Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Rakennuksilla pitäisi olla useampi taukotyömaaparakki. Jossa vain tietyt työntekijät. Siellä syövät ja vaihtavat vaatteet. Eli jaetaan porukka.
Tämä uutinen ja muutamat twitterin kirjoitukset lupaavat epidemia tilanteen muutosta hieman huonompaan suuntaan.
https://www.mediuutiset.fi/uutiset/koronatartuntojen-maara-suomessa-suu…
Koronatartuntojen määrä Suomessa suurimmillaan sitten kesäkuun alun – THL: Riski epidemian kiihtymisestä on jatkuva
2.7.2020 08:54 päivitetty 2.7.2020 08:54
Koronaepidemian toisesta aallosta on turha puhua, sillä koronavirusta kiertää yhä Suomessa ja riski epidemian kiihtymisestä on koko ajan olemassa, THL:n ylilääkäri kommentoi.
Rakennustyömailla ja telakalla havaitut tartuntaryppäät, varoittelu Ruotsin-ostosmatkojen luomasta riskistä ja muun muassa yksittäisen päiväkodin tartuntaketju herättävät kysymyksen, onko koronavirusepidemian leviämisen uhka jälleen yltynyt Suomessa.
Viimeisen 7 päivää keskiarvolla 7 uutta tartuntaa ja sitä edelliset 7 päivää keskiarvo oli 8. Mutta negatiivisuuden kautta aina tietenkin.
Kesä on nostanut tartuntojen määriä Euroopassa ja Amerikan yhdysvalloissa.
Joten se siitä lohdutuksesta.
Ihmiset ovat lähteneet rohkeasti liikkeelle.
Vierailija kirjoitti:
Tutkijat varoittavat: Koronavirus on mutatoitunut entistä tarttuvammaksi taudiksi-19 -koronavirusta on tutkittu todella tarkasti koko sen leviämisen ajan ja se on muuttanut muotoaan ja mutatoitunut edetessään.
Torstaina Cell-lehdessä julkaistun tuoreen tutkimusraportin mukaan viruksen D614G-niminen versio on noussut viruksen yleisimmäksi muodoksi eri puolilla maailmaa.
Tämän version muutokset ovat raportin mukaan viruksen ”piikeissä” ja tekevät taudista helpommin tarttuvan. Lisäksi D614G-virusta kantavilla potilailla virusta on ollut kehossa enemmän, joten sekin lisää tartuntariskiä.
– Tutkimus ja tietomme yhdessä selittävät sen, miksi taudin leviäminen oli todella nopeaa Euroopassa ja Yhdysvalloissa, tutkimusta tekemässä ollut virologian tohtori Hyeryun Choe sanoo Washington Postille.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tutkijat-varoittavat-koronavirus-on…
Mitäs noita viruksen muotoja on Suomessa tavattu, kun ei se niin hirvittävästi levinnytkään täällä vai auttaako tässä, että pidetään luonnostaan etäisyyttä, eikä puhuta sylki roiskuen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emme saa luotettavia lukumääriä tartunnoista tällä hetkellä.
Tämä mitä kirjoitin on ihan virallista ja luotettavaa.
https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4995537/THLn+muuttaman+ilmoituska…
THL:n muuttaman ilmoituskäytännön vuoksi koronaluvut eivät täsmää
7:00
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tartuntatautirekisterissä on kahdesta eri ilmoitustavasta johtuvaa epätarkkuutta, joka aiheuttaa epäselvyyttä koronatartuntojen todellisesta määrästä. Kesäkuu...
Täysin suunnitelmallista sumuttamista ja tarkoitushakuista tietojen pimitystä. Kesätalous oli saatava rullaamaan, joten kuolleet lasketaan päättäjien hiljaisella hyväksynnällä ja toivotaan parasta, kun kelit viilenevät syyskuussa, lokakuussa. Lisäksi asiaan vaikuttaa virkamiesten lomanpitotarve, kukaan ei kerkeä niin tarkkaan laskea tartuntoja saati niistä tiedottaa, kun vallan palvelijoita terassit ja siideri kutsuvat.
Vierailija kirjoitti:
Kohta räjähtää
Ei vielä ihan, malta malta, 2 viikkoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kananmunien keltuaiset ja vasta aine kirjoitti:
Yle radiouutisissa oli äsken dosentti Elias Hakalehdon sekä Tampereen rokotetutkimus keskuksen hankkeesta,
Kanoille annetaan heikennettyä korona virusta ja kanat munivat munia, joiden keltuaisiin tulee 3 viikon kuluessa koronan vasta ainetta!
Tätä voidaan kerätä talteen ja suihkuttaa ihmisille esim. Nenän limakalvoille.
Uutisten mukaan Laitilan munat olisi kiinnostunut tästä hankkeesta.
Mahtava tutkimusprojekti on käynnissä.!
Onko tää totta vai pilaa :O ?
Totta. Suomalaistutkija: Koronavirusta voitaisiin torjua kananmunissa tuotetuille vasta-aineilla – suihke suuhun antaisi vuorokauden suojan https://yle.fi/uutiset/3-11424633
Toivottavasti tätä ei munata.
Miksiköhän suihke suuhun, eikä suraan vaan kovaa munaa suuhun?
Munaa suuhun ja vuorokauden suoja.,
PE 15.5. sairaalahoidossa 118, joista 32 tehohoidossa - 293 kuollutta +83 tartuntaa
PE 22.5. sairaalahoidossa 113, joista 21 tehohoidossa - 306 kuollutta +44 tartuntaa
PE 29.5. sairaalahoidossa 74, joista 10 tehohoidossa - 314 kuollutta + 33 tartuntaa
PE 5.6. sairaalahoidossa 51, joista 8 tehohoidossa - 322 kuollutta +30 tartuntaa
PE 12.6. sairaalahoidossa 23, joista 3 tehohoidossa - 325 kuollutta +9 tartuntaa
PE 19.6. juhannusaatto: ei tietoja, THL päivittää jatkossa vain arkipäivisin
Tilastointitapaa muutettu tässä välissä: THL antaa tietoja ainoastaan ma, ke & pe
PE 26.6. sairaalahoidossa 24, joista 2 tehohoidossa - 328 kuollutta +19 tartuntaa
PE 3.7. sairaalahoidossa 20, joista 0 tehohoidossa - 329 kuollutta +1 tartunta
Toistaiseksi 326 kuolleesta on saatavilla tarkempia tietoja. Heistä 48 prosenttia on miehiä ja 52 prosenttia naisia. Kuolleiden mediaani-ikä on 84 vuotta. Ikäryhmissä 20-29-vuotta, 30–39-vuotta ja 40-49-vuotta kuolleita on alle viisi. 50-59-vuotiaita kuolleita on 11, 60–69-vuotiaita on 25, 70-79-vuotiaita on 65, 80-89-vuotiaita on 133 ja yli 90-vuotiaita on 86.
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajanko…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaali- ja terveysministeriö
@STM_Uutiset
Rakennustyömaalla on koronatilanteen takia tehtävä riskien arviointi ja ohjeistettava työntekijöitä tartunnan ehkäisemisessä. Myös majoitustiloissa on huolehdittava tartuntojen torjunnasta.Mikä se henkilökohtainen suojain on, jota thl suosittelee raksalle riskiarvion perusteella?
Kypärä, turvavaljaat, suojalasit, turvakengät vai suojalasit? Haponkestävät hanskat? Vai joku muu?
THL:stä vuotaneiden tietojen mukaan ensisijainen suositeltava suojain tulee olemaan kondomi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kananmunien keltuaiset ja vasta aine kirjoitti:
Yle radiouutisissa oli äsken dosentti Elias Hakalehdon sekä Tampereen rokotetutkimus keskuksen hankkeesta,
Kanoille annetaan heikennettyä korona virusta ja kanat munivat munia, joiden keltuaisiin tulee 3 viikon kuluessa koronan vasta ainetta!
Tätä voidaan kerätä talteen ja suihkuttaa ihmisille esim. Nenän limakalvoille.
Uutisten mukaan Laitilan munat olisi kiinnostunut tästä hankkeesta.
Mahtava tutkimusprojekti on käynnissä.!
Onko tää totta vai pilaa :O ?
Totta. Suomalaistutkija: Koronavirusta voitaisiin torjua kananmunissa tuotetuille vasta-aineilla – suihke suuhun antaisi vuorokauden suojan https://yle.fi/uutiset/3-11424633
Toivottavasti tätä ei munata.
Miksiköhän suihke suuhun, eikä suraan vaan kovaa munaa suuhun?
Munaa suuhun ja vuorokauden suoja.,
Suojakännit ja suojamuna, korona-ajan kovin parivaljakko.
Yhdysvalloissa epidemia leviää hurjaa vauhtia - vuorokaudessa yli 50 000 uutta tartuntaa. CNN:n Cooper kritisoi kovin sanoin maan strategiaa "Good luck - you´re on your own."
Amerikkalaisiakin ottaa päähän, että eivät saa matkustaa Eurooppaan, mutta tuntuvat ymmärtävän, että siinä on ihan syynsä - he ovat tällä hetkellä terveysuhka eurooppalaisille - ruotsalaiset eivät tätä tunnu millään ymmärtävän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkijat varoittavat: Koronavirus on mutatoitunut entistä tarttuvammaksi taudiksi-19 -koronavirusta on tutkittu todella tarkasti koko sen leviämisen ajan ja se on muuttanut muotoaan ja mutatoitunut edetessään.
Torstaina Cell-lehdessä julkaistun tuoreen tutkimusraportin mukaan viruksen D614G-niminen versio on noussut viruksen yleisimmäksi muodoksi eri puolilla maailmaa.
Tämän version muutokset ovat raportin mukaan viruksen ”piikeissä” ja tekevät taudista helpommin tarttuvan. Lisäksi D614G-virusta kantavilla potilailla virusta on ollut kehossa enemmän, joten sekin lisää tartuntariskiä.
– Tutkimus ja tietomme yhdessä selittävät sen, miksi taudin leviäminen oli todella nopeaa Euroopassa ja Yhdysvalloissa, tutkimusta tekemässä ollut virologian tohtori Hyeryun Choe sanoo Washington Postille.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tutkijat-varoittavat-koronavirus-on…Mistä nämä "asiantuntijat" tietää että se on mutatoitunut. Eihän ne tiedä sitäkään mistä tämä virus lähti. Jos se ei olekaan pangoliinista hypännyt ihmiseen juuri vaalien alla siten että tarttuupi ihmisestä ihmiseen tahi ole luontoäiti Siwettikatin kosto. Ehkä se on sama viirus joka sieltä gof laprasta lähti mutta Palolaisuus on levinnyt maailmaan ja kaikesta, jopa virusten feikkimutaatioista, tehdään politiikkaa.
Mutta pakko se sitten on uskoa että tällainen tähtitieteellinen sattuma kävi. Viirus hyppäsi lepakosta pangoliiniin siitä siwettikattiin ja siitä se sitten erikoisen hiv proteiinipätkän awuin tarttuupi ihmisestä hyvin toiseen.
Täytyy vaan ihmetellä että miten jotkut tekoälyavustetut "tieteen" mahtimaat meni laumasuojaan eivätkä osaa torjua tällaista luonnonkatastrofia paremmin kuin maalaisjärkinen Vietnam.
Ne asiantuntijat on tutkineet sitä virusta koko tämän ajan ja eri muodoissa sen on todettu olevan.
Jo helmikuussa osasivat sen todeta että Euroopassa levinnyt virus on eri kuin se mikä Wuhanista lähti.Tai siis sama virus, mutta muuttuneessa muodossaan.
Se on ihan normaalia koronaviruksille että mutaatiovauhti on nopea.
Miksi sitten joissain isoissa maissa mentiin jo Alussa laumasuojaan "virologiexperttien" ohjeilla kun he varmaan tietää että virukset heikkenee ajan kanssa siis mutatoituu vähemmän vaarallisempaan muotoon, tästäkään ei ole todisteita kun 2kk tartunnasta vakaviin komplikaatioihin. Ja jos kyseessä olisi luonnonpandemia espanjantaudintyyliin niin siinäkin tapauksessa voitti ne osavaltiot eniten silloin, joissa tukahdutus tehtiin oikein, niin ihmishenkien kuin taloudenkin osalta.
Lisäksi sama koskee varmasti labraviirusta josta on kehitetty eri mutaatioita.
Että oli sitten siwettikissan kosto tai labrajuttu niin laumasuoja olisi äärimmäisen kyseenalainen strategia varsinkin kun tiedetään että sarsissa kuolleisuus on 10% ja jos otetaan mukaan parantuneet joista tulee työkyvyttömiä yms niin prosenttiluku on sitäkin korkeampi. Mutta niin vaan ecdc puhui kesäkuussakin että laumasuoja eu alueella saavutettaneen 2021. Niin ja mikään virus ei pakota irtisanomaan yms. Tämähän on oikein tekemällä tehty megaluokan ongelmasavotta maailmaan, josta hyötyy niin tietysti...
Rakennustyömailla ja telakalla havaitut tartuntaryppäät, varoittelu Ruotsin-ostosmatkojen luomasta riskistä ja muun muassa yksittäisen päiväkodin tartuntaketju herättävät kysymyksen, onko koronavirusepidemian leviämisen uhka jälleen yltynyt Suomessa.
Mitään laumasuojaa ei ole, eikä tule
Mikä Turussa on vikana. Jälleen 1 uusi tapaus Turussa. Muualla ei yhtään.
Varsinais-Suomessa testataan merkittävästi vähemmän kuin Pirkanmaalla, vaikka Pirkanmaalla ei ole ollut tapauksia viikkoihin. Turussa ei viitsitä enää edes päivittää korona tiedotuksia Pirkanmaalla päivitetään.
Miksi Turku ei osaa?
Vierailija kirjoitti:
Mikä Turussa on vikana. Jälleen 1 uusi tapaus Turussa. Muualla ei yhtään.
Varsinais-Suomessa testataan merkittävästi vähemmän kuin Pirkanmaalla, vaikka Pirkanmaalla ei ole ollut tapauksia viikkoihin. Turussa ei viitsitä enää edes päivittää korona tiedotuksia Pirkanmaalla päivitetään.Miksi Turku ei osaa?
Tämä on nyt se kuuluisa Turun tauti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaali- ja terveysministeriö
@STM_Uutiset
Rakennustyömaalla on koronatilanteen takia tehtävä riskien arviointi ja ohjeistettava työntekijöitä tartunnan ehkäisemisessä. Myös majoitustiloissa on huolehdittava tartuntojen torjunnasta.Mikä se henkilökohtainen suojain on, jota thl suosittelee raksalle riskiarvion perusteella?
Kypärä, turvavaljaat, suojalasit, turvakengät vai suojalasit? Haponkestävät hanskat? Vai joku muu?
THL:stä vuotaneiden tietojen mukaan ensisijainen suositeltava suojain tulee olemaan kondomi.
Australiassa ainakin
suomen kielellä.