on 'mietin miten menettelen' että se on yhdentekevää. Kerrot vaan että et ole onnellinen ja tahdot muuttaa pois.

Ex-puolisoni on alkoholisti. Tulihan sitä vuosien varrella yritettyä kaikenlaista selittää, millaista harmia se minulle tuottaa. Jossain vaiheessa sanoin, että on pakko erota jos meno ei muutu. Ei se muuttunut. Voisi kuvitella, että useimmiten pitkissä suhteissa on pitkään tunnettu  tyytymättömyyttä, jota on ensin yritetty ratkaista. Lopulta siitä seuraa ero. Jos eksältäni kysyy eron syytä, hän vastaa "kasvoimme erilleen".

Mä kerroin, että olin tullut sellaiseen päätökseen. Mikään yllättävä uutinen se ei miehelle tietenkään ollut kun ero ei tullut syrjähypyn takia vaan ihan meidän suhteen mahdottomuudesta. 

Tulihan siitä kaikkea, mutta näin jälkikäteen se oli hyvää ja puhdistavaa. Meni muutama viikko kun juteltiin ja sopeuduttiin tilanteeseen ja pohdittiin käytännön ratkaisuja (esim lapset, asunto, tulevasuus). Itselleni oli yllätys, miten paljon siihen kului aikaa ja miten paljon oli sovittavaa.

Meille jäi hyvät ja asialliset välit. Pystytään oleen yhdessä juhlissa ja tarvittaessa muutenkin -ollaan auteltu toisiamme tarvittaessa. Eka joulukin vietettiin yhdessä anoppilassa lasten takia. Ja ex-appivanhempiin on yhä ihan hyvät välit, vaikka miehellä on jo uusi naisystävä. 

Jos mukana on kolmas pyörä, niin voin vain kuvitella, miten vaikea ja hirveä sellainen tilanne on, kun se on jo ihan asiallisenkin eron yhteydessä emotionaalisesti ja kaikin tavoin iso ja raskas muutos. Päälle kun tulee lasten suru ja huoli, niin kannattaa miettiä huolella, miten saa tehtyä mahdollisimman hyvän eron.

Nyt jos tekisin saman uudestaan, ottaisin mukaan muutaman pariterapiakäynnin, jossa eron syyt olisi ehkä tullut käytyä läpi vähemmän repivästi ja satuttavasti. Oli hetket, jolloin ajauduttiin aika rankkaan syyttelyyn. 

Avopuoliso hävisi jonnekin pariksi päiväksi. Se oli se kuuluisa viimeinen naula arkkuun. Tuli sunnuntai-iltana muina miehinä kotiin. En kysellyt mitään missä olit ym vaan ilmoitin tyynesti että tämä oli sitten tässä.

Kysyin haluaako jäädä tähän vuokrakämppään asumaan. Ei halunnut. Minä halusin. Meillä oli yhteinen kulutusluotto josta ilmoitin että minä maksan sen pois ja siitä hyvästä otan enemmän huonekaluja ym. Sekin sopi. Ei varmaan uskonut että olin tosissani. Sovittiin että hän saa asua olkkarissa niin kauan että löytää jonkun luukun. Aika vähän oltiin yhtä aikaa kotona. 3 viikon päästä muutti pois. Meni aika kivuttomasti.

Olin viikon sinkku. Aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa. Vaihtamalla parani. Elämäni paras päätös.

Pakkasin sen vaatteita laukkuun ja vein laukun pihalle.

Pyysin toiseen huoneeseen keskusteleen ja sanoin suoraan haluavani eron. Ex sanoi tienneen. Ei meillä ollut mitään yhteistä tekemistä, ex ei halunnut nukkua kanssani ei riidelty, ei puhuttu. Ei ollut mitään. Olin rakastunut toiseen, ja sen ex sai tietää myöhemmin ja siitä tuli vaikeaa. Ei tosin hälle kuulunut enää. Eroilmoituksen olin tehnyt ennen kuin uudesta suhteesta tuli edes fyysinen suhde.

Varoitin exääni useita kertoja, että ero tulee, jos hän ei ala kohdella minua asianmukaisesti. Ei alkanut, joten sanoin sitten, että tämä oli tässä, me emme ole enää yhdessä emmekä koskaan tule enää olemaan, hyvästi.