Tunneälyn ja –johtamisen merkitys organisaatiossa

Otsikko kuulostaa kauniilta, mutta tavattoman vieraalta arkielämässä.

Itse olen sitä mieltä että tunteet ja työ kannattaa pitää mahdollisimman kaukana toisistaan. Olin ennen naisvaltaisella alalla ja se oli ihan kauheaa se tunnedraamailu, vatvonta, loukkaantumiset pienistä, "miksi minua ei arvosteta" ulinat jne. Nyt olen insinöörialalla ja kaikki kollegat ja esimiehet miehiä, eikä niin mitään tuollaista, ja se on ihanaa. Kaikki vaan tekee työnsä eikä vatvo tunteitaan, saati kaada niitä työyhteisön päällle.

Miksi meitä pitäisi kiinnostaa joku satunnainen opinnäytetyö?