Miksi ihminen ei lähde epätyydyttävästä parisuhteesta

Onko hyvää seksiä?

On läheisriippuvainen.

Ei ole. Mies on impotentti.

Niin kuin tältäkin palstalta on monesti saanut lukea, ihmiset pelkää jäävänsä yksin, tai ei luota siihen että pärjää yksin, ei ole tukiverkkoja. Tai vain säälii toista eikä raski jättää, jos jotain hyviäkin hetkiä on. Ei halua lähteä omakotitalosta mihinkään tai vaihtaa paikkakuntaa. Onhan noita tekosyitä.

säälittävä ihminen.

En tiedä. Kai ihmiset vaan pelkää etteivät löydä tilalle ketään, yksinolo kun on monille suorastaan kirosana. Ja vaihtamalla ei todellakaan useinkaan tilanne parane... Etenkin kun miehissä on paljon luonnevikaisia: on pettäjää, addikteja, väkivaltaisia, ahdistelijoita, efebofiileja, kieroja, lusmuja...

Suuttukaa vaan jos tahdotte, mutta hyviä miehiä on oikeasti tosi vähän ja ne vähäisetkin on varattu.

Jos saa tuntea itsensä paremmaksi ja tykkää säälipisteistä?

Olisin mieluummin ilman miestä kuin huonon kanssa.

Monet ovat saaneet jo lapsuudenkodissa tuollaisen mallin parisuhteesta. He pitävät normaalina asioita, jotka eivät oikeasti ole normaaleja. Monen naisen itsetunnon on jo isä lytännyt. Eivät he usko ansaitsevansa tai löytävänsä parempaa. Sitä myös pikkuhiljaa turtuu kaikenlaiseen. Jos on oikein raskasta, ei edes jaksa suunnitella ja järjestää, mitä eroaminen edellyttäisi. Kun on masentunut, keskittyy vain selviämään käsillä olevasta päivästä tai viikosta.

Jotkut puolestaan pitävät siitä, että saavat olla aina se parempi ja vahvempi ihminen. He itse asiassa nauttivat toisen rappiosta, vaikka valittavatkin. Heitä alitajuisesti ahdistaa ajatus tasavertaisesta parisuhteesta.

Jokin on mennyt kasvatuksessa tai lapsuudessa pieleen... Yleensä jo lapsuudessa syntyy nämä vääristyneet, haitalliset ajatusmallit, jotka sitten aiheuttavat läheisriippuvuutta, olematonta itsearvostusta ja huonon itsetunnon, itseinhoa, pelkoa siitä, ettei kukaan muu hyväksy tai kelpuuta ihmistä.

Kaikenlaiseen paskaankin tottuu lopulta, ja tuttu on turvallista.

Alkoholistin läheinen on aina läheisriippuvainen kuten alkoholistikin on. Alkoholisti on vain riipuvainen alkoholista ja läheisriippuvainen alkoholistin tuottamasta pahoinvoinnista. Kummallakin on siis aivokemiallinen riippuvuus.

Luulen, että se on toi ” kaikenlaiseen paskaankin tottuu lopulta ja tuttu on turvallista”

Meillä on nyt ollut pari vuotta vaihtelevasti vaikeaa tai todella vaikeaa. Yhdessä kuitenkin jo lähes 20 vuotta. On käyty pariterapiassa viime vuonna. Valitan ystävilleni, enkä halua tällaista suhdetta, mutta

1/ Lasten takia, haluaisin että saisivat aina asua tutussa ainoassa kodissaan, olisi molemmat vanhemmat, ehjä perhe

2/Elintasonkin tavallaan, kaunis talo, hyvällä alueella.

3/ Ajatus siitä että jos joskus helpottaisikin ja olisi taas hyvä olla yhdessä?

Vierailija kirjoitti:

En tiedä. Kai ihmiset vaan pelkää etteivät löydä tilalle ketään, yksinolo kun on monille suorastaan kirosana. Ja vaihtamalla ei todellakaan useinkaan tilanne parane... Etenkin kun miehissä on paljon luonnevikaisia: on pettäjää, addikteja, väkivaltaisia, ahdistelijoita, efebofiileja, kieroja, lusmuja...

Suuttukaa vaan jos tahdotte, mutta hyviä miehiä on oikeasti tosi vähän ja ne vähäisetkin on varattu.

Yhtä lailla ne hyvätkin naiset taitavat olla varattuja.

Jotkut ihmiset nauttii, kun ovat alkoholistin kanssa ja saavat muilta sääliä. Tähän kuuluu myös se, että halutaan muissakin asioissa olla muita huonompi.

Jos jollakin on kipuja, kertoo tällainen henkilö kuinka, hän on kipeämpi.

Up

Tottumus ja turtumus. Eroaminen voi olla paljon hankalampaa kuin koettaa jotenkuten pärjätä suhteessa.

Tyypillinen uhriutuja. Saa kiksejä siitä, että saa uhriutua tekemättä asian parantamiseksi mitään.