Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulujen ja päiväkotien täyssulkuun ei pidä ihan kevyin perustein lähteä. Multa lähtee oikeasti työpaikka alta, jos hoidan lapsia kotona seuraavat kuukaudet. Tärkeimmät raportoinnit ja kiireisin aika töissä nyt keväällä, ei onnistu mitenkään jos lapset kotona. Onko se sitten hyvä, että näin ajetaan monet perheen taloudelliseen kurjuuteen? Ja te sulkemista vaativat ette kuitenkaan hyväksy koulujen ja päiväkotien avaamista koko keväänä, vaikka tartunnat saatais minimiin. Toukokuussakin vastustitte, vaikka tilanne oli hyvä. Eli ikinä enää ei sais koulut olla auki eikä lapset hoidossa. Ei onnistu, sorry vaan.
Miten selviät, jos lapsesi sairastuu vakavasti ja joutuu sairaalaan? Enkä tarkoita sairastumista vain koronaan, vaan entä jos lapsesi sairastuisi vaikka syöpään tai joutuisi onnettomuuteen, mitkä vaatisi pitkät sairaalassaoloajat?
Olisiko työkiireesi edelleen ykkössijalla?
Pitäisikö sitä elämää kuitenkin rakentaa niin, että mahdollisuus on myös itse hoitaa omat kersansa jos tilanne sitä vaatii.
Aina voit palkata hoitajan kotiisi, joillain on jopa tukiverkosto auttamassa, etätyöt ei tietenkään kaikilta onnistu.
Jos et pysty lapsiasi hoitamaan niin kannattaa ottaa hyvissä ajoin yhteyttä lastensuojeluun, sieltä varmasti saa edes jotain tukitoimia.
Käsittääkseni edes keväällä ei kaikki päiväkodit olleet kiinni vaan jos oli aivan pakko, niin päiväkotiin pääsi eli lähinnä niiden lapset joilla ei ollut mahdollisuutta etätyöhön (hoitajat, kaupan kassat).Jos yksi lapsi sairastuu pitkäaikaisesti, varmasti työnantaja tulee vastaan monella tavalla. Mutta jos kaikki päiväkodit menevät kiinni, on yhtä aikaa tosi monella työntekijällä samanlaiset ongelmat, eikä siinä tilanteessa niin helposti tullakaan vastaan. Ja mistä ajattelit löytyvän palkattuja hoitajia kaikille lapsille, jos päiväkodit ihan aikuisten oikeesti menevät kiinni? Ei löydy, joten moni turvautuu niihin tukiverkkoihin eli isovanhempiin, ja vips vaan virus on eläkeikäisissä niinkuin keväällä Italiassa. Päiväkotien sulkeminen, jota Suomessa ei missään vaiheessa ole edes tehty vaan yhdessä vaiheessa vain suositeltiin ottamaan lapset pois päiväkodista, on raju toimenpide josta on monenlaista haittaa. En ole se jolle vastasit, mutta ymmärrän oikein hyvin hänen huolensa asiasta. Jos päiväkoteja aletaan sulkea, tulee sen olla osa määrätietoista tukahdutusstrategiaa jonka yhteydessä todella pidetään huoli siitä, että tilanne ei pitkity eikä toistu. Muuten tulee vain harmia kaikille.
Kuten sanoin, päiväkoteja ei suljettu keväällä kokonaan. Ei sitä tulla tekemään nytkään, koska on niitä, jotka eivät oikeasti voi jäädä etätöihin, kuten ne hoitajat.
Ne joilla mahdollisuus tehdä töitä kotona, pystynee ottamaan lapsetkin kotiinsa. Ei se mukavaa ole, mutta sen ajan varmasti kestää jokainen. Jokaisen meistä on priorisoitava asioita nyt, niin työntekijöiden kuin työnantajienkin.
Palkattuja hoitajiakin löytyy kyllä, esimerkiksi opiskelijoita on paljon ja tässä tilanteessa varmaan voisivat suorittaa sillä keinoin myös työssäoppimisia tai opintopisteitä.
Ei ne päiväkodit kiinni tule kokonaan menemään, kuten ei koulutkaan. Ainoastaan ne joilla ei pakollista tarvetta ole lapsiaan päiväkoteihin viedä, esim. työttömät, etätyötä tekevät, kun ottavat lapset kotiinsa, niin päiväkoteihin jää pienemmät ryhmät hoidettavaksi. Samoin kouluissa edelleen ne, jotka ei kotona pärjää, saa mennä kouluun.
Näinhän keväälläkin toimittiin.
Tämä ei kuitenkaan kenellekään vanhemmalle ole mikään uusi ja yllättävä tilanne, joten luulisi että jokainen on jo etukäteen valmistautunut edes suunnittelun asteella tilanteeseen, jossa lapset jäävätkin kotiin ja ne joudutaan hoitamaan ihan itse.
Jos nyt leviävä virusmuunnos iskee nimenomaan lapsiin ja nuoriin enemmän, niin luulisi sen olevan isompi huoli aikuiselle kuin sen, että saako lapset varmasti pois jaloista päiviksi, jotta ehtii omat työnsä tekemään.
Koronakoirat uurastavat tänään Santahaminassa - ne saavat nuuhkittavakseen yli 800 alokkaan hajunäytteet. Kaartin jääkärirykmentti on ainoana varuskuntana mukana koronakoirakokeilussa. https://maavoimat.fi/-/koronakoirat-nuuhkivat-alokkaiden-naytteet-santa…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomenna selviää tuleeko etäkoulu peruskouluun Etelä-Suomeen.
Pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan koronakoordinaatioryhmät kokoontuvat huomenna tiistaina keskustelemaan jälleen alueen koronatilanteesta. Tiedotustilaisuus aiheesta pidetään tiistaina kello 13.00.
Ei tuu valitettavasti. Mun mielestä herra Vapaavuori sanoi jossain jo niin. Nykyiset rajoitukset jatkuvat, koulutartunnat saavat jatkua.
Vihreä apulaispormestari siellä nyt haraa (eniten) vastaan ja vaatii keskustelua lisärajoituksista aikuisille, koska etäkoulu täytyy pitää viimeisenä vaihtoehtona.
Vihreät ei siis vielä ymmärrä, että nyt on ihan hirvittävän iso riski ja todennäköisyys sille, että lapset sairastuu herkemmin tähän uuteen varianttiin sekä levittää sitä tehokkaammin kuin perusversiota vaikka senkin suhteen näkyi selvä notkahdus tartunnoissa syyslomien jälkeen.
Toisaalla joku toinen vihreä vaati tänään jo sitäkin, ettei suomalaisia pidä edes rokottaa vaan rokotteet pitäisi antaa ensin kehitysmaille..
Samalla Keskusta vaatii yhtä ja toista jolla voi sabotoida kaikki uhraukset ja joilla tartunnat saadaan raketoimaan ja Marin vaan myötäilee hallituskumppaneitaan niin joo, hyvä tästä taatusti tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä on odotettavissa, jos ei toimita heti:
Lontoossa järkyttävä koronaluku – ”Todella pahalta näyttää”
Positiiviseksi testattujen osuus nousee rajusti, vaikka Lontoossa on ollut kovimman tason lockdown.
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn ekonomisti Sanna Kurronen kauhistelee Lontoon koronatestilukuja.– Lontoossa on ollut pari viikkoa kovimman tason lockdown ja testipositiivisten osuus nousee vaan, ja on järkyttävä 27 prosenttia testatuista. Todella pahalta näyttää, Sanna Kurronen kirjoittaa Twitterissä.
– Nyt ei voi odotella ja katsella, vaan täytyy rajoittaa ja rokottaa, Kurronen linjaa.
Koronaviruksen muunnos leviää vauhdilla Isossa-Britanniassa. Financial Times kertoo, että eilen sunnuntaina julkaistujen tuoreiden lukujen mukaan positiivisen koronatestin antaneiden määrä on noussut Lontoossa 27 prosenttiin 16 prosentista vajaassa kahdessa viikossa. Myös muualla Englannissa luvut ovat kaksinumeroisia ja nousussa.
Koronapotilaat täyttävät jo yli puolet aikuisten osaston sairaalasängyistä useissa sairaaloissa Etelä-Englannissa.
Iso-Britanniassa aloitettiin tänään maanantaina ensimmäisenä maailmassa Oxfordin yliopiston ja AstraZenecan kehittämän koronarokotteen antaminen kansalaisille.
Isossa-Britanniassa todettiin eilen yhteensä yli 50 000 uutta koronatapausta jo kuudetta päivää peräkkäin.
https://www.verkkouutiset.fi/lontoossa-jarkyttava-koronaluku-todella-pa…
Hiukan ihmetyttää, miksi tartunnat räjähtivät kasvuun samaan aikaan kun rokotukset saatiin tehostetusti käyntiin? Miksi nuo muunnokset aktivoituivat tehokkaammin myös näiden rokotusten yhteyteen?
Ihmettelen vain, onkohan yhteyttä tutkittu missään/ollenkaan?
Missä ajattelet että sitä olisi jo tutkittu muualla kuin elävän maailman ihmislaboratoriossa?
Jos näillä on yhteys, niin se nähdään kohta muissa maissakin (pahaa pelkään että voit olla oikeilla jäljillä)...
Miksi rokotetut saavat koronan ja mistä se tulee? Rokotteestako vai olivatko valmiiksi sairaita vai eikö rokote suojaa?
https://www.rt.com/news/511332-israel-vaccination-coronavirus-pfizer/
Ei vaikuta mun elämään etäkoulut, ravintolat jos sulkeutuu, rajat kiinni, Uusimaa kiinni, rajoituksia rajoitusten perään.
Vierailija kirjoitti:
Ruokaravintolat hyväksyn ilman alkoholia. Mutten no/näitä kuppiloiita, joiden vuoksi lapset eivät voi käydä etäkoulua, kun pubiruusu-äidit ryyppää kapakoissa altistaen koululaiset koronalle!
Kapakat suljettava, lasten edun nimessä!
En voi sietää alkoholistivanhempia!
alko suljettava, ihmiset ostaa kotiin viinaa
Sairaalahoidossa Suomessa 210 , tehohoidossa 31, tänään 147 tartuntaa VAAN. Mikä tilanne parin viikon päästä. ?
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt leviävä virusmuunnos iskee nimenomaan lapsiin ja nuoriin enemmän, niin luulisi sen olevan isompi huoli aikuiselle kuin sen, että saako lapset varmasti pois jaloista päiviksi, jotta ehtii omat työnsä tekemään.
Vaikka lapset olisivat jo sen ikäisiä, että saisivat sairastaa itsekseen kotona, niin tuskin työnantaja hurraa, kun työntekijä on duunissa ja lapset coronassa. Haluaisitko itse, että tämmöinen henkilö on vaikkapa kaupan kassalla palvelemassa sinua? Tai vaikkapa vanhusten palvelutalossa hoitamassa vanhuksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rokotteen haittavaikutukset tulevat kuulemma YLEENSÄ ilmi kuuden viikon sisällä rokotuksesta. Onko muillakin rokotteilla noin pitkä aika mahdollisten haittojen ilmestymiseen? Ei vaan tunnu ajatuksena kivalta, jos kuukauden päästä alkaa raajakipua, pahoinvointia jne. Siitä herää väkisinkin ajatus, mitä rokote tekee pitemmällä tähtäimellä vuosien saatossa, vaikka esim. pahoinvointi loppuisikin? Ja kuka sen takaa, etteikö pahoinvointi voisi jäädä pysyväksikin? Ei kukaan. En ole rokotteen vastustaja sen enempää kuin puolustajakaan, mutta mietityttää vaan nuo mahdolliset haitat.
Minulla on kerran elämäni aikana kausi-influenssarokotteen jälkeen ollut lämpöä ja kipua raajoissa. Se meni vuorokaudessa ohi.
Influenssassakin on korkeaa kuumetta sekä olo kuin pieksetyllä eli pieni lämpöily ja jomotus on kyllä todella pientä verrattuna varsinaiseen influenssaan, joka voi johtaa bakteerikeuhkokuumeeseen ja sepsikseen. Rokotteen kanssa ei käy niin.
Rokotteen kanssa ei käy niin...
Öööö montakos rokotetta olet jo saanut tähän nykyiseen korona virukseen?
Edelleen ei ole mitään varmuutta, että virus pysähtyy näihin rokotteisiin.
Mutatoituu ja palaa entistä rajumpana viruksena.
Virus mutatoituu tuossa tapauksessa väärään suuntaan koska se ei kykene suorittamaan tehtäväänsä eli siirtymään mahdollisimman moneen kantajaan kun tappaa kantajansa liian varhain.
Virus on mutatoitunut helpommin tarttuvaksi kuten britti- ja eteläafrikkalainen koronamutaatiot ovat tehneet. Lapset ja nuoret ovat helpompia uhreja koska eivät pidä yhtä hyvää huolta käsihygieniastaan kuin aikuiset. Eihän jokainen aikuinenkaan osaa pitää huolta käsihygieniasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomenna selviää tuleeko etäkoulu peruskouluun Etelä-Suomeen.
Pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan koronakoordinaatioryhmät kokoontuvat huomenna tiistaina keskustelemaan jälleen alueen koronatilanteesta. Tiedotustilaisuus aiheesta pidetään tiistaina kello 13.00.
Ei tuu valitettavasti. Mun mielestä herra Vapaavuori sanoi jossain jo niin. Nykyiset rajoitukset jatkuvat, koulutartunnat saavat jatkua.
Vantaa empii.
"Pääkaupunkiseudun kokoukseen osallistuva Vantaan sosiaali- ja terveystoimen apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö on varma, että pöydälle nousee huomenna myös kysymys jatkavatko yläkoulut lähiopetuksessa joululomien jälkeen.
– Peruskoulujen tilannetta tullaan varmasti käsittelemään ja pohtimaan huomisessa kokouksessa. Briteistä levinnyt viruksen uusi muunnos tulee ottaa huomioon, ja tehdä sen osalta riskianalyysiä, sanoo Aronkytö."
Alennusmyynnitkin alkaa olla ohi, niin on yksi kulutushuippu taas takana.
Vantaalla sekä Viljanen että Aronkytö vaikuttavat olevan etäkoulun kannalla tai ainakaan eivät sitä painokkaasti vastusta. Sääli vaan meille vantaalaisille, että pk-seudun muut johtajat haluavat lähikoulua ja jostain syystä ovat päättäneet tehdä kaikki päätökset yhdessä. Suututtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
16.10
Skottland kommer att stängas ned efter midnatt, meddelar regeringschefen Nicola Sturgeon under ett uttalande vid skotska parlamentet. Det rapporterar The Guardian.Nedstängningen innebär ett lagligt krav på att stanna hemma.
Icke nödvändiga resor in och ut ur Skottland kommer att stoppas och från och med fredag kommer även de flesta skolor och religiösa samlingsplatser att stänga igen.
Skotlanti suletaan keskiyöllä kokonaan.
Rajat kiinni, ihmisiä voi tavata ulkona
kaksi perhettä kohti yht. neljä. Jne...
Syynä nopeasti levinnyt uusi muunnos.Ans kattoo kuinka kauan leppostelu jatkuu maassamme.
Millainen tilanne Skotlannissa on? Samankaltainen kuin Brittilässä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomenna selviää tuleeko etäkoulu peruskouluun Etelä-Suomeen.
Pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan koronakoordinaatioryhmät kokoontuvat huomenna tiistaina keskustelemaan jälleen alueen koronatilanteesta. Tiedotustilaisuus aiheesta pidetään tiistaina kello 13.00.
Ei tuu valitettavasti. Mun mielestä herra Vapaavuori sanoi jossain jo niin. Nykyiset rajoitukset jatkuvat, koulutartunnat saavat jatkua.
Vihreä apulaispormestari siellä nyt haraa (eniten) vastaan ja vaatii keskustelua lisärajoituksista aikuisille, koska etäkoulu täytyy pitää viimeisenä vaihtoehtona.
Vihreät ei siis vielä ymmärrä, että nyt on ihan hirvittävän iso riski ja todennäköisyys sille, että lapset sairastuu herkemmin tähän uuteen varianttiin sekä levittää sitä tehokkaammin kuin perusversiota vaikka senkin suhteen näkyi selvä notkahdus tartunnoissa syyslomien jälkeen.
Toisaalla joku toinen vihreä vaati tänään jo sitäkin, ettei suomalaisia pidä edes rokottaa vaan rokotteet pitäisi antaa ensin kehitysmaille..
Samalla Keskusta vaatii yhtä ja toista jolla voi sabotoida kaikki uhraukset ja joilla tartunnat saadaan raketoimaan ja Marin vaan myötäilee hallituskumppaneitaan niin joo, hyvä tästä taatusti tulee.
Vihreät ja persut ovat rokotekielteisimpiä puolueita ja muutama KD-fanikin mahtuu mukaan. Olkaamme kiitollisia, ettei meillä ole hallitusta, jossa nuo kolme pohtisivat Suomen koronastrategiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomenna selviää tuleeko etäkoulu peruskouluun Etelä-Suomeen.
Pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan koronakoordinaatioryhmät kokoontuvat huomenna tiistaina keskustelemaan jälleen alueen koronatilanteesta. Tiedotustilaisuus aiheesta pidetään tiistaina kello 13.00.
Ei tuu valitettavasti. Mun mielestä herra Vapaavuori sanoi jossain jo niin. Nykyiset rajoitukset jatkuvat, koulutartunnat saavat jatkua.
Vihreä apulaispormestari siellä nyt haraa (eniten) vastaan ja vaatii keskustelua lisärajoituksista aikuisille, koska etäkoulu täytyy pitää viimeisenä vaihtoehtona.
Vihreät ei siis vielä ymmärrä, että nyt on ihan hirvittävän iso riski ja todennäköisyys sille, että lapset sairastuu herkemmin tähän uuteen varianttiin sekä levittää sitä tehokkaammin kuin perusversiota vaikka senkin suhteen näkyi selvä notkahdus tartunnoissa syyslomien jälkeen.
Toisaalla joku toinen vihreä vaati tänään jo sitäkin, ettei suomalaisia pidä edes rokottaa vaan rokotteet pitäisi antaa ensin kehitysmaille..
Samalla Keskusta vaatii yhtä ja toista jolla voi sabotoida kaikki uhraukset ja joilla tartunnat saadaan raketoimaan ja Marin vaan myötäilee hallituskumppaneitaan niin joo, hyvä tästä taatusti tulee.
Kyllä ne ymmärtää, mutta ei välitä. Nuo kaksi ulostuloa (molemmat muuten Helsingin kaupunginvaltuutettuja) kulkee ihan käsi kädessä, koska toinen vaatii ettei rokotetta annettaisi solidaarisuussyistä tavissuomalaisille ollenkaan, koska meidän tilanne on niin paljon parempi eikä kuolleitakaan tule samaan tahtiin kuin monessa muussa maassa.
Toinen taas vaatii samasta syystä koulujen lähiopetuksen jatkumista, koska meidän tilanne on vielä liian hyvä ja saman solidaarisuuden vuoksi tilanne pitää saada täälläkin yhtä huonoksi kuin muuallakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä on odotettavissa, jos ei toimita heti:
Lontoossa järkyttävä koronaluku – ”Todella pahalta näyttää”
Positiiviseksi testattujen osuus nousee rajusti, vaikka Lontoossa on ollut kovimman tason lockdown.
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn ekonomisti Sanna Kurronen kauhistelee Lontoon koronatestilukuja.– Lontoossa on ollut pari viikkoa kovimman tason lockdown ja testipositiivisten osuus nousee vaan, ja on järkyttävä 27 prosenttia testatuista. Todella pahalta näyttää, Sanna Kurronen kirjoittaa Twitterissä.
– Nyt ei voi odotella ja katsella, vaan täytyy rajoittaa ja rokottaa, Kurronen linjaa.
Koronaviruksen muunnos leviää vauhdilla Isossa-Britanniassa. Financial Times kertoo, että eilen sunnuntaina julkaistujen tuoreiden lukujen mukaan positiivisen koronatestin antaneiden määrä on noussut Lontoossa 27 prosenttiin 16 prosentista vajaassa kahdessa viikossa. Myös muualla Englannissa luvut ovat kaksinumeroisia ja nousussa.
Koronapotilaat täyttävät jo yli puolet aikuisten osaston sairaalasängyistä useissa sairaaloissa Etelä-Englannissa.
Iso-Britanniassa aloitettiin tänään maanantaina ensimmäisenä maailmassa Oxfordin yliopiston ja AstraZenecan kehittämän koronarokotteen antaminen kansalaisille.
Isossa-Britanniassa todettiin eilen yhteensä yli 50 000 uutta koronatapausta jo kuudetta päivää peräkkäin.
https://www.verkkouutiset.fi/lontoossa-jarkyttava-koronaluku-todella-pa…
Hiukan ihmetyttää, miksi tartunnat räjähtivät kasvuun samaan aikaan kun rokotukset saatiin tehostetusti käyntiin? Miksi nuo muunnokset aktivoituivat tehokkaammin myös näiden rokotusten yhteyteen?
Ihmettelen vain, onkohan yhteyttä tutkittu missään/ollenkaan?
Missä ajattelet että sitä olisi jo tutkittu muualla kuin elävän maailman ihmislaboratoriossa?
Jos näillä on yhteys, niin se nähdään kohta muissa maissakin (pahaa pelkään että voit olla oikeilla jäljillä)...
Miksi rokotetut saavat koronan ja mistä se tulee? Rokotteestako vai olivatko valmiiksi sairaita vai eikö rokote suojaa?
https://www.rt.com/news/511332-israel-vaccination-coronavirus-pfizer/
Äly hoi! Se suoja tulee vasta kun toisesta annoksesta on kulunut kaksi viikkoa ja elimistö on valmistanut vasta-aineita covid-19:a vastaan. Russian Today ei ole mielestäni luotettava tiedonlähde. Kirjoittaisivat Sputnikista mieluummin.
Suomessa ei syytä koulusulkuihin, brittikoronasta ei näyttöä, että tarttuisi lapsiin ja nuoriin herkemmin
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007719712.html
En tiedä pitäisikö itkeä, vai itkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt leviävä virusmuunnos iskee nimenomaan lapsiin ja nuoriin enemmän, niin luulisi sen olevan isompi huoli aikuiselle kuin sen, että saako lapset varmasti pois jaloista päiviksi, jotta ehtii omat työnsä tekemään.
Vaikka lapset olisivat jo sen ikäisiä, että saisivat sairastaa itsekseen kotona, niin tuskin työnantaja hurraa, kun työntekijä on duunissa ja lapset coronassa. Haluaisitko itse, että tämmöinen henkilö on vaikkapa kaupan kassalla palvelemassa sinua? Tai vaikkapa vanhusten palvelutalossa hoitamassa vanhuksia?
Jos koronatesti on yhdellä perheenjäsenellä positiivinen, tartuntatautilääkäri määrää koko perheen kotiin karanteeniin.
Ainoastaan jos tämä yksi on vain altistunut ja oireeton, muu perhe saa elää normaalisti yhden ollessa karanteenissa.
Suomessa ei syytä koulusulkuihin, brittikoronasta ei näyttöä, että tarttuisi lapsiin ja nuoriin herkemmin
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007719712.html
En tiedä pitäisikö itkeä, vai itkeä.
Nythän jo uusi opetusministeri on ehtinyt lausua, että kouluja ei suljeta. Uusi variantti ei muka tartu enempää lapsiin, luuleeko hän että muut maat vain sepittävät satuja?
Vierailija kirjoitti:
Levillä on ollut joukkoaltistumisia 30.12. gondoliravintolassa ja 31.12. Bar Ihkussa. Kalevan verkkouutisista luettua. Tämä oli niin odotettavissa. Toivottavasti maskit auttoivat.
Keskiviikkona 30.12. Gondoliravintola Levi klo 13.30–14.30
Keskiviikkona 30.12. Rovaniemen Ounasvaaran Hiihtokeskuksen ravintola Rinneravintola Alpenjäger klo 14–15
Torstaina 31.12. Ravintola Hook Levi klo 17–19
Torstaina 31.12. Bar Ihku Levi klo 19–22
Tutun tutun tuttu
https://www.apu.fi/artikkelit/riesa-juha-hurmeen-essee-hyvaa-tarkoittav…