Kohta nelivuotiaan raivokohtaukset

Sanoisin että pari kertaa päivässä on vielä normaalia. Meillä ihan normaali uhmaikäinen (kyllä, vajaa 4v voi olla uhmaiässä) on vetänyt paljon enemmän raivareita päivässä aivan naurettavista syistä. Kauan raivokohtaukset kestävät ja osaatko yhtään arvella mikä ne laukaisee sitten?

Sanoit että epäilen neurologista vaivaa. Onko sinulla mitään muuta viitteitä siitä kuin nuo raivokohtaukset? Miten lapsi keskittyy leikkiin ja pöytäpuuhiin? Saatko lapsen huomion helposti? Keskusteleeko lapsi kanssasi vuorovaikutuksellisesti? Miten lapsen puheen kehitys sujui? Onko minkäänlaisia viitteitä aistisäätelyn ongelmista? Miten lapsen arkipäiväiset asiat sujuvat, esim. vessassa käynti, ruokailu, pukeminen? Leikkiikö lapsi toisten lasten kanssa? Onko lapsella ystäviä ja jos on, niin tuleeko niissä helposti väärinymmärryksiä?

Kiitos kun ekana vastannut kirjoitit ja vastasit! Puhe on selkeää ja on oppinut selvästi nopeammin puhumaan kuin sisarensa. Osaa ajaa jo polkupyörällä ilman apupyöriä joten on motorisesti lahjakas.

Keskittyy leikkeihinsä todella intensiivisesti. Usein raivari tulee sen jälkeen kun on vaikka lukenut kirjoja yksin ääneen vaikka puoli tuntia tai piirrelllyt intensiivisesti. On ikään kuin hankala siirtyä muiden pariin vaikka syömään.

Häiriintyy ihmispaljoudesta ja metelistä. Kauppareissut yms. ovat usein hankalia. Kaverien kanssa tulee usein riitaa (paitsi päivähoidossa osaa käyttäytyä).

On pakkomielteinen, järsii kynsiään ja haluaa asioiden olevan juuri tietyllä tavalla (esim. tietyt vaatteet päälle jne.)

Tämä on tällaista tajunnanvirtaa.

...vielä kestosta. Noin 20 minsaa -30 minsaa kestävät. En tiedä kuinka kauan huutaisi jos olisi jokin pehmustettu huone ja yhtään ei yrittäisi rauhoitella..

Ap

Kannattaa laittaa ihan paperille nuo kohtaukset; mikä ne laukaisi, mitä sitä ennen tapahtui/ tehtiin, mitä lapsi teki raivotessaan jne. Ja raivarin jälkeen keskustella asiasta lapsen kanssa, lapsi saattaa osata kertoa tunteistaan yllättävänkin paljon.

Sieltä se syy voi löytyä. Esim. vaikeus siirtyä tekemisestä toiseen; silloin voi miettiä myös omaa toimintaa että varoittaako lasta tarpeeksi ajoissa että kohta pitää lopettaa, kertooko päivän kulusta selvästi jo vaikka aamulla, tekeminen lopetetaan hallistusti yhdessä eikä “yllättäen”, mietitään valmiiksi mihin asiaan lapsen on helppo siirtyä seuraavaksi (kivasta leikistä suoraan nukkumaan voi olla mahdoton vaatimus) jne.

joo,samoilla linjoilla,voi olla vaikeaa siirtyä yks kaks touhusta toiseen,jokin asia on muka "kesken" eikä voi jättää. Samaten on oman toiminnan ohjaus hakusessa niin turhautuu,haluaa osata mutta ei osaa,siks suuttuu.

Katoppa Papunet sivuilta kuvatyökalut,ja ota sieltä päivätouhuihin kuvat,ihan aamusta alkaen jäsentämään päivää. Ihan siis herätyksestä alkaen. (ite en kestä sekavuutta,pitää tietää just mitä tänään,ja hermostun kun ja jos tulee muutoksia,mietiååä 4v)

https://papunet.net/materiaalia/kuvapankki/

https://papunet.net/materiaalia/kuvatyokalu/

https://papunet.net/materiaalia/miten-kuvaty%C3%B6kalu-toimiiv

tuolla on tosi selkeät ohjeet. Esim vaikkapa lauantaina kauppaan ja sitten uimaan:jääkaapin oveen kaupan kuva ja sitten uimahallin kuva

Se oin ihan helppo oppia ja käytännöllinen.

Voit laittaa pukemisesta alkaen jos siltä tuntuu.

Tietysti en mikään ammattilainen ole, mutta minun mielestäni kuulostaa vielä ihan normaalin rajoihin menevältä 4-vuotiaalta. Siirtymätilanteiden vaikeus ja halu tehdä juuri oman mielen mukaan kuulostavat uhmalta. Ne tietysti voivat olla merkkejä jostain neurologisesta, mutta koska teillä ei motoriikassa, keskittymisessä tai kontaktin saamisessa lapseen ole isompia ongelmia, niin en ensimmäisenä epäilisi että lapsessa on jotain "vialla/erilaista". Sanon tämän siis yhden normaalin ja yhden nepsy -lapsen äitinä :) Kaksi raivokohtausta päivässä ei tosiaan ole mitenkään epänormaalia, mutta kieltämättä ne kestävät pitkään. Sehän voi johtua temperamentistakin. Hienoa että kuitenkin seuraat lasta.

Nepsyongelmat usein näkyvät myös päiväkodissa ja/tai neuvolan testissä. Varsinkin jos lapsi käy päiväkodissa joka päivä. Jos kummastakaan ei ole kuulunut mitään suurempaa, niin ehkä olisin huoletta. Jos teillä ei ole ollut vielä 4v neuvolaa, niin voit sielläkin mainita huolesi tietysti.

Sanoit että kasvatuksesta ei ole kiinni, sillä sisaruksilla ei ole ollut isompia ongelmia. Täytyy kyllä sanoa siihen kaikella ystävyydellä, että eri lapsia voi hyvinkin kohdella eri tavalla syntymäjärjestyksen tai sukupuolen vuoksi ihan tiedostamattaan. Lapsen luonnekin voi herättää omasta lapsuudesta jotain, ja sen vuoksi tämän lapsen kanssa vuorovaikutus on erilaista kuin muiden. Joitakin lapsia saattaa kohdella ikään kuin isompina ja fiksumpina kuin ovatkaan, kun taas toisia pienempinä kuin ovatkaan ja siksi aito yhteys lapseen saattaa tuntua olevan katkolla välillä.

Minun mielestäni siis edelleen lapsenne kuulostaa ihan normaalilta, vaikkakin joustamattomalta vielä. Mistä riidat kaverien kanssa syntyvät? Tapahtuuko usein niin, että lapsesi ymmärtää väärin leikissä tai kaverin käytöksessä jonkin asian, vai onko kyse enemmän sellaisesta että tulee jostain lelusta riita?

-se ensimmäinen

Kiitos ihanat vastaajat! Otan olleeni kaikista kommenteistanne <3

Ap

*onkeeni

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kun ekana vastannut kirjoitit ja vastasit! Puhe on selkeää ja on oppinut selvästi nopeammin puhumaan kuin sisarensa. Osaa ajaa jo polkupyörällä ilman apupyöriä joten on motorisesti lahjakas.

Keskittyy leikkeihinsä todella intensiivisesti. Usein raivari tulee sen jälkeen kun on vaikka lukenut kirjoja yksin ääneen vaikka puoli tuntia tai piirrelllyt intensiivisesti. On ikään kuin hankala siirtyä muiden pariin vaikka syömään.

Häiriintyy ihmispaljoudesta ja metelistä. Kauppareissut yms. ovat usein hankalia. Kaverien kanssa tulee usein riitaa (paitsi päivähoidossa osaa käyttäytyä).

On pakkomielteinen, järsii kynsiään ja haluaa asioiden olevan juuri tietyllä tavalla (esim. tietyt vaatteet päälle jne.)

Tämä on tällaista tajunnanvirtaa.

Kuulostaa ihan esikoiseltani, ja kerron oman kokemukseni. Eli lapsi on aina ollut temperamenttinen siinä mielessä, että reagoi voimakkaasti tunteilla ja sai helpommin raivokohtauksia kuin ikätoverinsa. Raivokohtaukset olivat myös voimakkaampia kuin monilla ikätovereilla. Lapsi kehittyi kielellisesti ja motorisesti ikätovereita nopeammin - mutta jälkikäteen olen ymmärtänyt sen olevan lasten kehityksen normaalia yksilöllistä hajontaa. Kun lapsi alkoi olla isompi, n. 4-5-vuotias niin sosiaalisissa suhteissa alkoi olla aina vain enemmän ja enemmän vaikeuksia. Päiväkodista tuli usein palautetta, että lapsi ei oikein pärjää ikätoverien kanssa, ja jopa käyttäytyi niin, että sen olisi hyvinkin voinut tulkita kiusaamiseksi. Silloin olin pitkään puolustuskannalla, mutta lopulta neuvolan kautta päädyimme käymään perheneuvolassa.

Silloin aloin ymmärtämään omat vuorovaikutusongelmani lapsen kanssa. Jäin liian usein neuvottelemaan lapsen kanssa asioista, ja hänelle todella oli tullut tunne siitä, että on tavallaan tasavertainen aikuisten kanssa. Olen edelleen sitä mieltä, että lapsen kanssa pitää neuvotella joistain asioista, mutta jotenkin itselläni se oli mennyt aivan liian pitkälle. Lapsen vertaissuhteita vaikeutti huomattavasti, että lapseni kuvitteli olevansa "ylempänä" kuin muut. Ihan ahdistaa kirjoittaa tuo, niin vaikeaa se on ollut itselleni myöntää, että lapseni on oikeasti ajatellut olevansa ensinnäkin parempi kuin ikätoverinsa ja toisekseen heihin nähden määräävässä roolissa. Onneksi tajusimme tämän ennen eskaria ja pystyttiin vielä vaikuttamaan hurjasti lapsen sosiaalisiin taitoihin.

Toinen ongelmamme oli, että kehuimme ns. liikaa lasta hänen taidoista ja tiedoista. Lapsemme on herkkä, ja hän todella koki suorituspaineita oppia uusia asioita kokoajan. Tämän tajusin kun juttelin neuvolapsykologin kanssa, ja ihmettelin ääneen kun lapsella oli normaalia suurempi tarve aikuisten huomiolle ja kertoi kenelle tahansa joka vain jaksoi kuunnella, että mitä oli oppinut. Se tarve ajoi leikin ja kaiken edelle. Silloin opin kehumaan lastani ihan vain ihanaksi ja suloiseksi, ja jätin kehumiset uusista taidoista vähemmälle. Aloin myös ymmärtämään, että lapseni oli ehkä jatkuvasti opetellut ei-ikätasoisia asioita miellyttääkseen minua, ja se oli saattanut haitata lapsen muuta kehitystä. Tämä oli äärimmäisen kipeä prosessi ymmärtää, ja en millään tavalla yritä väittää että teillä on ehdottomasti tällaisesta kyse. Niin moni asia vain kuulosti itseltäni tuossa tekstissä vuosia sitten. Muistan kun kehuin niin kovasti lasta (hänen kuullen) kuinka on niin fiksu ja etevä, oppinut niin paljon kaikkea nopeammin kuin muut ikätoverit. Sen kuunteleminen ihan todella vaikutti häneen. Nyt hänen ollessa kouluikäinen ymmärrykseni lapseni oppimiskyvystä yms. on realistisempi, enkä enää lataa hänelle minkäänlaisia paineita menestyä tai olla fiksumpi kuin ikätoverit. Eikä hän olekaan, hyvää keskitasoa ja se riittää. Kunhan löytäisi oman mielenkiinnon alueensa niin olen iloinen. En siis todellakaan ladannut paineita hänelle tietoisesti, vaan vasta lapsen oireilun myötä ymmärsin myös oman roolini hänen käytöksessä.

Voi olla ettei tekstini kolahda ollenkaan, ja jos ei, niin hyvä niin :) Ehkä niin moni asia vain muistutti omasta lapsestani tuolta ajalta, että se toi muistot mieleeni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kun ekana vastannut kirjoitit ja vastasit! Puhe on selkeää ja on oppinut selvästi nopeammin puhumaan kuin sisarensa. Osaa ajaa jo polkupyörällä ilman apupyöriä joten on motorisesti lahjakas.

Keskittyy leikkeihinsä todella intensiivisesti. Usein raivari tulee sen jälkeen kun on vaikka lukenut kirjoja yksin ääneen vaikka puoli tuntia tai piirrelllyt intensiivisesti. On ikään kuin hankala siirtyä muiden pariin vaikka syömään.

Häiriintyy ihmispaljoudesta ja metelistä. Kauppareissut yms. ovat usein hankalia. Kaverien kanssa tulee usein riitaa (paitsi päivähoidossa osaa käyttäytyä).

On pakkomielteinen, järsii kynsiään ja haluaa asioiden olevan juuri tietyllä tavalla (esim. tietyt vaatteet päälle jne.)

Tämä on tällaista tajunnanvirtaa.

Kuulostaa ihan esikoiseltani, ja kerron oman kokemukseni. Eli lapsi on aina ollut temperamenttinen siinä mielessä, että reagoi voimakkaasti tunteilla ja sai helpommin raivokohtauksia kuin ikätoverinsa. Raivokohtaukset olivat myös voimakkaampia kuin monilla ikätovereilla. Lapsi kehittyi kielellisesti ja motorisesti ikätovereita nopeammin - mutta jälkikäteen olen ymmärtänyt sen olevan lasten kehityksen normaalia yksilöllistä hajontaa. Kun lapsi alkoi olla isompi, n. 4-5-vuotias niin sosiaalisissa suhteissa alkoi olla aina vain enemmän ja enemmän vaikeuksia. Päiväkodista tuli usein palautetta, että lapsi ei oikein pärjää ikätoverien kanssa, ja jopa käyttäytyi niin, että sen olisi hyvinkin voinut tulkita kiusaamiseksi. Silloin olin pitkään puolustuskannalla, mutta lopulta neuvolan kautta päädyimme käymään perheneuvolassa.

Silloin aloin ymmärtämään omat vuorovaikutusongelmani lapsen kanssa. Jäin liian usein neuvottelemaan lapsen kanssa asioista, ja hänelle todella oli tullut tunne siitä, että on tavallaan tasavertainen aikuisten kanssa. Olen edelleen sitä mieltä, että lapsen kanssa pitää neuvotella joistain asioista, mutta jotenkin itselläni se oli mennyt aivan liian pitkälle. Lapsen vertaissuhteita vaikeutti huomattavasti, että lapseni kuvitteli olevansa "ylempänä" kuin muut. Ihan ahdistaa kirjoittaa tuo, niin vaikeaa se on ollut itselleni myöntää, että lapseni on oikeasti ajatellut olevansa ensinnäkin parempi kuin ikätoverinsa ja toisekseen heihin nähden määräävässä roolissa. Onneksi tajusimme tämän ennen eskaria ja pystyttiin vielä vaikuttamaan hurjasti lapsen sosiaalisiin taitoihin.

Toinen ongelmamme oli, että kehuimme ns. liikaa lasta hänen taidoista ja tiedoista. Lapsemme on herkkä, ja hän todella koki suorituspaineita oppia uusia asioita kokoajan. Tämän tajusin kun juttelin neuvolapsykologin kanssa, ja ihmettelin ääneen kun lapsella oli normaalia suurempi tarve aikuisten huomiolle ja kertoi kenelle tahansa joka vain jaksoi kuunnella, että mitä oli oppinut. Se tarve ajoi leikin ja kaiken edelle. Silloin opin kehumaan lastani ihan vain ihanaksi ja suloiseksi, ja jätin kehumiset uusista taidoista vähemmälle. Aloin myös ymmärtämään, että lapseni oli ehkä jatkuvasti opetellut ei-ikätasoisia asioita miellyttääkseen minua, ja se oli saattanut haitata lapsen muuta kehitystä. Tämä oli äärimmäisen kipeä prosessi ymmärtää, ja en millään tavalla yritä väittää että teillä on ehdottomasti tällaisesta kyse. Niin moni asia vain kuulosti itseltäni tuossa tekstissä vuosia sitten. Muistan kun kehuin niin kovasti lasta (hänen kuullen) kuinka on niin fiksu ja etevä, oppinut niin paljon kaikkea nopeammin kuin muut ikätoverit. Sen kuunteleminen ihan todella vaikutti häneen. Nyt hänen ollessa kouluikäinen ymmärrykseni lapseni oppimiskyvystä yms. on realistisempi, enkä enää lataa hänelle minkäänlaisia paineita menestyä tai olla fiksumpi kuin ikätoverit. Eikä hän olekaan, hyvää keskitasoa ja se riittää. Kunhan löytäisi oman mielenkiinnon alueensa niin olen iloinen. En siis todellakaan ladannut paineita hänelle tietoisesti, vaan vasta lapsen oireilun myötä ymmärsin myös oman roolini hänen käytöksessä.

Voi olla ettei tekstini kolahda ollenkaan, ja jos ei, niin hyvä niin :) Ehkä niin moni asia vain muistutti omasta lapsestani tuolta ajalta, että se toi muistot mieleeni.

Suuri kiitos kun jaoit kokemuksesi. Pitää miettiä tästäkin näkökulmasta.

Ap