Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Laivoilla useita koronavirukselle altistumisia – hakeudu matalalla kynnyksellä testiin, jos oireita
Terveysviranomaisten tiedossa on nyt useita tapauksia, joissa henkilö on matkustanut risteilylaivalla ja matkan jälkeen hänellä on todettu koronatartunta.
Silja Europan Tallinnan risteilyllä 30.6.–1.7. lieväoireinen henkilö on pidempiä aikoja oleskellut laivan yleisissä tiloissa ja näin muut matkustajat ovat saattaneet altistua taudille. Silja Europan risteily lähti Helsingistä tiistaina 30.6. klo 18.30. Paluumatkalle laiva lähti Tallinnasta keskiviikkona 1.7. klo 12.30.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoo, että laivoilla on tullut esiin useita muitakin tapauksia, joissa matkustajalla on myöhemmin todettu koronatartunta.
THL pyytää kyseisillä laivavuoroilla matkustaneita tarkkailemaan mahdollisia koronaviruksen oireita, joita ovat esimerkiksi kuume ja/tai yskä ja/tai hengenahdistus. Mikäli lieviäkin oireita ilmaantuu, ota herkästi yhteyttä terveydenhuoltoon, jotta pääset testiin ja saat lisää ohjeita.
Pääsääntöisesti näissä tapauksissa henkilöt ovat itse välttäneet laivalla liikkumista ja ihmisjoukkoja, joten heidän lähikontaktinsa ovat jääneet vähäisiksi tai altistuneet on ollut mahdollista tunnistaa, tavoittaa ja asettaa karanteeniin. Näissä tapauksissa muiden kuin lähikontaktien riski sairastumiseen on pieni.
https://yle.fi/uutiset/3-11435256
No niin, tästä se sitten lähti...
Voisiko joku kertoa THL:lle, että oireettomanakin voi sairastaa ja tartuttaa eteenpäin?
Silja Europan Tallinnan risteilyllä 30.6.–1.7. lieväoireinen henkilö on pidempiä aikoja oleskellut laivan yleisissä tiloissa ja näin muut matkustajat ovat saattaneet altistua taudille. Silja Europan risteily lähti Helsingistä tiistaina 30.6. klo 18.30. Paluumatkalle laiva lähti Tallinnasta keskiviikkona 1.7. klo 12.30.
Terveysviranomaisten tiedossa on nyt useita tapauksia, joissa henkilö on matkustanut risteilylaivalla ja matkan jälkeen hänellä on todettu koronatartunta.
Vierailija kirjoitti:
Onko keneltäkään purskahtaneet veret nenästä kokonatestin yhteydessä??? Mulle kävi niin...
Älä pelottele, mun pitäis kohta lähtee testiin. Tekeekö na siellä muuta kuin testin. Kyseleekö ne sairauksista jotain?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piipahdin äsköttäin pikaisesti Marketissa(S). Huomion kiinnitti runsas ikä-ihmisten määrä osastoilla ilman turvallisia välejä. Myöskin lomalaisia ja nuorisoa runsain mitoin joutopäiväänsä viettämässä vailla pakottavaa tarvetta ostoksiin. Kookkos-kerma-osastolla puutteita (vain Rainbouta). Onneksi Pågenin Kanel-Gifflaria saapunut tuore erä. Muumi-limssaa vain vihreää (ei kylmässä). Tämä siis Raision Marketissa (Raisio).
Mitä aktuaalista vittua, miten nämä tuotteet liittyy koronaan? Ja kaupassa saa käydä ihan vapaasti niin nuoriso kuin vanhuksetkin 😅
Kaikki meistä ei käy kaupassa, siksi on hyvä että joku raportoi. Raporttiin pitäisi tosin kuulua myös mitä naapurin kärryyn on hamstrattu.
https://yle.fi/uutiset/3-11435256
Laivoilla useita koronavirukselle altistumisia – hakeudu matalalla kynnyksellä testiin, jos oireita
Terveysviranomaisten tiedossa on nyt useita tapauksia, joissa henkilö on matkustanut risteilylaivalla ja matkan jälkeen hänellä on todettu koronatartunta.
6.7.2020 klo 14.21 päivitetty 6.7.2020 klo 14.31
Silja Europan Tallinnan risteilyllä 30.6.–1.7. lieväoireinen henkilö on pidempiä aikoja oleskellut laivan yleisissä tiloissa ja näin muut matkustajat ovat saattaneet altistua taudille. Silja Europan risteily lähti Helsingistä tiistaina 30.6. klo 18.30. Paluumatkalle laiva lähti Tallinnasta keskiviikkona 1.7. klo 12.30.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoo, että laivoilla on tullut esiin useita muitakin tapauksia, joissa matkustajalla on myöhemmin todettu koronatartunta.
Vierailija kirjoitti:
Terveysviranomaisten tiedossa on nyt useita tapauksia, joissa henkilö on matkustanut risteilylaivalla ja matkan jälkeen hänellä on todettu koronatartunta.
Tästä tulee vielä monta eri variaatiota lähiviikkoina otsikoihin:
- "Terveysviranomaisten tiedossa on nyt useita tapauksia, joissa henkilö on matkustanut Euroopan lomakohteeseen ja matkan jälkeen hänellä on todettu koronatartunta"
- "Terveysviranomaisten tiedossa on nyt useita tapauksia, joissa henkilö on käynyt baarissa x ja sen jälkeen hänellä on todettu koronatartunta"
- "Terveysviranomaisten tiedossa on nyt useita tapauksia, joissa henkilö on käynyt konsertissa elokuussa ja sen jälkeen hänellä on todettu koronatartunta"
Jne. jne.
Nämähän on ihan todettuja koronalinkoja maailmalta: laivat, baarit, ihmisjoukkojen kokoontuminen yleensäkin...
Mikä siinä siis on, että Suomessa luullaan taas, että "ei koske meitä"?
Siitä se toinen aalto lähtee. V*tuttaa oikeasti niin paljon tämä turhan matkailun salliminen ja samojen virheiden toistaminen!
Tehollakin taas potilas 6.7. Kyllä tässä vielä monelta henki lähtee. Kansa elää kuin Pellossa, vaikka tautia on pinnan alla keskuudessamme vähintään kuten maaliskuussa.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei olisi voinut aavistaa tätä!
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/nyt-tuli-viranomaisvaroitus-risteilyla…
Risteilyaluksilla on havaittu useita koronaviruksen altistustilanteita, tiedottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Laitos ohjeistaa matkustajia hakeutumaan matalalla kynnyksellä testiin, jos oireita ilmenee. Erityisesti kahdella laivavuorolla on korostunut altistumisen riski.
Ei voitu tietää 8(
"lieväoireinen" = oireita on ollut ja silti nämä sankarit lähtevät matkaan. Täysin tahallisesti altistavat muita ihmisiä ja onhan tuo mainio tapa saada mahdollisimman moni muu tartuntavaaraan. En usko että kukaan voi olla niin tyhmä ettei olisi täysin tahallista.
Tunnelmakuva elokuun lopulta 2020: vakavailmeiset ministerit ilmoittavat poikkeustilan uudesta asettamisesta Säätytalolla. Tartuntaketjuja, joiden kulku on epäselvä on runsaasti; todennetut tartunnat päivätasolla välillä 100-250; teho-osastoille päiväkohtainen lisäys 5-15 potilasta, sairaalahoitoa vaativia satoja.
Vierailija kirjoitti:
Terveysviranomaisten tiedossa on nyt useita tapauksia, joissa henkilö on matkustanut risteilylaivalla ja matkan jälkeen hänellä on todettu koronatartunta.
Nyt on vasta puhuttu Europan tapauksesta. Mites ne muut?
Mitä veikkaatte, miten Taneli kommentoi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko keneltäkään purskahtaneet veret nenästä kokonatestin yhteydessä??? Mulle kävi niin...
Älä pelottele, mun pitäis kohta lähtee testiin. Tekeekö na siellä muuta kuin testin. Kyseleekö ne sairauksista jotain?
En pelottele, mutta se oli oikeasti niin kamalaa, että mun vasenta poskionteloa jomottaa edelleen. Se siis tehdään kahdella pitkällä puikolla, jotka työnnetään vuoroitellen molempiin sieraimiin:(

Ja sieraimien kautta poskionteloihin ja sieltä nieluun...
Kohta 100.000 kommenttia täynnä, harmi vaan kun virus ehtii tappaa maailmalla enemmän ihmisiä kuin tänne ehtii kertyä kommentteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terveysviranomaisten tiedossa on nyt useita tapauksia, joissa henkilö on matkustanut risteilylaivalla ja matkan jälkeen hänellä on todettu koronatartunta.
Tästä tulee vielä monta eri variaatiota lähiviikkoina otsikoihin:
- "Terveysviranomaisten tiedossa on nyt useita tapauksia, joissa henkilö on matkustanut Euroopan lomakohteeseen ja matkan jälkeen hänellä on todettu koronatartunta"
- "Terveysviranomaisten tiedossa on nyt useita tapauksia, joissa henkilö on käynyt baarissa x ja sen jälkeen hänellä on todettu koronatartunta"
- "Terveysviranomaisten tiedossa on nyt useita tapauksia, joissa henkilö on käynyt konsertissa elokuussa ja sen jälkeen hänellä on todettu koronatartunta"
Jne. jne.
Nämähän on ihan todettuja koronalinkoja maailmalta: laivat, baarit, ihmisjoukkojen kokoontuminen yleensäkin...
Mikä siinä siis on, että Suomessa luullaan taas, että "ei koske meitä"?
Niinpä. Ja tulee mieleen yksi vieläkin pelottavampi skenaario, eli että tapahtuu noi asiat ja se ei ole terveysviranomaisten tiedossa.
Tainnut jäädä se appin kehittäminenkin vähän puolitiehen, eli pystytäänkö täällä oikeasti jäljittämään kaikki taudin levittäjät? Anonyymisti jossain baarissakin käyneet siis esim?
Kuollaan kaikki, osa meistä myös koronaan.
Vierailija kirjoitti:
Ruotsalaiset riitelevät Kreikan kanssa Rhodoksen turistilennoista. Kreikka on päättänyt perua seuraavan matkatoimisto TUI:n lennon.
https://www.aftonbladet.se/minekonomi/a/xPKjOR/flyg-till-grekland-stopp…
Mikä näitä ruotsalaisia oikein vaivaa. Riitelevät kaikkien kanssa oikeudestaan levittää vakavaa tartuntatautia. Uhkailevat jopa "seurauksilla" jos eivät pääse levittämään tautia.
Suomeenkin tulevat nyt omilla veneillään kun muuten eivät pääse maahan. Rantoja kun ei kukaan vahdi. Vadelmavepakolainen sai juuri uuden merkityksen 😉
Ihme sakkia.
Oli kyllä yllätys. Turvavälitkin niin noudatettu.