Soininvaara: PAM ei pysty nostamasn palkkoja koska asiakkaat ei halua maksaa
Pamin edustaja sanoi, että osoituksena palkkojen huononemisesta on, että yhä useampi saa palkan täydennykseksi asumistukea. Ei se siitä johdu. Se johtuu Juhana Vartiaisesta ja minusta. Me esitimme yhdessä, että pienipalkkaisia työntekijöitä tuettaisiin lisäämällä myös asumistukeen palkansaajille suojaosuus.[1] Tuo 300 euron suojaosuus todella toteutettiin. Se lisäsi pienipalkkaisten, lähinnä siis osa-aikaisten käteen jääviä tuloja noin sadalla eurolla. Milloin PAM on viimeksi onnistunut nostamaan nettopalkkoja yhtä paljon?
Kommentit (10)
PAM on täysin onneton liitto. Niistä ei ole mitään hyötyä perusduunarille. Johto on täynnä läskejä tätejä joista ei ole sanomaan vastaan työnantajien vaatimuksille.
Suomi on itepalveluyhteiskunta. Ollaan ylpeitä siitä, että pystytään tekemään mahdollisimman paljon itse. Lounas tilataan tiskiltä, viedään itse pöytään ja sitten roskat roskiin.
Ihmiset vaihtavat autonrenkaat, siivoavat asuntonsa ja tekevät ruokansa itse. Uusimpana villityksenä on itsepalvelukassat. Ja kaikkea tätä pidetään Suomessa tavoittelemisenarvoisena.
Ihmekö sitten, ettei palvelualoilla työskentelevien palkat nouse.
Niin ne pikkuravintolat ja kaupat vaan menee konkkaan jos palkat nousee pilviin. Kun suomessa mikään ei saisi maksaa mitään jotta on varaa törsätä sillä ulkomaanlomalla
Vierailija kirjoitti:
PAM on täysin onneton liitto. Niistä ei ole mitään hyötyä perusduunarille. Johto on täynnä läskejä tätejä joista ei ole sanomaan vastaan työnantajien vaatimuksille.
Ennemminkin realisteja. Koulutusta vaatimattomilla aloilla ei ole mitään hyötyä lakkoaseesta, kun edes lyhyttä amistutkintoa ei edellytetä ja populaa olisi heti tulossa lakkoilevien tilalle pilvin pimein.
Kokoomuksen äänestäjä
Mä tunnustan: rakastan itsepalvelukassoja.
Keikkaa tehdään opiskeluaika ennen oikeita töitä. Paljon on väkeä joka vain on hetken alalla.
Lähes kaikki pamin alat on läpikulkuammatteja. Tehtäviin vaaditaan vain pikainen perehdytys ja taas on uusi työntekijä tarjolla. Lakkoilu ei juurikaan ole uhka kun ei ole erikoisosaamista.
Ravintoloissa ei juuri oo muita vakkareita kuin joku ravintolapäällikkö ja keittiömestari
Ei kai se keikkaväki edes liity liittoon kun on tiedossa että eivät jää alalle.
Paljonko haluat maksaa pizzasta tai hampurilaisesta tai lounaasta? Vähän!