Vauvavuosi on ollut elämäni paras vuosi
Viime ajat on käyty vilkasta keskustelua Suomen vauvakadosta. Olen seurannut sitä mielenkiinnolla saatuani lapsen viime talvena.
Oman vaikean perhetaustani vuoksi minua suorastaan aluksi pelotti lapsen saaminen. Sillä kun on kokenut omassa lapsuudessaan muun muassa omien vanhempien mielenterveyshäiriöitä ja avioeron sekä toisen vanhemman kuoleman, sitä on kiusallisenkin tietoinen kaikista niistä vastoinkäymisistä, joita perheet voivat kohdata. Lisäksi tukiverkostoni on hyvin pieni repaleisen perhetaustani johdosta.
Millainen sitten on ollut ensimmäinen vuoteni lapseni kanssa? Voin todeta saman tien vuoden 2019 olleen elämäni paras, ja juuri vauvani kanssa viettämäni aika on tehnyt siitä niin upean. Olen saanut kokea elämän kaikessa alkukantaisuudessaan ja intensiivisyydessään. Saanut kokea sellaisia äitiyteen liittyviä tunteita, joiden olemassaolosta en aiemmin ollut edes tietoinen.
Myönteiset kokemukseni eivät ole rajoittuneet vain omiin henkilökohtaisiin tunteisiini, vaan olen saanut kokea myös yhteiskuntamme tuen monin eri tavoin raskaus-, synnytys- ja vauva-aikana. En voisi olla kiitollisempi maamme neuvola- ja synnytyssairaalajärjestelmästä!
Lisäksi lukuisat pääkaupunkiseudun leikkipuistot ja kolmannen sektorin toimijat ovat järjestäneet lapsiperheille laadukasta maksutonta toimintaa, johon osallistumalla olen tutustunut toisiin vanhempiin.
Ymmärrän hyvin, etteivät kaikki halua lasta tai eivät voi saada omaa lasta. Mutta niille, joilla siihen on mahdollisuus, en voi muuta kuin lämpimästi suositella heittäytymistä uudenlaiseen seikkailuun.
Oma lapsi on osoittautunut jännittävimmäksi elämänseikkailuksi kuin mikään aiempi kokemus, vaikka olenkin ehtinyt koluta maailmalla monen monta paikkaa.
Kommentit (11)
Vierailija kirjoitti:
Eli mihin kannattaa suunnata? Laskettu aika on helmikuussa, olen ollut viikon äitiyslomalla, ja jo nyt tylsistynyt täysin 😑 Ei ole ketään kavereita
Mitä teit vapaa-aikana ennen kuin olit raskaana?

Eli Ap ei osaa vastata
No kai se voi olla parasta aikaa jos kaikki muu aika on paskaa.
Onkohan toi kirjoittaja trolli tai joku "vauva-talkoo" propaganda koordinaattori? En ymmärrä mitä niin arkaluonteista tuo teksti sisältää, ettei voisi omalla nimellään esiintyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli mihin kannattaa suunnata? Laskettu aika on helmikuussa, olen ollut viikon äitiyslomalla, ja jo nyt tylsistynyt täysin 😑 Ei ole ketään kavereita
Mitä teit vapaa-aikana ennen kuin olit raskaana?
Eli Ap ei osaa vastata
Ei kai aloittaja tehnyt aloitusta siinä mielessä, että hän osaisi neuvoa kaikenlaisia ihmisiä kaikissa eri tilanteissa?
Mulle tulee mieleen vain se, että tylsillä ihmisillä on tylsää.
Mulla samanlaisia kokemuksia kuin ap:lla (vaikkakin erilainen perhetausta). Ehkä itsellä se johtuu siitä, että nyt elämällä vaikuttaa olevan joku tarkoitus. Tai en tiedä, mutta lapsi on kyllä tuonut todella paljon onnellisuutta ja iloa minulle ja puolisolleni. Ja paljon kaikkea sellaista hyvää, mitä en tiennyt edes olevan olemassa ennen lapsen saamista.
Onnea, mukava kuulla, että joku osaa vauvavuodesta nauttiakin, minäkin olisin halunnut!
Valitettavasti lapsiluku jäi yhteen koska en kerta kaikkiaan osannut raskaudesta ja vauvavuodesta nauttia vaikka kuinka halusin olla superäiti, se vaan oli täyttä kuraa. Taaperon kanssa elämä on ihanaa kun osaa jo vähän kommunikoida ja pääsee itse välillä töihinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli mihin kannattaa suunnata? Laskettu aika on helmikuussa, olen ollut viikon äitiyslomalla, ja jo nyt tylsistynyt täysin 😑 Ei ole ketään kavereita
Mitä teit vapaa-aikana ennen kuin olit raskaana?
Eli Ap ei osaa vastata
Ei kai aloittaja tehnyt aloitusta siinä mielessä, että hän osaisi neuvoa kaikenlaisia ihmisiä kaikissa eri tilanteissa?
Mulle tulee mieleen vain se, että tylsillä ihmisillä on tylsää.
Eihän Ap tai kukaan osaa suositella edes yhtä paikkaa johon Helsingissä suunnata äippälomalla!

Miksi sulle pitäisi niitä suositella, kun et edes kerro, millaiset asiat sua kiinnostavat!
Eli mihin kannattaa suunnata? Laskettu aika on helmikuussa, olen ollut viikon äitiyslomalla, ja jo nyt tylsistynyt täysin 😑 Ei ole ketään kavereita