Kiinnostan miehiä tasan siihen asti kunnes alan itse pitämään heistä :/

Niin, ihan totaalisen kyllästynyt tähän kaavaan, joka nyt kolmen miehen kanssa toteutunut vuoden sisällä. Että olen alkuun jotenkin viileä ja varautunut, koska olen ujo ja tooooosi herkkä, ja kestää tosi pitkään että alan luottamaan ja rentoutumaan. No, ihan olen sinut ominaisuuksieni kanssa, mutta sitten jonkun kuukauden jälkeen alan olemaan oma itseni ja jopa ihastumaan näihin miehiin, niin sitten alkaa heiltä tulemaan kylmää ja homma lopahtaa aika pian siihen. Että tulee tunne etten sitten olekaan itsenäni minkään arvoinen vaan pelkästään tuo saalistus ja mun ns.saavuttamattomuus pitää homman käynnissä niin pitkään. Mutta mitä mä tälle oikein voin, koska en osaa alussa olla avoin ja puhelias, se tulee vasta tutustumisen myötä, ja jos tutustuminen sitten tuo aina pakit. Oon jo yli 40, takana on 20 vuotta suhteessa, että ihan uutta tällainen.

Mitähän voisin tehdä tälle ongelmalle, koska sydän alkaa olla aika haavoilla ja entistä vaikeampi kehenkään enää tutustua. Kun nytkin on tunne, että en halua ketään enää alkaa tapailemaan, koska lopputulos on kuitenkin tuo sama etten olekaan sellainen mitä haluavat/hakevat. Ja miehet mun näkökulmasta ollu sellaisia kilttejä , hakemassa vakavaa suhdetta ja ovat mun kanssa aikaa viettäneet. Toki voisin yrittää olla enemmän oma itseni alussa, mutta olen sen verran erakko etten usko sen olevan ees mahdollista. Ehkä mun on tarkoitus vaan olla yksin ilman seuraa, mutta silti sydän kaipaa sitä oikeaa tunnetta. Just nyt tämä viimeisin ero tuli kohdalle ja tajusin, että joku vika on juuri minussa, ei miehissä. Enkä tajua mikä ihme se on. Onko kellään ollu samanlaista, kaipaan oikeesti vertaistukea just nyt :)