Onko aihetta ”suuttua”?
Meillä oli miehen kanssa eilen riita ja en jaksanut siksi tulla töistä kotiin vaan menin kaverille. Ja mies tiesi että missä olen. Mieskään ei ollut kotona kun tulin illalla kotiin. Tänään saatiin välirauha, ja kysyin että mitä hän teki eilen illalla, ”nukuin”. Kysyin että eikun myöhemmin kun et ollut kotona kun tulin itse kotiin ”en mitään”. Sitten tätä jankkaamista kesti jonkun aikaa, koska itse en vaan ymmärrä miksi ei voisi kertoa missä oli ja mitä puuhasi. Jankkaukswn jälkeen mies suuttuu ja tiuskaisee että kävi ajelulla toisella paikkakunnalla katsomassa entistä työpaikkaa, että miltä siellä nykyään näyttää. Itse hermostuin myös koska en ymmärrä miksi tästä pitää suuttua.
Mielipiteitä että suutuinko itse turhaa siitä että asiaa ei voinut heti vaan kertoa? Miksi ei voi/tarvi kertoa?
Kommentit (19)
Itsehän miehenä miettisin mitä siellä "kaverilla" tapahtui
Helskuttiako jankutat aikuiselle miehelle? Mitä ihmeen väliä sillä on missä hän on ollut ja mitä tehnyt, jos sinäkään et kerran himassa ollut. Inhoan tuollaista typerää kyyläämistä. Mies ei ole mitenkään sinulle tilivelvollinen joka ihmeen minuutista.
3. vastaus on vähän kuin mun mies. Ihan kuin mun pitäisi joka minuutista tietää. En jotenkin ymmärrä miksi ei voisi kertoa jos kysyy että mitä on tehnyt illalla? Ehkä mä olen sit kyylä.. :(
Et mielestäni suuttunut turhaan. Ihan normaalia on kysyä mitä teki ja hänen vastata siihen kysymykseen. Vaikuttaa, että tunteet käyvät vielä kuumina ja kaikki on silloin mustavalkoista.
Tuohan vaikuttaa pitkäikäiseltä suhteelta. Jännää.
Vierailija kirjoitti:
3. vastaus on vähän kuin mun mies. Ihan kuin mun pitäisi joka minuutista tietää. En jotenkin ymmärrä miksi ei voisi kertoa jos kysyy että mitä on tehnyt illalla? Ehkä mä olen sit kyylä.. :(
Todellakin olet. Varmasti mies on kyllästynyt sinun jatkuvaan uteluun. Jos oma mieheni alkaisi kyselemään minulta minuuttiaikatauluani, niin sanoisin hänelle, että laittaa jäljityslaitteet. Sen jälkeen katoaisin vaikka vanhempieni mökille muutamaksi päiväksi niin saisi mies miettiä ihan rauhassa haluaako olla minun kanssani vai ei.
Tuollainen kyyläys olisi jo ihan sairasta ja kuulostaa, että ap on läheisriippuvainen.
Edelleen en tiedustellut minuuttiaikataulua.. vaan että mitä hän puuhasi/missä oli. Jotenki mun mielestä on oikeus kysyä jos kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Et mielestäni suuttunut turhaan. Ihan normaalia on kysyä mitä teki ja hänen vastata siihen kysymykseen. Vaikuttaa, että tunteet käyvät vielä kuumina ja kaikki on silloin mustavalkoista.
Omistaako ap miehensä? Haluaako hän hallita miehensä kaikki tekemiset ja olemiset, ehkäpä myös ajatukset ja tuntemisetkin? Varmasti ainakin miehen rahavarannot ap haluaisi omia ja päättää niiden käytöstä yksin. Jos haluaa yhdenkin näistä asioista, niin ammatti-ihmisen juttusille vain mars mars!
Älkää lisääntykö!
Vaikuttaa että ette riitele itse asiasta. Puhumalla suoraan pahan mielen aiheesta, siitä oikeasta riidan aiheesta, voitte päästä eteenpäin. Ehkä.
Riitely tai hankalien asioiden selvittely on taito. Sitä pitää ja kannattaa opetella.
Vierailija kirjoitti:
Edelleen en tiedustellut minuuttiaikataulua.. vaan että mitä hän puuhasi/missä oli. Jotenki mun mielestä on oikeus kysyä jos kiinnostaa.
No sinäpä kysyit ja mies suuttui.
Jos teillä vielä välit paranevat, niin liimaa itsesi mieheen kiinni. Silloin saat seurattua miestä ihan koko ajan, istutte paskallakin samaan aikaan!
Kuulostaa veljen tytsyltä. Vahtii kans koko ajan mutta ite kaahaa ja lorvii missä milloinkin.
Ite miehenä jättäisin tollasen kyylärin. Sairasta.
Naapurissa samanlainen eukko. Kyttää koko ajan mihensä menoja ja kulkee itte koko ajan johonkin.
Jaa, kai mä ja mun eksät ollaan takertuavia kyyliä, kun ollaan oltu jokseenkin perillä missä toinen menee. Oon ajatellu et on ihan normaalia kysyä kumppanilta missä se menee tai mitä on puuhaillu jos ei oo vähään aikaan nähny? Mut ei sit :D
Vierailija kirjoitti:
Itsehän miehenä miettisin mitä siellä "kaverilla" tapahtui
Miehille kaverit on vieras käsite? Käsittämätöntä mikä tuossa muka aiheuttaa epäilystä.
Vierailija kirjoitti:
Helskuttiako jankutat aikuiselle miehelle? Mitä ihmeen väliä sillä on missä hän on ollut ja mitä tehnyt, jos sinäkään et kerran himassa ollut. Inhoan tuollaista typerää kyyläämistä. Mies ei ole mitenkään sinulle tilivelvollinen joka ihmeen minuutista.
Edelläsi kommentoinut mies oli juuri päinvastaisella kannalla. Peukuista päätellen moni antoi yläpeukun molemmille, jokseenkin jakomielistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3. vastaus on vähän kuin mun mies. Ihan kuin mun pitäisi joka minuutista tietää. En jotenkin ymmärrä miksi ei voisi kertoa jos kysyy että mitä on tehnyt illalla? Ehkä mä olen sit kyylä.. :(
Todellakin olet. Varmasti mies on kyllästynyt sinun jatkuvaan uteluun. Jos oma mieheni alkaisi kyselemään minulta minuuttiaikatauluani, niin sanoisin hänelle, että laittaa jäljityslaitteet. Sen jälkeen katoaisin vaikka vanhempieni mökille muutamaksi päiväksi niin saisi mies miettiä ihan rauhassa haluaako olla minun kanssani vai ei.
Tuollainen kyyläys olisi jo ihan sairasta ja kuulostaa, että ap on läheisriippuvainen.
Miten edes voi pitää sairaana sitä jos kumppani utelee missä on ollut/mihin on menossa? Väistääkö kaltaisesi luodin varmasti kunhan vain muistaa udella menemisistä?
Tämä jakaa paljon mielipiteitä, että onko oikeus tietää vai ei. Mun mielestä se on normaalia että jos sattuu kysymään että missä oli, niin voi vastata. Mullehan riitti vastaus että oli ajelemassa ja kävi katsomassa miltä entinen työpaikka näyttää. Enhän mä muuta vaatinut. Esim hän saattaa joskus lähteä töiden jälkeen ajelulle ja ilmoittaa vaan että ei ole normiaikaan kotona. En mä silloin kysele että missä ajoit ja mitä reittiä, silloin en kysy mitään asiasta kun tiedän vaan että ok, ei tule töistä suoraan kotiin. ei tarvitse ihmetellä että onko sattunut jotain.
Ap
Herättääkö mielipiteitä?