Ai kamala onkohan tämä Hachiko tarina ystävyydestä surullisin elokuva mitä on koskaan tehty. Mä poraan jo nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en pysty katsomaan _mitään_ surullisia eläinleffoja. En mitään. Jätän kaikki eläinrääkkäysuutisetkin lukematta kun niistä tulee niin hirveä olo. Eläimiin kohdistuva julmuus on pahinta mitä tiedän, tai se vaikuttaa muhun jotenkin älyttömän vahvasti. Alkaa kädet tärisemään ja itkettää.

Toisaalta olisi silmiä avaavaa ja tärkeää katsoa miten eläimiä kohdellaan oikeasti, ei vain nyyhky leffoissa!

Tiedän kyllä että että kohtelu on kamalaa, en yksinkertaisesti pysty katsomaan mitään sellaista. Se vaikuttaa niin vahvasti psyykeen. Erehdyin kerran katsomaan pätkän yhtä dokkaria joka käsitteli tätä aihetta. Sen illan olin jotenkin ihan sokissa ja olo oli levoton ja oli fyysisestikin paha olo, ne kuvat oli mielessä koko ajan. Sen jälkeen en ole katsonut mitään sellaista. En tiedä miksi olen niin herkkä tuolle aiheelle.

Vierailija kirjoitti:

Se on! En helposti itke mutta sen elokuvan kun katson niin vollotan melkein koko ajan..

Itkin koko elokuvan ajan! Olen herkkä kaikille eläinaiheisille elokuville. Aikoinaan Lassie-kuvat kulutti paljon nenäliinoja. Poliisikoira Rex itketti, se jossa Rex masentui menettäessään omistajansa. Alkoi taas  silmänurkat kostua.