Millainen on mielestäsi onneton suhde?

Kaikkki suhteet vat onnettomia ennemmin tai myöhemmmin. Nussiminen on sitten asia erikseen.

Sellainen joka aiheuttaa enemmän vitutusta, stressiä, ahdistusta ja mielipahaa enemmän kuin mitään hyvää.

On enimmäkseen paha mieli.

Sellainen, jossa voidaan olla onnellisiakin, mutta molemmat eivät rakasta.

Onnettomassa suhteessa muuttuu sellaiseksi, ettei pysty enää pitämään itsestään.

Parisuhde toimii silloin kun siinä tehdään toiselle enemmän hyvää kuin pahaa.

Onnen yksi salaisuuksista on ettei mikään kestä elämän loppuun saakka.

sellainen että kaipaa koko ajan jtn muuta

Mä oon kai onnettomassa suhteessa.

Mies on välillä niin idiootti, etten löydä sanoja. Tunnen olevani liian hyvä hänelle ja saa pelätä millon taas kiukuspäissään uhkaa erolla ja mietin joka viikko, että pakkaanko tavarani.

Sitten yhtäkkiä kaikki onkin hyvin. Huumori lentää ja on hauskaa, hyvät puolet on mielessä enkä haluaisi olla sillä hetkellä missään muualla. Sitten taas mies katoaa jonnekin päänsä sisään ja draamailee, on kylmä ja etäinen. Ärsyttävää tasapainottomuutta jota ei jaksaisi ymmärtää aina..

Vierailija kirjoitti:

Mä oon kai onnettomassa suhteessa.

Mies on välillä niin idiootti, etten löydä sanoja. Tunnen olevani liian hyvä hänelle ja saa pelätä millon taas kiukuspäissään uhkaa erolla ja mietin joka viikko, että pakkaanko tavarani.

Sitten yhtäkkiä kaikki onkin hyvin. Huumori lentää ja on hauskaa, hyvät puolet on mielessä enkä haluaisi olla sillä hetkellä missään muualla. Sitten taas mies katoaa jonnekin päänsä sisään ja draamailee, on kylmä ja etäinen. Ärsyttävää tasapainottomuutta jota ei jaksaisi ymmärtää aina..

tuttua.. ei ole käytännössä kotia.

Up

Alkoholiongelmainen narsistivaimo itkettää lapsia 1-2 kertaa viikossa harjoittamalla fyysistä/henkistä väkivaltaa puolisoaan kohtaan. Hyviä hetkiä ei enää ole käytännössä lainkaan, lisämausteena sairaalloinen mustasukkaisuus, mikä estää matkailun ym. positiiviset kokemukset..

Onnettomassa suhteessa saat aina vähemmän kuin mitä annat suhteelle -

Oli kyse ajasta, rahasta tai tunteista.

Onnettomassa suhteessa joudut murehtimaan tulevaisuutta, luottamuspulaa tai toisen vaillinaisia tunteita. 

Lisäksi joudut usein pettymään, pelkäämään tai ahdistumaan - kumppanisi yllättää vain ns. negatiivisesti.

Onnettomassa suhteessa et voi olla oma itsesi koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon kai onnettomassa suhteessa.

Mies on välillä niin idiootti, etten löydä sanoja. Tunnen olevani liian hyvä hänelle ja saa pelätä millon taas kiukuspäissään uhkaa erolla ja mietin joka viikko, että pakkaanko tavarani.

Sitten yhtäkkiä kaikki onkin hyvin. Huumori lentää ja on hauskaa, hyvät puolet on mielessä enkä haluaisi olla sillä hetkellä missään muualla. Sitten taas mies katoaa jonnekin päänsä sisään ja draamailee, on kylmä ja etäinen. Ärsyttävää tasapainottomuutta jota ei jaksaisi ymmärtää aina..

Kuulostaa niin tutulle. Sitten aloin lukemaan tätä https://www.docdroid.net/py03/why-does-he-do-that.pdf ja tajusin olennaisia asioita tästä suhteesta. Yksi oli se, että tässä suhteessa on minulta suuttuminen täysin kielletty, vaikka hän tekisi mitä. Toinen oli tuo hyvien ja huonojen kausien sykli, joka on täysin hänen käsissään - vaikka hänellä on taipumus pistää huonon kauden alkaminen aina minun syyksi. Itse en koskaan tiedä, mikä sen aiheuttaa. Yksi tärkeä oivallus oli myös se, että kerroin jo suhteen alussa, että minulla on hylätyksi tulemisen pelko. Niin eiköhän hän aina uhkaa erolla ja tosiaan alkaa se kylmäkiskoinen käyttäytyminen, enkä saa siihen selitystä miksi. Eikä hän pyydä anteeksi. Tajusin, että tahallaan se tätä tekee ja tämä suhde toimii  alistamisen ja kaltoinkohtelun logiikalla. Hyvien kausien merkitys on vain todistaa hänelle itselleen, ettei ihan niin paha ihminen olekaan ja saada minut pysymään tässä. Silloin ollaan maailman onnekkain pariskunta, joka on avoin ja puhuu tunteistaan, vitsailee jopa riidoistaan ja tekee kaikkea kivaa yhdessä. Tajusin nyt hiljattain, että taidan olla tulossa hulluksi. Siltä tuntuu, etten kestä enää niitä huonoja kausia. Se on ihan kauheaa, kun odottaa ja pelkää, koska se taas kilahtaa ja menettää kaiken sen hyvän. Olen nyt uskaltanut olla raivoissani tästä kaikesta, mitä olen joutunut kokemaan, se on ollut todella epäreilua. Uskoakseni tällä kertaa saan henkisen yliotteen tästä enkä enää epätoivoissani palaa suhteeseen ja elättele muuttumiskuvitelmia. Yksi oivallus on ollut myös se, että minulla menee valtavasti energiaa tämän suhteen miettimiseen ja hänen tunnetilojen puntarointiin. Olisi aika alkaa keskittymään omaan elämään.

Sellainen jossa on toisena osapuolena av mamma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon kai onnettomassa suhteessa.

Mies on välillä niin idiootti, etten löydä sanoja. Tunnen olevani liian hyvä hänelle ja saa pelätä millon taas kiukuspäissään uhkaa erolla ja mietin joka viikko, että pakkaanko tavarani.

Sitten yhtäkkiä kaikki onkin hyvin. Huumori lentää ja on hauskaa, hyvät puolet on mielessä enkä haluaisi olla sillä hetkellä missään muualla. Sitten taas mies katoaa jonnekin päänsä sisään ja draamailee, on kylmä ja etäinen. Ärsyttävää tasapainottomuutta jota ei jaksaisi ymmärtää aina..

Kuin olisit puhunut elämästäni. Ensin kaikki on ihanaa kohta taas paskaa. Sitä alkaa kyseenalaistamaan omat tunteensa. Ehkä ylireagoin? Aina antaa nteeksi, venyy ja venyy..

Kuulostaa niin tutulle. Sitten aloin lukemaan tätä https://www.docdroid.net/py03/why-does-he-do-that.pdf ja tajusin olennaisia asioita tästä suhteesta. Yksi oli se, että tässä suhteessa on minulta suuttuminen täysin kielletty, vaikka hän tekisi mitä. Toinen oli tuo hyvien ja huonojen kausien sykli, joka on täysin hänen käsissään - vaikka hänellä on taipumus pistää huonon kauden alkaminen aina minun syyksi. Itse en koskaan tiedä, mikä sen aiheuttaa. Yksi tärkeä oivallus oli myös se, että kerroin jo suhteen alussa, että minulla on hylätyksi tulemisen pelko. Niin eiköhän hän aina uhkaa erolla ja tosiaan alkaa se kylmäkiskoinen käyttäytyminen, enkä saa siihen selitystä miksi. Eikä hän pyydä anteeksi. Tajusin, että tahallaan se tätä tekee ja tämä suhde toimii  alistamisen ja kaltoinkohtelun logiikalla. Hyvien kausien merkitys on vain todistaa hänelle itselleen, ettei ihan niin paha ihminen olekaan ja saada minut pysymään tässä. Silloin ollaan maailman onnekkain pariskunta, joka on avoin ja puhuu tunteistaan, vitsailee jopa riidoistaan ja tekee kaikkea kivaa yhdessä. Tajusin nyt hiljattain, että taidan olla tulossa hulluksi. Siltä tuntuu, etten kestä enää niitä huonoja kausia. Se on ihan kauheaa, kun odottaa ja pelkää, koska se taas kilahtaa ja menettää kaiken sen hyvän. Olen nyt uskaltanut olla raivoissani tästä kaikesta, mitä olen joutunut kokemaan, se on ollut todella epäreilua. Uskoakseni tällä kertaa saan henkisen yliotteen tästä enkä enää epätoivoissani palaa suhteeseen ja elättele muuttumiskuvitelmia. Yksi oivallus on ollut myös se, että minulla menee valtavasti energiaa tämän suhteen miettimiseen ja hänen tunnetilojen puntarointiin. Olisi aika alkaa keskittymään omaan elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon kai onnettomassa suhteessa.

Mies on välillä niin idiootti, etten löydä sanoja. Tunnen olevani liian hyvä hänelle ja saa pelätä millon taas kiukuspäissään uhkaa erolla ja mietin joka viikko, että pakkaanko tavarani.

Sitten yhtäkkiä kaikki onkin hyvin. Huumori lentää ja on hauskaa, hyvät puolet on mielessä enkä haluaisi olla sillä hetkellä missään muualla. Sitten taas mies katoaa jonnekin päänsä sisään ja draamailee, on kylmä ja etäinen. Ärsyttävää tasapainottomuutta jota ei jaksaisi ymmärtää aina..

Kuulostaa niin tutulle. Sitten aloin lukemaan tätä https://www.docdroid.net/py03/why-does-he-do-that.pdf ja tajusin olennaisia asioita tästä suhteesta. Yksi oli se, että tässä suhteessa on minulta suuttuminen täysin kielletty, vaikka hän tekisi mitä. Toinen oli tuo hyvien ja huonojen kausien sykli, joka on täysin hänen käsissään - vaikka hänellä on taipumus pistää huonon kauden alkaminen aina minun syyksi. Itse en koskaan tiedä, mikä sen aiheuttaa. Yksi tärkeä oivallus oli myös se, että kerroin jo suhteen alussa, että minulla on hylätyksi tulemisen pelko. Niin eiköhän hän aina uhkaa erolla ja tosiaan alkaa se kylmäkiskoinen käyttäytyminen, enkä saa siihen selitystä miksi. Eikä hän pyydä anteeksi. Tajusin, että tahallaan se tätä tekee ja tämä suhde toimii  alistamisen ja kaltoinkohtelun logiikalla. Hyvien kausien merkitys on vain todistaa hänelle itselleen, ettei ihan niin paha ihminen olekaan ja saada minut pysymään tässä. Silloin ollaan maailman onnekkain pariskunta, joka on avoin ja puhuu tunteistaan, vitsailee jopa riidoistaan ja tekee kaikkea kivaa yhdessä. Tajusin nyt hiljattain, että taidan olla tulossa hulluksi. Siltä tuntuu, etten kestä enää niitä huonoja kausia. Se on ihan kauheaa, kun odottaa ja pelkää, koska se taas kilahtaa ja menettää kaiken sen hyvän. Olen nyt uskaltanut olla raivoissani tästä kaikesta, mitä olen joutunut kokemaan, se on ollut todella epäreilua. Uskoakseni tällä kertaa saan henkisen yliotteen tästä enkä enää epätoivoissani palaa suhteeseen ja elättele muuttumiskuvitelmia. Yksi oivallus on ollut myös se, että minulla menee valtavasti energiaa tämän suhteen miettimiseen ja hänen tunnetilojen puntarointiin. Olisi aika alkaa keskittymään omaan elämään.

Kuin olisit puhunut elämästäni. Ensin kaikki on ihanaa kohta taas paskaa. Sitä alkaa kyseenalaistamaan omat tunteensa. Ehkä ylireagoin? Aina antaa nteeksi, venyy ja venyy..

Sellainen missä elän

jos joutuu avautumaan suhteen onnettomuudesta täällä

Ystäväni suhdetta olen päässyt seuraamaan lähietäisyydeltä ja vaikuttaa kyllä todella onnettomalta.

Mies kun tulee töistä hän linnoittautuu "miesluolaansa" pelaamaan pelejä eikä häneen saa mitään kontaktia koko iltana. Nainen tekee omien töidensä lisäksi kaikki kotityöt, ruoat ja hoitaa lapset.

Silloin kun mies ei hakkaa pelejä hän tuijottaa maksukanavilta urheilua, eikä häneen saa kontaktia silloinkaan. Viikonloppuisin mies lähtee yleensä karkuun perhettään poikien saunailtoihin, salille, mökille, baariin tmv. rientoihin. Vaimolla taas ei ole koskaan omaa aikaa.

Mies saa myös omituisia päähänpistoja. Viimeisin oli hankkia koira, jota hän vie lenkille ehkä kerran kuussa ja kaiken muun esim. ruoat, eläinlääkärikäynnit ym. hoitaa tietenkin nainen.

Ja kaupassakin nainen hoitaa kotiin kaikki yhteiset ruoat ym. tarpeet. Mies ostaa hyödykkeitä vain itselleen.

Miestä pitää olla kokoajan kiittelemässä ja kehumassa. Muuten hän ottaa herneet nenään. Esim. jaksaa vieläkin muistuttaa ystävälleni jostain vuosien takaisesta ravintolaillasta kuinka mies tarjosi silloin ruoat ja juomat ja siitä syystä hän on maailman hienoin ihminen. Ja pihan lumityöt kerran viikossa on suuri urotyö, josta pitäisi olla kiitollisesti kumartelemassa. Nainen on tietenkin laiska, koska ei näitä lumitöitä tee (kaikkien muiden kotitöiden lisäksi vielä).

Sitä vain ihmettelee, että miksi tällaiset miehet ylipäätänsä haluavat olla parisuhteessa ja perustaa perheen? He kuorivat vain kermat päältä - isyyshän ja parisuhdehan ovat hienoja statuksia, että on tavallaan miehiset velvollisuudet hoidettu yhteiskunnan silmissä - mutta todellisuudessa eivät laita tikkua ristiin kummankaan eteen. Termi "miesvauva" kuvaa kyllä hyvin näitä teinin tasolle henkisesti jymähtäneitä sällejä. Toivottavasti ystäväni älyää joskus otta eron tuollaisesta riippakivestä.