Lue keskustelun säännöt.
Millä ihmeellä eroon hylätyksi tulemisen pelosta?
28.01.2020 |
Ongelma tuo tuossa.
Miten sitä riippuvuutta kumppanin huomiosta voisi vähentää? Miten asiaa käsitellä että se aidosti ratkeaisi. Oon vähän solmussa. Ihan pieni paniikki aina siitä että nyt se on kiinnostavampien ihmisten kanssa ja hylkää mut hetkeksi. Sitten kaipaa ja odottaa jotain merkkiä siitä että hän ei ole unohtanut.
Ja jos merkit on vääränlaisia, niin tietenkin ajattelee että ne eivät ole riittäviä. Eli jadajadajada, ihan tavallinen tarina.
Tämä vaan tuntuu itsestä kauhealta. Ei pysty joissain tilanteissa keskittymään ollenkaan kun miettii vaan että musta ei välitetä.
Kommentit (9)
Mulla tämä tulee esiin vain parisuhteessa.
Mutta kun jonkun haluaa päästää lähelleen niin sitten tulos on just toi. Pelkään että se jättää, ja joskus erossa ollessa tunne on tosi ahdistava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä pääsin eroon, kun mies jätti. Se oli jotain aivan kamalaa. Mutta niin se vaan on, että kun kohtaa pahimman pelkonsa, huomaa sittenkin säilyvänsä hengissä, niin sitä tulee voittajaksi.
Olen uudelleen aviossa, eikä minulla enää tätä pelkoa ole. Tiedän, että pelko on illuusio. Hylkäämisessä ei oikeasti ole mitään pelättävää.
Vierailija kirjoitti:
Minä pääsin eroon, kun mies jätti. Se oli jotain aivan kamalaa. Mutta niin se vaan on, että kun kohtaa pahimman pelkonsa, huomaa sittenkin säilyvänsä hengissä, niin sitä tulee voittajaksi.
Olen uudelleen aviossa, eikä minulla enää tätä pelkoa ole. Tiedän, että pelko on illuusio. Hylkäämisessä ei oikeasti ole mitään pelättävää.
Niin totta kyllä. Ei minua ole aikuisena jätetty, kun olen itse jättänyt ensin. Ei tuo oikein toimi, haluaisin käsitellä sen asian pois päiväjörjestyksestä mieluummin. :)
Mieti: Miksi sinulla on hylätyksi tulemisen pelko? Mistä se juontuu?
Minä pääsin tuosta pelosta, kun tajusin syyn tunteeseen. Minulla se johtui lapsuudessa kokemastani.
Vierailija kirjoitti:
Mieti: Miksi sinulla on hylätyksi tulemisen pelko? Mistä se juontuu?
Minä pääsin tuosta pelosta, kun tajusin syyn tunteeseen. Minulla se johtui lapsuudessa kokemastani.
Kiitos! Riittikö se tajuaminen, vai teitkö jotain aktiivisesti? Lapsuuden kokemukset tässäkin varmaan on taustalla. Ei se silti helpota sitä että on nyt riippuvainen siitä puolison huomiosta etenkin kun se on poissa.
Tämä pelko ei ole kauhean kiinnostava, ja vähän hävettävä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti: Miksi sinulla on hylätyksi tulemisen pelko? Mistä se juontuu?
Minä pääsin tuosta pelosta, kun tajusin syyn tunteeseen. Minulla se johtui lapsuudessa kokemastani.
Kiitos! Riittikö se tajuaminen, vai teitkö jotain aktiivisesti? Lapsuuden kokemukset tässäkin varmaan on taustalla. Ei se silti helpota sitä että on nyt riippuvainen siitä puolison huomiosta etenkin kun se on poissa.
Tämä pelko ei ole kauhean kiinnostava, ja vähän hävettävä...
Kun huomasin tunteen nousevan tietyissä tilanteissa päälle, muistutin itseäni, ettei siihen ole mitään syytä. Kukaan ei ole minua hylkäämässä. Minut hyväksytään. Minua ei hylätä, vaikka minä olen minä. Minä kuulun tähän joukkoon.
Kuten edellä, itsellä myös tarvittiin se jättäminen ja sydämen särkyminen, että lakkasin pelkäämästä pahinta.
Olin koko varhaisaikuisuuden ns sitoutumiskammoinen, kun pelkäsin jätetyksi tulemista niin paljon. En uskaltanut antaa tunteille yhtään periksi ja jos vähänkin välitin toisesta, jätin sen itse heti, ettei se ehtinyt ensin. Seurustelinkin vain sellaisten kanssa, joilla ei ollut mulle mitään väliä, koska eihän sillä hylkäämiselläkään siten olisi ollut mitään väliä.
Sitten rakastuin niin syvästi, että oli pakko yrittää olla yhdessä sen ihmisen kanssa. Hän ei kuitenkaan jaksanut mun kylmä-kuuma -vammailuani, joten pahin pelkoni toteutui ja minut jätettiin. Se oli elämäni tuskallisimpia kokemuksia ja vei vuosia toipua, mutta selvisin hengissä. Ja kun huomasin, että en kuollutkaan, uskalsin alkaa antaa tunteille lisää tilaa elämässäni. En ole vieläkään täysin ehjä, mutta paljon parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti: Miksi sinulla on hylätyksi tulemisen pelko? Mistä se juontuu?
Minä pääsin tuosta pelosta, kun tajusin syyn tunteeseen. Minulla se johtui lapsuudessa kokemastani.
Kiitos! Riittikö se tajuaminen, vai teitkö jotain aktiivisesti? Lapsuuden kokemukset tässäkin varmaan on taustalla. Ei se silti helpota sitä että on nyt riippuvainen siitä puolison huomiosta etenkin kun se on poissa.
Tämä pelko ei ole kauhean kiinnostava, ja vähän hävettävä...
Kun huomasin tunteen nousevan tietyissä tilanteissa päälle, muistutin itseäni, ettei siihen ole mitään syytä. Kukaan ei ole minua hylkäämässä. Minut hyväksytään. Minua ei hylätä, vaikka minä olen minä. Minä kuulun tähän joukkoon.
Just tuo pitäisi osata, rauhoittua tuossa hetkessä ennen kuin ajatukset lipsahtaa haitallisille urille.
Mulla oli tämä. Koitin olla kiva kaikille, mutta jotenkin se vain kääntyi niin ettei kukaan halua olla kanssani tekemisissä. Välit ovat rikkoontuneet tai ihmiset häipyneet elämästäni. En ymmärrä miksi, en ole tyrkky vaan ennemminkin ujo. En koskaan sano pahasti, vaan tsemppaan ja kuuntelen. Enää ei ole ketään, mutta tottuu siihen. Tsempit.