Miten suhtaudutte miehenne kaljuuntumiseen?
Kommentit (22)
Aina voi tehdä Keith Flint-kampauksen.
Mies on se sama mussukka, oli tukkaa tai ei :)
Mieheni on kaljuuntunut noin 21-vuotiaasta asti. Vuosi sitten, 25-vuotiaana, ajoi kaljuksi. Paransi hänen itsetuntoaan tuntuvasti.
Olihan siinä vähän totuttelemista, mutta olen onnellinen kun hän on onnellinen ja niin edespäin.
No mitä ihmeen väliä sillä on? Ihan kuin tässä enää itsekään keski-ikäisenä mikään nuori pajunvitsa olisi.
Rupsahdetaan yhdessä, rakkaani!
Oletko koskaan kuullut, että suhde koostuu muistakin piirteistä kuin ulkonäöstä? Ilmeisesti sinulle vieras käsite?
Ärsyttää todella paljon, että ei voi hyväksyä tosiasioita ja leikata pitkää tukkaansa, joka muuttuu jatkuvasti epäsiistimmän näköiseksi. Se on jo aikamoinen rotanhäntä. Lattioille kertyy koko ajan hiuskasoja. En tajua. Kaljuuntuminen on ihan normaalia, mutta tuo vaikeus hyväksyä tilanne on säälittävää. Kyseessä on kuitenkin jo viisikymppinen mies.
Minkäs sille tekee, kun perinnöllistä näyttää olevan (miehen isä ja isoveli myös kaljuja, ja vaikka aina sanotaan, että kaljuuntuminen periytyisi äidin puolelta niin tässä tuntuisi olevan poikkeus). Mies on tiennyt jo siihen aikaan kun tavattiin (oltiin nuoria), että tulee varmaankin kaljuuntumaan. Ja sitten kun hiukset alkoivat harventua, hän ilmoitti jo aikaisin, että kunhan alkaa olla riittävän harva päälaki, niin sitten lähtee kaikki hiukset. On ajellut päänsä nyt jo muutaman vuoden.
En mitenkään, koska mies on 45, ja vaikka vähän alkaa jo harmaantumaan hiukset ja parta, niin ovat silti molemmat yhtä tuuheita kuin parimkymppisenä :)
Mitä niitä vaihtoehtoja on ?
a, viedä kaatopaikalle
b, jättää se
c, tappaa se
d, nauraa sille
Vierailija kirjoitti:
En mitenkään, koska mies on 45, ja vaikka vähän alkaa jo harmaantumaan hiukset ja parta, niin ovat silti molemmat yhtä tuuheita kuin parimkymppisenä :)
Vuoden blondi tulee vastaamaan kysymykseen joka ei koske häntä :D
Voi vit.ttu sanokaa nyt ihan oikeasti niille miehillenne/pojillenne, että lopettaa sen finasteridi, dht, minoksidiili -hömpän ja korjaavat ensin omegojen suhteen sekä systemaattisen inflammaation kehostaan niin loppuu hiustenlähtö. Katselkaapa nykyisten nuorten miesten sekä keski-ikäisten tukkia. Aika surullinen näky. Myös naiset yhä enenevässä määrin kärsivät hiustenlähdöstä, mutta se on diffuusia, joten sen huomaaninen on vaikeampaa. Lisäksi taustalla ei ole naisilla inflammaatio, vaan hormonien epätasapaino progesteronin, androgeenien ja estradiolin ja estratriolin välillä. Muita saman etiologian indusoimia oireita ovat endometrioosi ja pcos.
Ihmiset eivät ymmärrä, että hiukset ovat ensimmäinen indikaattori, josta voi päätellä, että kehossa on jotain vialla. Siihen pitää aina löytää syy. Ja nämä syyt ovat esoteerista tietoa lääkäreille, joten apua kannattaa hakea esim. Yksityisiltä funktionaalisen lääketieteen klinikoilta, yksityisiltä laboratorioilta mittausten kautta tai Saksasta (maa missä yksityiseltä puolelta saa vuosikymmeniä edellä olevaa hoitoa vaivaan kuin vaivaan).
No mun mieheltä lähti, kun tuli syöpä. Kaljuus on aika pikku juttu.
Melkoinen antikiihoke, ainakin meikäläiselle.
Vierailija kirjoitti:
Minkäs sille tekee, kun perinnöllistä näyttää olevan (miehen isä ja isoveli myös kaljuja, ja vaikka aina sanotaan, että kaljuuntuminen periytyisi äidin puolelta niin tässä tuntuisi olevan poikkeus).
Käsittämättömän tiukassa istuu tuokin luulo. Eiköhän ne geenit mene 50/50, ihan sama kummalla puolella on kaljuja. Hyvällä mäihällä tukka istuu päässä kuin liimattuna, vaikka isä, setä, veli ja eno olisivat kaikki kaljuja - tai toisin päin.
Vierailija kirjoitti:
Oletko koskaan kuullut, että suhde koostuu muistakin piirteistä kuin ulkonäöstä? Ilmeisesti sinulle vieras käsite?
Olen olen mutta epäilen että se olisi nyt omalla miehellä alkamassa, hän ei ole asiasta maininnut mitään mutta on ollut aina ylpeä runsaasta tummasta tukastaan ja mietin kuinka häntä pitäisi asian kanssa tsempata. Saattaa olla kovakin paikka. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mitenkään, koska mies on 45, ja vaikka vähän alkaa jo harmaantumaan hiukset ja parta, niin ovat silti molemmat yhtä tuuheita kuin parimkymppisenä :)
Vuoden blondi tulee vastaamaan kysymykseen joka ei koske häntä :D
Sanoo kehva joka harmittelee miehensä hiusten lähtöä, mutta yrittää silti vakuutella kateellisena ettei mitään haittaa ;)
Vierailija kirjoitti:
Voi vit.ttu sanokaa nyt ihan oikeasti niille miehillenne/pojillenne, että lopettaa sen finasteridi, dht, minoksidiili -hömpän ja korjaavat ensin omegojen suhteen sekä systemaattisen inflammaation kehostaan niin loppuu hiustenlähtö. Katselkaapa nykyisten nuorten miesten sekä keski-ikäisten tukkia. Aika surullinen näky. Myös naiset yhä enenevässä määrin kärsivät hiustenlähdöstä, mutta se on diffuusia, joten sen huomaaninen on vaikeampaa. Lisäksi taustalla ei ole naisilla inflammaatio, vaan hormonien epätasapaino progesteronin, androgeenien ja estradiolin ja estratriolin välillä. Muita saman etiologian indusoimia oireita ovat endometrioosi ja pcos.
Ihmiset eivät ymmärrä, että hiukset ovat ensimmäinen indikaattori, josta voi päätellä, että kehossa on jotain vialla. Siihen pitää aina löytää syy. Ja nämä syyt ovat esoteerista tietoa lääkäreille, joten apua kannattaa hakea esim. Yksityisiltä funktionaalisen lääketieteen klinikoilta, yksityisiltä laboratorioilta mittausten kautta tai Saksasta (maa missä yksityiseltä puolelta saa vuosikymmeniä edellä olevaa hoitoa vaivaan kuin vaivaan).
Jännä homma, Jari, että sulla se tukka kuitenkin päästä on lähtenyt jo ajat sitten, ja mikään näistä mainostamistasi ei toimi, koska olet sellainen "tosispeciaaliceissi" :D
Olen opettanut miestä kampaamaan veden avulla hiukset sivulta kaljun peitoksi eli jakaus on vain noin korvan tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi vit.ttu sanokaa nyt ihan oikeasti niille miehillenne/pojillenne, että lopettaa sen finasteridi, dht, minoksidiili -hömpän ja korjaavat ensin omegojen suhteen sekä systemaattisen inflammaation kehostaan niin loppuu hiustenlähtö. Katselkaapa nykyisten nuorten miesten sekä keski-ikäisten tukkia. Aika surullinen näky. Myös naiset yhä enenevässä määrin kärsivät hiustenlähdöstä, mutta se on diffuusia, joten sen huomaaninen on vaikeampaa. Lisäksi taustalla ei ole naisilla inflammaatio, vaan hormonien epätasapaino progesteronin, androgeenien ja estradiolin ja estratriolin välillä. Muita saman etiologian indusoimia oireita ovat endometrioosi ja pcos.
Ihmiset eivät ymmärrä, että hiukset ovat ensimmäinen indikaattori, josta voi päätellä, että kehossa on jotain vialla. Siihen pitää aina löytää syy. Ja nämä syyt ovat esoteerista tietoa lääkäreille, joten apua kannattaa hakea esim. Yksityisiltä funktionaalisen lääketieteen klinikoilta, yksityisiltä laboratorioilta mittausten kautta tai Saksasta (maa missä yksityiseltä puolelta saa vuosikymmeniä edellä olevaa hoitoa vaivaan kuin vaivaan).Jännä homma, Jari, että sulla se tukka kuitenkin päästä on lähtenyt jo ajat sitten, ja mikään näistä mainostamistasi ei toimi, koska olet sellainen "tosispeciaaliceissi" :D
Itse asiassa olen 25-vuotias, joka oli parikymppisenä pahasti kaljuuntunut (Sipilä on hyvä esimerkki tukastani silloin). Täysin olen korjannut hiustenlähdön ja hiukset ovat kasvaneet takaisin käytännössä täysin. Folliikkelit eivät maagisesti kuole kuten dht-propagandassa yleensä väitetään. Usko toki mitä haluat, mutta syy miksi tämä ei ole yleistä tietoa, on juuri siinä ettei lääkefirmat saa tehtyä rahaa oikealla hoidolla. Hiusongelmat ovat graduaalisesti kasvava ongelma ja käsittämättömän hyvä bisnes, yksittäinen tutkija jyrätään siinä liiskaksi, koska on helppo tutkimusasetelmia muuntelemalla osoittaa dht-teoriat huistenlähdön primäärisyyksi.
Aivan luonnollinen juttu. Muru se on tuskalla tai ilman. Lisäksi ollaan jo lähempänä 40 kuin 30, joten aika monella miehellä nyt vaan alkaa uimalakki paistaa tässä kohtaa.