Ketkä kuninkaallisessa perheessä kiusasivat Meghania ja Harrya??
He sanoivat etteivät viihdy hovissa ja että heitä kiusataan ja että ovat heille kateellisia.
Ketkä kiusaavat ja miksi??
Kommentit (20)
Tuskin kukaan, Meghan on Harrylle hokenut ettei tiedä paikkaansa perheessä. On se paikka kyllä osoitettu muttei rouvalle kelvannut. Siksi itkupotkuraivareita.
Brittilehdistössä ainakin joku/jotkut kutsuivat Archieta apinaksi eli monkeyksi.
tuskin kukaan. ehkä ulkopuolelta tullut ei vain ole ymmärtänyt veljellistä naljailua ja sisäpiirivitsejä.
Tämä soppa menee koko ajan vain kummallisemmaksi. Miksi heitä kiusattaisiin tai miksi joku perheen jäsen olisi heille kateellinen, ja mistä? Tuntuu, että keksimällä keksivät syitä omalle pahalle ololle.
Ei kukaan, mutta todennäköisesti esim. Zara ja Beatrice saattoivat vaivihkaa vähän virnuilla tälle wannabe-kuninkaalliselle, ja sehän on narsistille myrkkyä.
Sanoin jo aikoja sitten että Katen äiti pitää huolen siitä että Meghanista ei tule suositumpaa kuin Kate. Suhteet mediaan ja loppu me jo tiedetään.
Näissä kiusaamissyyttelyissä on aina vaikeaa tietää, kuka kiusaa ja ketä. Itse todistanut kaikenlaista kiusaamista ja eräs muoto on se, että kiusaaja itse pillittää kun muut kiusaa. Vaikeita tilanteita.
Meghan haluaa aina olla paras ja kaunein, siksi asema kuningattaren varjossa ei sovi hänelle.
Hän ei ole myöskään tottunut ottamaan käskyjä vastaan nöyrästi (kuningattarelta), joten ainoa mahdollisuus oli lähteä hovista.
Eikä suinkaan yksin, vaan Harry ja Archie kainalossa. Melkoinen sählääjä, kun sai koko hovin sekaisin.
Amerikkalaiset eivät tajua kuninkaalisista ja heidän arvostaan yhtään mitään - ei ainakaan Meghan äiteineen.
Prinsessa Annen tytär Zara tosiaan ilmehti varsin epäuskoisen huvittuneesti, kun se hassu pastori alkoi riehua hääpuheessaan. Meghan tajusi tuon varmaan myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Sanoin jo aikoja sitten että Katen äiti pitää huolen siitä että Meghanista ei tule suositumpaa kuin Kate. Suhteet mediaan ja loppu me jo tiedetään.
Kate onkin kunnollinen ja nöyrä, mutta kuitenkin arvonsa ymmärtävä ja syvällinen tuleva kuningatar.
Meghan on virnuileva, tyypillinen amerikkalainen hepsankeikka, joka tekee mitä lystää - eikä yhtään välitä, mitä muut sanovat.
Muuta ei tarvittu - nämä naiset ovat myrkkyä toisilleen.
-William kehotti Harrya tutustumaan Meghaniin rauhassa > taatusti kiusasi M:n mielestä
-Philip sanoi Harrylle, ettei näyttelijättäriä naida > taatusti kiusasi M:ää
-Kate riitaantui Meghanin kanssa > taatusti kiusasi M:n mielestä
-Ellu yritti olla mielin kielin, mutta oli johtavassa asemassa eli boss Lady > M tulkitsi kiusaksi
-Charles jakoi hövelisti rahaa H&M:lle, mutta Camilla vältteli Meghania > ei sopinut sekään
-Kukaan ei ymmärtänyt päivittäin ylistää, kuinka ihmeellinen ihminen Meghan on, paitsi Harry > H ei kiusannut
-Työntekijät olivat vttupäitä eivätkä heränneet aamulla viideltä viestittelemään M:n kanssa > saivat lähteä, mokomatkin työpaikkakiusaajat
Meghan voi näytellä edelleen, sehän hänelle sopii. Elättää Harryn samalla.
Näyttäisi että muutamat aaveemammat on sen homman hoitaneet varsin mallikkaasti. Ainakin kuvittelevat Meghanin lukevan vauvapalstaa ja ottavan opikseen. Ja kyllä Elisabetillekin muutama hyvä neuvo liikenee kuinka tilanne pitäisi hoitaa. Jos vain hän kiireiltään kerkiäisi palstalle.
Oliko se meghanin veli vai ex-mies, joka sanoi ennen meghanin häitä, että hän näyttelee elämänsä roolia?
Vierailija kirjoitti:
Prinsessa Annen tytär Zara tosiaan ilmehti varsin epäuskoisen huvittuneesti, kun se hassu pastori alkoi riehua hääpuheessaan. Meghan tajusi tuon varmaan myöhemmin.
Kyllä oli tuossa kontekstissa huvittavaa se pastorin käytös, minäkin ulvoin naurusta. Ja sitten liikutuin ja ihastelin. Ei se, että ihminen kokee tunteita ole kiusaamista.
Varmasti moni paikallaolija puri kieltään, jotta saisi kasvot edes suurinpiirtein soveliaaseen ilmeeseen.
Mutta arvaan, että riidat ovat syntyneet Harryn ja Meghanin suunnitellessa tuota Sussex Royal tavaramerkkiä. Se on hävyttömyyden huippu!
Vierailija kirjoitti:
Näyttäisi että muutamat aaveemammat on sen homman hoitaneet varsin mallikkaasti. Ainakin kuvittelevat Meghanin lukevan vauvapalstaa ja ottavan opikseen. Ja kyllä Elisabetillekin muutama hyvä neuvo liikenee kuinka tilanne pitäisi hoitaa. Jos vain hän kiireiltään kerkiäisi palstalle.
Eikö heistä saisi keskustella?
Kiusasivat.... dsiisus🙄
Puhut hovista etkä ekaluokkalaisista.
Ikuisesti muistan niissä häissä sen hullun pastorin, jonka riehumista jatkuvaa noloa puhetulvaa ei kukaan kehdannut keskeyttää. Haluaisn vielä nähdä ja tarkemmin kuunnella mitä ihmettä ne asiat sinne häihin kuului. Jo se alku oli noloa. Ihminen joka on riidoissa kakkien lähisukulaistensa kanssa , eikä anna isänsä nähdä lastenlastaan ei kai nyt muutenkaan ihan täysillä käy. Nyt vielä manipuloi rankasti Haaryä, jolle isoäiti on todella täkeä ihminen. Rakkaus kestää vain 2-3 vuotta. Ei kukaan siellä jenkeissä ymmärrä mitään vanhasta Eurooppalaisesta käytöksestä ja arvokkuudesta , mitä hovin historia edustaa. Samanalainen on myös Ruostsin prinsessa Madelainen puoliso, halusi vain rahaa omiin pisneksiin. Ihmetteli itsekkin mihin joutui punakka ja hikinen pörssipunkero.
Ehkä Catherine ja William, mutta miksi? Mistä olisivat kateellisia?