Miksi niin monet väittävät aina olevansa järkyttyneitä, jos joku heille tuntematon delaa jossain toisella puolella maapalloa?

onko oikeesti? lehdet antaa vaan sellasen kuvan.

Vierailija kirjoitti:

onko oikeesti? lehdet antaa vaan sellasen kuvan.

No ainakin monet siellä uutisten kommenttikentissä ja somessa purkaa järkytystään, aina.

Miksi ihmiset ovat järkyttyneitä edes kotimaassa kuolleista ihmisistä.? Jos niitä ihmisiä ei tunne, niin järkyttyminen on vaan typerää. Ei kukaan itse niiden coronaan kuolleiden tyyppien poismenoakaan, joten mikä tekee jostain palloilijasta yhtään tärkeämpää?

Olen ihmetellyt ihan samaa. Nyt kun Kobe Bryant kuoli helikopterionnettomuudessa, kaiken maailman turhat julkimot ovat surusta suunniltaan. Minua näiden minulle tuntemattomiksi jäneiden julkkisten kuolema ei hetkeuta minkään vertaa. Lähinnä naurattaa nämä "surijat".

onhan se nyt tosi surullista, miten esim kobe ja hänen 13-vuotias tyttärensä kuoli. tai miten satoja kuolee koronavirukseen tällä hetkellä. kai noista asioista saa järkyttyä ja tulla surulliseksi? ei se tarkota, etteikö surisi silti sitä omaa läheistään.

Haluavat hyvesignaloida. Säälittöviä ovat.

Koko neekeristä ikinä kuullukkaan….

Mua surettaa jopa eläinten olot.

Vierailija kirjoitti:

onhan se nyt tosi surullista, miten esim kobe ja hänen 13-vuotias tyttärensä kuoli. tai miten satoja kuolee koronavirukseen tällä hetkellä. kai noista asioista saa järkyttyä ja tulla surulliseksi? ei se tarkota, etteikö surisi silti sitä omaa läheistään.

Ihmisiä kuolee joka silmänräpäys, olet jatkuvasti järkyttynyt ja surullinen?

Ette sitten varmaan katso elokuvia ja lue kirjojakaan kun ne on keksittyjä tarinoita?

Suoraan sanottuna minua ei kiinnosta pätkän vertaa tuntemattomien kuolemat, ellei sitten kyse ole jostain tradegiasta. Kuolema on luonnollinen asia, eikä siltä kukaan voi välttyä. Eihän kukaan iloitse tuntemattoman syntymästäkään.

Jos on fani niin eikö silloinkaan saisi surra?

Aina kun otsikoissa joku lapsi on kuollut, täälläkin joku neropatti mamma kertoo ”itkeneensä valtoimenaan koko päivän” ja toiset perässä.

Eikö niillä oikeesti ole omia murheita? Sitä paitsi se lapsi on jo kuollut, ei sadan av-mamman itkeminen asiaa muuta miksikään.

Vierailija kirjoitti:

Jos on fani niin eikö silloinkaan saisi surra?

Mutta kun ei tuo touhu ole suremista nähnytkään, vaan juurikin hyvesignointia ja pikemminkin järkyttyneen esittämistä. Tosi omituista touhua. Oikea sureminen on jotain ihan muuta.

Minuakin järkyttää paljon enemmän kohdata kuolemaa lähellä. Ehkä ihmiset eivät enää kohtaa?

Se menee silleen, että omasta mielestään sporttiset järkyttävät urheilijoiden kuolemista. Omasta mielestään musikaaliset järkyttyvät muusikoiden kuolemista jne. Haluavat viestiä omista ominaisuuksistaan sillä tavalla toisille, koska eihän kyse ole oikeasta järkytyksestä.

Vaan minäpä se tässäkin kuzen pitemmälle kuin te - minua ei ole liikuttanut sen enempää sisareni kuin kummankaan vanhempani kuolema, mutta aidosti surin John Lennonia, kun hänet tapettiin. Se oli niin paljon muunkin kuolema kuin vain yhden musiikkia tehneen miehen. Siinä haudattiin mm. minun lapsuus ja nuoruuskin ja se optimismi ja hyväntahtoisuus.

Mutta se oli sellaista surullista oloa, silmät päästäni olen itkenyt, kun vanha kattini kuoli. En voisi kuvitellakaan itkeväni jotain ihmistä sillä tavalla.

Kyllähän tällaisesta kollektiivisesta surusta on tehty ihan tutkimuksiakin. En nyt tietenkään muista missä niitä on julkaistu, mutta prinsessa Dianan kuoleman jälkeen tästä puhuttiin paljonkin. Ihmiset jotenkin voivat kohdistaa omat huolensa ja pelkonsa omista läheisistään jonkun julkkiksen kuolemaan. Ei siinä minun mielestäni ole mitään outoa tai väärää.

Johtuen ehkä siitä, että asuin Englannissa, Dianan kuolema hätkähdytti minuakin. En nyt sentään suruvalittelukirjeitä kirjoitellut enkä itkeä tihuuttanut, mutta kyllä se kosketti.

Oman läheisen menettäminen hiljattain oli tietysti aivan erilaista. Järkyttävä sisuksia kouristava lamaannus avuttomuus, hätä muiden selviämisestä… Se on eri asia se.

Yritetään jollain tapaa kertoa, että ihan oikeasti ollaan tuntevia ja välittäviä. Helpompaa, kuin että näytetään, toimitaan ja välitetään arjessa.

Jep, en ymmärrä itsekään. Ei järkytä jonkun urheilijan kuolema. Miksi pitäisi? Koska on tunnettu urheilija? Tekeekö se kuolemasta jotenkin enemmän järkyttävää? Miksi?