Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Vierailija kirjoitti:
Totuus ahdistaa ihmisiä kirjoitti:
Suomessa on valehdeltu alusta alkaen. Syynä on ihmisten rauhoittaminen. Näin tehdään, koska Marinin hallituksella ei ole mitään keinoa estää koronavirus epidemian tulemista Suomeen. Arvostelijoiden mukaan viruksen tulemista olisi voinut estää kieltämällä matkailu ja laittamalla altistuneet ja sairastuneet ihan oikeaan karanteeniin. Tämä teko olisi antanut aikaa valmistautua epidemiaan, mutta nyt mahdollisuus on mennyt.
Puoluepoliittisista syistä maan rajoja ei suljettu, jos ne olisi suljettu tästä syystä, ne olisi ollut mahdollista
sulkea myöhemmin jostakin muusta syystä.Aikaisemmin on kerrottu, että Suomessa on salaisena pidettävä toimintasuunnitelma epidemia tilannetta varten. Nyt näyttää siltä, että tämän suunnitelman mukainen toiminta käytännössä suureksi osaksi merkitsee sitä, ettei tehdä yhtään mitään.
Jos joku kuvittelee, että tästä epidemiasta selvitään helposti ja että tästä ei koidu suurempaa haittaa perusterveille nuorehkoille työikäisille ihmisille ja lapsille, niin sanon, tulette pahasti pettymään.
Edessä on suomalaisen yhteiskunta järjestelmän lamaantuminen ja mitä todennäköisimmin
myös romahtaminen. Onneksi on vielä aikaa nähdä mitä tapahtuu muissa maissa ennen
Suomea.Jos te nyt kauhistelette Italian tilannetta, niin ei kukaan ihminen kykene estämään sitä,
että koronavirus epidemian aiheuttama tilanne on tulevina päivinä Suomessa paljon
pahempi kuin nyt Italiassa.Asiaa, ja pahinta on että tämä rauhoittelu on uponnut ihmisiin. Edelleen eletään kuin kaikki olisi hyvin ja suunnitellaan ensi kesän lomamatkoja tajuamatta että moni ei ensi kesää edes näe. Olisi parempi nyt jo hyväksyä faktat ettei tule itku pitkästä ilosta. Missä median vastuu kun kyllä rivikansalaisellakin on oikeus tietää kun katastrofi lähestyy!!
Itse seuraan hyvin tarkasti maailmanmenoa ja otan tämän vakavasti. Enkä suunnittele matkaa . Käsiä oon pessyt ennenkin mutta nyt entistä tarkemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Koko kaupunki haisee kuin ruumishuone" – Iran kamppailee kestokykykynsä rajoilla koronavirusepidemiaa vastaan ja pyytää apua ulkomailta
Iranissa saattaa muhia vielä koronaviruspommi, jonka seurauksia voi vain aavistella.Miksiköhän noi potilaat on sidottu sänkyihin? Onkohan se tavanomaista kaikkialla maailmassa aina, että potilaat sidotaan vuoteisiin, ehkä ehkäisemään letkujen repimistä vai liityyköhän tautiin jotain kramppeja?
Tukehtuva ihminen joutuu paniikkiin.
Jo joulukuussa oli arvattavissa, että corona leviää ympäri maailmaa. Tänä matkustelun kulta-aikana se oli ilmiselvää !
Coronan leviämis vauhdista ei niinkää varmuutta, mutta olihan se varmaa että keväällä se on Euroopassa joka maassa , myös Suomessa. Vielä se tulee leviämään enemmän Suomessakin.
Varmasti viimeistään sitten kuhan sitä löytyy mm. varuskunnista.
Onko hoito sitten kaikille vakavasti sairastuneille tasavertaista ?
Esim. suurin osa johtajista, poliitikoista, ym meklareista" alkaa olla yli 60 vuotiaita...., onko heidänkin hoito samaa kuin muiden yli 60 vuotiaiden ....
Eläkeläisiä ja vanhuksia tauti koettelee kuitenkin rankemmin.
Kotimaan matkailu on pitkästä aikaa arvossaan.
Mitäpä tuo nuorisoa hirveesti karanteeni haittaa. Kaikki on hyvin kun onhan olemassa SOME !
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä nyt ihmisiä, joilla on yskä, kuume ym. mutta jotka eivät pääse edes testaukseen?
Katsoin uutiset, thl.n ja oman kaupungin sivut - ei mitään uutisointia.
Mihin hävisivät ne näytteet, joiden tuloksia on odotettu 2 päivää?
Missä tieto tähän mennessä testattujen suomalaisten määrästä?
Uutisoidaan vain positiivista tuloksista = meillä on yli 200 negatiivista tulosta. Tämä on upea juttu, suomessa saatiin virus kuriin ennen leviämistä. Nyt kun kaikki tautiketjut on saatu kiinni, uusia tartuntoja ei tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen jotenkin aina näissä ketjuissa, miten huoli keskittyy niin paljon itseen ja meihin suomalaisiin. Jos oikeasti pelkäätte koronaa, niin parasta mahdollista hoitoa maailmassa varmasti saa Suomesta. Vai minkä muun maan kansalainen haluaisit olla sairastuessasi koronaan?
Eniten surettaa tai surettaisi ne monet muun maan kansalaiset, joiden yhteiskunta ei ole riittävän järjestäynyt toimiakseen suhteellisen tehokkaasti kriiseissä. Ja niin, toki tässä voidaan moittia Suomea ja miten paljon on tehty jo virheitä, mutta jos miettii ihan aidosti suomalaisen terveydenhuollon tasoa, niin onhan se paljon parempaa kuin monessa muussa maassa. Nyt vähän kiitosta ja järkeä peliin.
Elämään kuuluu kaikenlaiset kriisit ja sairaudet. Ei niitä välttämättä voi estää mitenkään. Sitä paitsi kuolleisuus tämän aamun HS:n mukaan on ollut 0,7% kehittyneissä maissa kuten Etelä-Koreassa. En siis viitsi surra itseni tai perheeni puolesta vaan enemmän niiden maiden ihmisten, joissa terveydenhoito on paljon huonommalla tolalla.
Ihan samaa ihmettelen. Tuntuu että joidenkin mielestä olisi parempi sairastaa Kiinassa 😆. Ja jos ajatellaan naapurimaita, niin sekä Ruotsissa että Norjassa on moninkertaisesti huonompi tilanne kuin meillä. Ja Virossakin väkilukuun nähden.
Vaikeaa keksiä mitään absurdimpaa kuin hihkua tämän päivän todettujen tartuntojen vähäisyyttä Suomessa. Jos vaivautuu katsomaan mitä maailmalla tapahtuu on 100% selvää, että se ilo on kovin, kovin lyhytaikainen.
KAIKKI jäljellä oleva aika olisi käytettävä mahdollisimman tehokkaasti Suomeen VARMASTI saapuvan epidemian hidastamiseen ja tulevaan potilasvyöryyn valmistautumiseen.
Mietin eristämistä siltä kannalta, että jos Suomi kokonaan eristettäisiin, mutta virus todennäköisesti leviäisi muualla maailmassa runsaasti ja jäisi influenssatyylisesti kiertämään, niin missä vaiheessa Suomi sitten uskalta avata rajansa?
Enemmän vahinkoa tulee jos eristettäisiin kuukausiksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa influenssaan sairastuu noin 10 prosenttia ihmisistä vuosittain (osa oireettomasti, kuten Koronassakin), eli 500 000 henkilöä. Jos 500 kuolee (yleinen arvio), kuolleisuusprosentti on 0,1 vaikka jotkut sotkevat sen olevan 1% (Hesarikin joutui ards-uutistaan korjaamaan) jolloin kuolleita olisi 5000, mikä ei onneksi pidä paikaansa.
Kun WHO nyt julistaa kuolleisuus prosentin Koronassa olevan 3,4%, se tarkoittaa, että kuolleisuus verrattuna samalla sairastuneiden määrällä olisi 17 000 , eli todella kaukana influenssasta ja jatkuvasti vähätellään tätä Koronaa julistamalla, että influenssaan sitä vasta kuoleekin ihmisiä.
Tämän olen laskenut vanhan koulun prosenttilaskuilla, korjatkaa tarvittaessa.
Oikein meni, virallinen WHO:n antama kuolleisuus on siis 34-kertainen verrattuna influenssaan. Lisäksi tulee se, että sairastuneita tulee todennäköisesti olemaan paljon enemmän kuin 10 % (influenssan sairastumisprosentti).
Jenkkiasiantuntijat käyttävät koko ajan tuota 0.1 % influenssan kuolleisuuslukuna, joten se on varmaan hyvä luku siihen.
Kiitos, aloin itsekin epäillä tuota suurta lukua, on on ihan luonnollista, kun puhutaan pienistä luvista nollan molemmin puolin, on vaikea hahmottaa miten iso ero oikeasti on 0,1 ja 3.4 prosentin välillä.
No onneksi on aika radikaaleja suunnitelmia rajoittaa Koronan leviämistä ja uskon, että niihin tarvittaessa myös ryhdytään.
No eilen STM:n edustaja kertoi radiossa iltapäivällä, että Suomessa voidaan mennä isojen yleisötapahtumien rajoittamiseen, mutta vain IHAN LYHYEKSI AIKAA, ylimenokaudeksi, kun tarkoitus on lykätä epidemiaa niin, ettei ole samaan aikaan influenssaa. Luulenpa että tämäkin suunnitelma "tarkentuu" eli siis muuttuu, kun huomataan miten huonosti tämä tauti on hallittavissa ja miten pahaa jälkeä aiheuttaa, ja ihmiset todella haluavat, että tehdään kaikki leviämisen estämiseksi.
Rajojen täysin kiinni laittaminen olisi aika ongelmallista. Suomessa kun tuota tuotantoa on aika vähäisesti nykyään ja ruoan tuotanto aika kausiluontoista ja suppeaa lyhyen kesän vuoksi. Vaatisi suurta omavaraisuutta jokaiselta taloudelta. Toki voisi rahdin päästää maahan ja maasta pois mutta ei se taudin leviämistä estä. Ruttokin levisi kauppiaiden mukana kun turismia ei juuri ollut. Tietysti globaalius kiihdyttää tartuntoja, mutta se estää myös kansantalouksien romahtamista. Ilman ulkomaankauppaa talouden pyörittäminen on mahdotonta Suomessa ja tämän hyvinvoinnin ylläpitäminen.
Siis haluatteko uusia tartuntoja Suomeen? Nyt on useaan otteeseen todettu, että Suomen tilanne täysin hallinnassa ja uusi tartuntoja ei tule, mikäli ihmiset lopettavat riskialueilla käymisen.
Änkeän tähän keskusteluun: Oletteko muut hyvän käsihygienian lisäksi miettineet esim. kännykän puhdistusta? Voiko kännykän puhdistaa kosteuspyyhkeellä ja onko se riittävä? En nyt tarkoita näkyvän lian puhdistusta, vaan nimenomaan puhdistus viruksista ja bakteereista. Ällöttää mennä lääkäriin ja apteekkiin tänään, varmasti tulee kännykkää katsottua siellä ja eikö tämä virus nyt elänyt pinnoilla. Mikähän olisi mahdollisimman helppo konsti puhdistaa puhelin kun tulee kotiin esim. kauppakeskusreissulta? Alkoholipitoinen puhdistusaine tuskin tekee hyvää näytölle, kostealla pyyhkiminen (vesi) ei varmasti tapa yhtään mitään bakteeria...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä nyt ihmisiä, joilla on yskä, kuume ym. mutta jotka eivät pääse edes testaukseen?
Katsoin uutiset, thl.n ja oman kaupungin sivut - ei mitään uutisointia.
Mihin hävisivät ne näytteet, joiden tuloksia on odotettu 2 päivää?
Missä tieto tähän mennessä testattujen suomalaisten määrästä?Uutisoidaan vain positiivista tuloksista = meillä on yli 200 negatiivista tulosta. Tämä on upea juttu, suomessa saatiin virus kuriin ennen leviämistä. Nyt kun kaikki tautiketjut on saatu kiinni, uusia tartuntoja ei tule.
Se olisi ihme jos näin olisi mutta tietenkin onnellista. Ihmettelen kun kukaan ei oo tuonut koronaa Thaimaasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä nyt ihmisiä, joilla on yskä, kuume ym. mutta jotka eivät pääse edes testaukseen?
Katsoin uutiset, thl.n ja oman kaupungin sivut - ei mitään uutisointia.
Mihin hävisivät ne näytteet, joiden tuloksia on odotettu 2 päivää?
Missä tieto tähän mennessä testattujen suomalaisten määrästä?Uutisoidaan vain positiivista tuloksista = meillä on yli 200 negatiivista tulosta. Tämä on upea juttu, suomessa saatiin virus kuriin ennen leviämistä. Nyt kun kaikki tautiketjut on saatu kiinni, uusia tartuntoja ei tule.
Tuo on upea juttu, mutta sen verran pitää sanoa kuitenkin, että sairaalat ilmoittivat jo tiistaina ja uudelleen eilen, että he eivät ole saaneet kaikkia tuloksia takaisin, koska laboratoriot ovat ruuhkautuneet. Monella paikkakunnalla odotellaan vielä testien tuloksia. Nyt tunnetut tartuntaketjut ovat kuitenkin, ainakin toistaiseksi, saatu pysäytettyä ja se on hieno asia.
me ollaan nyt suurimmassa ku**ssa nykyaikaisen ihmisen historiassa.
Jos ylellä olleen artikkelin mukainen.. en löydä linkkiä??
35% sairastuvuus tapahtuisi, 8 seuraavan viikon aikana.. pahin skenaario.. ja se olisi ensimmäinen vaihe...
mikä olisi kuolleiden määrä?
Mitä tämä oikeasti tarkoittaisi?
Miten tuntuu että suomalaiset ei ymmärrä tätä.
Koska virukseen ei ole lääkettä ja Wuhanin jo parantuneiksi luetuista on sairastunut 14% uudelleen.. voi olla mahdollista että KUKAAN EI PARANE. eli 35% suomalaisista sairastuisi parantumattomasti ja mahdollisesti jatkaisi tartuttamista..........
Seuraus olisi JOUKKOKUOLEMA!
Jos tästä skenaariosta aikoo selvitä hengissä.. pitäisi nyt viimeistään varautua vetäytymään sellaiseen paikkaan missä ihmisiä ei ole pakko tavata, ja varautua pysymään siellä ainakin vuosi. Ja se vetäytyminen pitäisi tehdä heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pimitetäänkö Suomessa tietoa tartunnoista? Jos tauti leviää maailmalla todella helposti, miten näin ei tapahdu Suomessa kun Italian matkaajanainen kuitenkin ehti kiertää Terveystalot ja lapsi olla koulussa ym.?
Se voi olla mahdollista, ei se ainakaan olisi yllättävää. Suomessa on tapana tiedottaa asioista hieman toisin, kuin joissakin muissa maissa.
Toinen mahdollisuus on se, että Suomessa on jo joitakin uusia tartuntoja, mutta koska monet tartunnat aiheuttavat lieviä oireita ja oireita ei tule aivan heti, niin kestää hetken aikaa, kunnes ihmiset sairastuvat ja hakeutuvat sairaaloihin hoitoa saamaan. Ei me voida olla kaukana Ruotsin ja Norjan lukemista. Joissakin maissa voidaan yhden päivän aikana julkaista kymmeniä tai satoja uusia tartuntoja, ehkä Suomessakin mahdollista näin.
Ei ole mitään erityistä syytä miksi emme voisi olla kaukana Ruotsin ja Norjan lukemista kun epidemia on vielä alkutekijöissään ja paljon riippuu ihan yksittäisistä taudinkantajista eli toisin sanoen sattumasta. EI tuo virus leviä ruohonjuuritasolla (joka on tällä hetkellä vielä merkitsevä taso) mitenkään tasaisesti niin että yhden maan luvuista voisi suoraan päätellä miten toisessa menee.
Toden totta! Ruotsin media päivittää hyvin koronavirus tilannetta. Norwegiankin peruu lentojaan.
Vierailija kirjoitti:
Rajojen täysin kiinni laittaminen olisi aika ongelmallista. Suomessa kun tuota tuotantoa on aika vähäisesti nykyään ja ruoan tuotanto aika kausiluontoista ja suppeaa lyhyen kesän vuoksi. Vaatisi suurta omavaraisuutta jokaiselta taloudelta. Toki voisi rahdin päästää maahan ja maasta pois mutta ei se taudin leviämistä estä. Ruttokin levisi kauppiaiden mukana kun turismia ei juuri ollut. Tietysti globaalius kiihdyttää tartuntoja, mutta se estää myös kansantalouksien romahtamista. Ilman ulkomaankauppaa talouden pyörittäminen on mahdotonta Suomessa ja tämän hyvinvoinnin ylläpitäminen.
Eli meillä on VAIN KAKSI vaihtoehtoa:
1. Ei tehdä mitään. Ootellaan.
2. RAJAT KIINNI JA SUOMI KIINNI.
Jotenkin vaikea uskoa, mutta kaippa se niin on.
Vierailija kirjoitti:
Änkeän tähän keskusteluun: Oletteko muut hyvän käsihygienian lisäksi miettineet esim. kännykän puhdistusta? Voiko kännykän puhdistaa kosteuspyyhkeellä ja onko se riittävä? En nyt tarkoita näkyvän lian puhdistusta, vaan nimenomaan puhdistus viruksista ja bakteereista. Ällöttää mennä lääkäriin ja apteekkiin tänään, varmasti tulee kännykkää katsottua siellä ja eikö tämä virus nyt elänyt pinnoilla. Mikähän olisi mahdollisimman helppo konsti puhdistaa puhelin kun tulee kotiin esim. kauppakeskusreissulta? Alkoholipitoinen puhdistusaine tuskin tekee hyvää näytölle, kostealla pyyhkiminen (vesi) ei varmasti tapa yhtään mitään bakteeria...
Ihan neo amiseptilla olen pyykinyt kännykät. Muutaman kerran. Ja sen jälkeen vielä pessyt hyvin kädet.
Vierailija kirjoitti:
Änkeän tähän keskusteluun: Oletteko muut hyvän käsihygienian lisäksi miettineet esim. kännykän puhdistusta? Voiko kännykän puhdistaa kosteuspyyhkeellä ja onko se riittävä? En nyt tarkoita näkyvän lian puhdistusta, vaan nimenomaan puhdistus viruksista ja bakteereista. Ällöttää mennä lääkäriin ja apteekkiin tänään, varmasti tulee kännykkää katsottua siellä ja eikö tämä virus nyt elänyt pinnoilla. Mikähän olisi mahdollisimman helppo konsti puhdistaa puhelin kun tulee kotiin esim. kauppakeskusreissulta? Alkoholipitoinen puhdistusaine tuskin tekee hyvää näytölle, kostealla pyyhkiminen (vesi) ei varmasti tapa yhtään mitään bakteeria...
tietenkin kännykkä puhdistaa. Neo Amiseptilla ja välillä pyyhin tietsikan näppäimet.kaukosäädin.hiiri.mikron näppäimet. Kännykkä jokavpvä jos käytän kodin ulkopuolella.
Vierailija kirjoitti:
Siis haluatteko uusia tartuntoja Suomeen? Nyt on useaan otteeseen todettu, että Suomen tilanne täysin hallinnassa ja uusi tartuntoja ei tule, mikäli ihmiset lopettavat riskialueilla käymisen.
Mitähän sekin auttaa kun riskialueilta voi tulla tänne???
Puhdistan kännykän aina kotiin tullessani, jos olen käyttänyt sitä kodin ulkopuolella. Mulla on kännykässä takakuori ja lasinen näyttösuoja, joten pyyhin huoletta kännykän desinfiontiaineella. Kosteuspyyhe ei tuhoa bakteereita ja viruksia.
Heti paikalla: Matkustuskielto Italia ja Kiina. Saapumiskielto näistä maista.