Veisitkö päiväkotiin?
Ollut tämän viikkoa nuhainen, ei kuumetta. Eilen oli koko iltapäivän todella väsy ja nukahti seitsemältä kahdessa minuutissa. Tänään ollut kotona, on leikkinyt, syönyt ja ulkoillut. Halunnut leikkiä sisarusten kanssa innolla. Nukkunut päiväunet, mitä ei aina enää tee. Väsähtänyt taas illasta, ja istunut välillä pöntöllä haiskahtaen normaalia enemmän. Syönyt hyvin iltapalan.
Huomenna päiväkotiin?
Kommentit (42)
Miksi kysyjä haukutaan idiootiksi?!
Vähemmän niitä työpoissaoloja tulisi kaikille jos sairaat lapset saisi toipua kotonaan ja vanhemmat ajattelisivat omaa nenää pidemmälle.
Olen päiväkodissa töissä ja jos siellä on lapsi, joka on tavallista vaisumpi, räkäinen, nukkuu poikkeuksellisesti, istuu pöntöllä ja haisee ripulille niin soitan vanhemmat hakemaan lapsensa kotiin. En minä ala hoitamaan sairaita lapsia siellä, se ei ole minun työtäni.
Eikä minua kiinnosta sairastua itse sen vuoksi, että vanhemman työpaikalla jollain aikuisella ihmisellä on paha mieli.
Tuo että lapsi ei ole jaksavainen oma itsensä, on syy jäädä kotiin. Nuha tai pahanhajuinen kakka yksittäisinä oireina eivät, mutta jos kotipäiväkin väsyttää noin, niin päiväkoti on ihan liikaa. Jos viet huomenna, niin iltapäivällä on vastassa itkuinen ja väsähtänyt lapsi. Elleivät soita jo aiemmin hakemaan.
Sitä on niin vaikea arvoida onko huomenna taas on jaksavainen. Aamu-unisesta lapsestakin on vaikea tehdä arvio. Ap
Vierailija kirjoitti:
Sitä on niin vaikea arvoida onko huomenna taas on jaksavainen. Aamu-unisesta lapsestakin on vaikea tehdä arvio. Ap
Siksi flunssassa vähintään yksi terve päivä kotona (tai siis kuumeeton ja selkeästi yleisvointi hyvä) ja vatsataudissa vähintään 48 tuntia oireiden loppumisesta, parempi pidempään.
Vierailija kirjoitti:
Veisitkö päiväkotiin ( ei pakko) lapsen joka syö huonosti (kolme edellis päivää valittanut mahakipua, tänään ei), perheessä ollut oksennustautia, edellinen oksentanut 2 päivää aiemmin.
Eri
Veisin
Vierailija kirjoitti:
Sitä on niin vaikea arvoida onko huomenna taas on jaksavainen. Aamu-unisesta lapsestakin on vaikea tehdä arvio. Ap
Vie vaan päiväkotiin. Henkilökunta soittaa hakemaan jos olo heikkenee. On aivan liioiteltua luulla, että infektio kierre katkeaa, jos nuha nenä jää kotiin. Näitä bakteereja on kaikkialla ympärillämme, ruokakaupassa, bussissa, työpaikoilla....
Hyvä käsihygienia on se millä tartunnat ehkäistään. Jos muut lapset ovat täysin perusterveitä, ei nuha ole huolen aihe, syöpä osastolla olisi. Yli hygienia aiheuttaa vain vastustuskyvyn laskua.
Jos joudut miettimään niin älä vie. Terv. varhaiskasvattaja, joka on sairastanut kohta kuukauden.
Kannattaa päiväkotiin viedessä jättää kertomatta, että huolehtikaa, että lapsi ei rasitu liikaa. Meillä on monta lasta ja kaikilla on samaa toimintaa. Toipilas on mukana kuten muutkin. Tietenkin jumpassa voi mennä istuskelemaan, jos ei jaksa, mutta liikuntasaliin pitää tulla mukaan. Lepohetkeen on tietty aika... En voi jättää ketään yksin nukkumaan, kun lähden lasten kanssa välipalalle.
Kuumeiset, oksentelevat ja ripuloivat lähetän kotiin. Muut pärjätköön joukon jatkona, jos vanhemmat ovat voinnin sellaiseksi arvioineet.
Vierailija kirjoitti:
Veisitkö päiväkotiin ( ei pakko) lapsen joka syö huonosti (kolme edellis päivää valittanut mahakipua, tänään ei), perheessä ollut oksennustautia, edellinen oksentanut 2 päivää aiemmin.
Eri
En!
Veisin päiväkotiin huomenna. Paitsi tietty jos yöllä tulee muita oireita tai vaikka on itkuinen.
Vierailija kirjoitti:
Sitä on niin vaikea arvoida onko huomenna taas on jaksavainen. Aamu-unisesta lapsestakin on vaikea tehdä arvio. Ap
No jestas juuri siksi on tarkoitus sairastamisen jälkeen olla yksi terve päivä kotona - eli se päivä jolloin on HELPPO arvioida että lapsi on parantunut.
Vanhempi arvioi lapsen voinnin aamulla... Varhaiskasvatuksen henkilökunta lähettää kotiin, jos tarvitaan sairaan lapsen hoitoa. Aika usein ne lapset tervehtyy nopeammin, jotka saavat levätä muutaman päivän kotona, kuin ne jotka puolikuntoisina tuodaan päiväkotiin.
Jos jotain inhoan työssäni, niin oksentavia ja ripuloivia lapsia, jotka pitää lähettää kesken päivän kotiin. Aika usein oireita on ollut jo kotona. Aamupalalla kun tulee kaikki ylös tai pian sen jälkeen... Muutkin pääsevät ko. taudin piiriin lähipäivinä.
Valitettavan pakko todeta, että koska tässä maassa on hankala saada tuollaiseen saikkua, noin 95 prosenttia toki tuo lapsen päiväkotiin. Sitten on ne viisi prossaa jotka pystyvät järjestämään kotiin hoitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä on niin vaikea arvoida onko huomenna taas on jaksavainen. Aamu-unisesta lapsestakin on vaikea tehdä arvio. Ap
No jestas juuri siksi on tarkoitus sairastamisen jälkeen olla yksi terve päivä kotona - eli se päivä jolloin on HELPPO arvioida että lapsi on parantunut.
No ei todellakaan töistä olla pois siksi että lorvitaan kotona hoitamassa tervettä lasta, mitä hittoa nyt taas? Ei ihme ettei työnantajat halua palkata nuoria naisia.
Tuo ap:n lapsi SYÖ, LEIKKII ja ULKOILEE. Nämä ovat terveen lapsen merkkejä. Voi olla hieman normaalia väsyneempi kuten kuka tahansa meistä ja lapsista flunssan jälkeen. Silti voi mennä päiväkotiin, jossa voi nukkua päiväunet jos nukuttaa.
Kakka haisee ja lapsi normaalia vaisumpi. Ei siis ole täysin kunnossa. Pidä huominen kotona ja katso perjantaina uudestaan. Kaikkien terveys menee töidesi edelle.
Pieni nuha ei ole syy olla pois. Jos lämpöä nousee niin silloin ainakin on syytä jäädä kotiin tai lapsen hengittäminen vaikeutuu niin lääkäriin.
Joillakin lapsilla nuha voi kestää keväästä - syksyyn, jos on siitepöly allergioita. Näitä on syytä lääkitä. Lapsille lääkkeet aina reseptillä.