Miksi ero tuli miehelle yllätyksenä? Mielipiteitä!
Olemme seurustelleet vajaan vuoden ja koko ajan suhteessamme on ollut miehen takia yksi minulle tärkeä kynnyskysymys, jonka olen useaan kertaan kertonut miehelle ja pyytänyt häntä korjaamaan, jotta voisimme jatkaa seurustelua. Mies on luvannut, mutta palannut melkein samantien takaisin vanhoihin toimintatapoihinsa.
Nyt, kun aikaa on kulunut ja mies ei näytä muuttavan tapojaan niin jouduin tekemään kipeän päätöksen ja kerroin mihelle, etten enää halua olla hänen kanssaan, koska kun asia ei ole tähän mennessä korjaantunut niin tuskin se tulee korjaantumaankaan.
Miehelle eropäätös tuli aivan yllätyksenä enkä ymmärrä miksi. Olen useaan kertaan puhunut tästä ja selkeästi sanonut, että minulle tämä on tärkeää, jotta voimme jatkaa suhdetta. Miten ero voi olla yllätys? En tajua. Olemme nelikymppisiä emmekä asu yhdessä.
Kommentit (21)
Ei mies tajua, että vatvot asiaa jatkuvasti ja pääsi sisällä velloo sen vuoksi naismainen myrsky. Todennäköisesti on pitänyt asiaa noin tuhat kertaa vähäpätöisempänä kuin sinä.
Ei mies VOI eikä osaa samaistua naisen tunteisiin, ellei niistä puhu jatkuvasti, äärimmäisen selkeästi tyyliin ”jos et lopeta tuota, niin otan taatusti eron”.
Miten vielä vuonna 2020 jotkut naiset eivät tajua että miesten ajatusmaailma on täysin erilainen?
Koska miehillä on yleensä valikoiva kuulo. Itsepäisenä pässinä se on päättänyt toimia kuten haluaa ja uskoo sinun vain sietävän/ sopeutuvan.
Hyvä kun jätit sen sian. Oikein toimittu.
Siksihän ero yleensä tulee miehelle yllätyksenä, että pitävät naisen puhetta pelkkänä nalkutuksena, eivätkä oikeasti kuuntele.
Kerran töissä koulutuksessa sanottiin, että palaverien yksi suurimmista ongelmista on, että puolet luulee, että asiasta päätettiin, ja toinen puoli luulee, että asiasta vasta keskusteltiin. Tajusin, että avioliitossani on sama ongelma.
Voisiko olla, että mies vain luuli sinun keskusteltavan?
Vierailija kirjoitti:
Ei mies tajua, että vatvot asiaa jatkuvasti ja pääsi sisällä velloo sen vuoksi naismainen myrsky. Todennäköisesti on pitänyt asiaa noin tuhat kertaa vähäpätöisempänä kuin sinä.
Ei mies VOI eikä osaa samaistua naisen tunteisiin, ellei niistä puhu jatkuvasti, äärimmäisen selkeästi tyyliin ”jos et lopeta tuota, niin otan taatusti eron”.
Miten vielä vuonna 2020 jotkut naiset eivät tajua että miesten ajatusmaailma on täysin erilainen?
Älä nyt vähättele miesten älyä! Kyllähän nekin suoraa puhetta ymmärtää!
Vierailija kirjoitti:
Ei mies tajua, että vatvot asiaa jatkuvasti ja pääsi sisällä velloo sen vuoksi naismainen myrsky. Todennäköisesti on pitänyt asiaa noin tuhat kertaa vähäpätöisempänä kuin sinä.
Ei mies VOI eikä osaa samaistua naisen tunteisiin, ellei niistä puhu jatkuvasti, äärimmäisen selkeästi tyyliin ”jos et lopeta tuota, niin otan taatusti eron”.
Miten vielä vuonna 2020 jotkut naiset eivät tajua että miesten ajatusmaailma on täysin erilainen?
Alapeukuistakin on helppo päätellä että jotkut naiset eivät vaan tajua.
Vierailija kirjoitti:
Mikä se oli?
Kyseessä oli miehen ajankäyttö, on työhullu, muttei yrittäjä. Minusta olisi ollut kiva nähdä työpäivän jälkeen kuuden-seitsemän aikaan, mutta mies tuli kotiin vasta yhdeksän-kymmenen aikaan illalla ja soitteli sen jälkeen, että tuukko käymään. En vaan jaksanut sitä enää.
Ap
Mies ei varmaan ole tajunnut, että olet halunnut aloittaa suhteen, vaikka hän on mikä on ja kuitenkin hänen olemisessa on joku perustavanlaatuinen ongelma.
Vinkkinä jatkoa varten: ihminen ei muutu ulkoisesta pakosta tai pyynnöstä. Ihminen muuttuu, jos hän on sisäisesti motivoitunut tekemään muutoksen itsensä takia. Esim. tupakoinnin lopettaminen, laihduttaminen, alkoholin käytön vähentäminen, harrastuksen aloittaminen tai lopettaminen. Ne tapahtuu vain jos ITSE haluaa. Ulkoisen pakon edessä voi hetken yrittää, mutta jos oma motivaatio on nolla, niin ei se pysyvä muito ole.
Eli älä enää aloita suhdetta ihmiseen, jossa on jotain, minkä haluat muuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei mies tajua, että vatvot asiaa jatkuvasti ja pääsi sisällä velloo sen vuoksi naismainen myrsky. Todennäköisesti on pitänyt asiaa noin tuhat kertaa vähäpätöisempänä kuin sinä.
Ei mies VOI eikä osaa samaistua naisen tunteisiin, ellei niistä puhu jatkuvasti, äärimmäisen selkeästi tyyliin ”jos et lopeta tuota, niin otan taatusti eron”.
Miten vielä vuonna 2020 jotkut naiset eivät tajua että miesten ajatusmaailma on täysin erilainen?
Sanoin tästä joka ikinen viikko lähes vuoden ajan ja kyllä minusta vaikutti, että mies niissä tilanteissa ymmärsi puhettani. Muttei vaan muuttanut käytöstään. Aikaa olisi ollut opetella uusia toimintatapoja, jos olisi halunnut, muttei kai arvostanut minua tarpeeksi.

Eli juurikin oma sisäinen motivaatio puuttui. Ja kyllä, vaikka se sinusta voi tuntua oudolta, että mies yllättyi erosta, niin ihan varmasti yllättyi. Sellaisia me ihmiset ollaan, vaikea asettua toisen tilanteeseen ja ymmärtää, jos ITSE ajattelee ihan toisin.
Vierailija kirjoitti:
Mies ei varmaan ole tajunnut, että olet halunnut aloittaa suhteen, vaikka hän on mikä on ja kuitenkin hänen olemisessa on joku perustavanlaatuinen ongelma.
Vinkkinä jatkoa varten: ihminen ei muutu ulkoisesta pakosta tai pyynnöstä. Ihminen muuttuu, jos hän on sisäisesti motivoitunut tekemään muutoksen itsensä takia. Esim. tupakoinnin lopettaminen, laihduttaminen, alkoholin käytön vähentäminen, harrastuksen aloittaminen tai lopettaminen. Ne tapahtuu vain jos ITSE haluaa. Ulkoisen pakon edessä voi hetken yrittää, mutta jos oma motivaatio on nolla, niin ei se pysyvä muito ole.
Eli älä enää aloita suhdetta ihmiseen, jossa on jotain, minkä haluat muuttaa.
Kiitos, tämä on hyvä neuvo. Minäkin luulin aluksi, että myöhäiset ajankohdat ovat poikkeus eivätkä sääntö, kuten sitten tulikin ilmi.
Ap
Kärpix kirjoitti:
Todennäköisesti olet pääasiassa vatvonut asiaa päässäsi sen sata kertaa, mutta suusanallisesti olet sen sanonut ehkä pari kertaa. Mies on olettanut, että kyseessä on joku vähäpätöinen asia ja unohtanut sen pian.
Ei, kyllä minä sanoin siitä joka viikko, kato mun aikaisempi vastaus. Mies saattoi yhtäkkiä soitella illalla kymmenen jälkeen ja kysellä luokseen ja minä selitin etten voi tulla, koska olen jo menossa nukkumaan, eikä voida jatkaa tällä tavalla.
no miksi sä tätä enää märehdit? Mitä väliä sillä on MIKSI mies yllättyi erosta. Hän ei muuttunut pyynnöistä huolimatta ja sinä päätit jatkaa yksin. Ja uskon sinun tavallasi, että mitään muutosta tuskin olisi ollut edes odotettavissa.
Älä jää miettimään noin turhia asioita, eteenpäin elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mies tajua, että vatvot asiaa jatkuvasti ja pääsi sisällä velloo sen vuoksi naismainen myrsky. Todennäköisesti on pitänyt asiaa noin tuhat kertaa vähäpätöisempänä kuin sinä.
Ei mies VOI eikä osaa samaistua naisen tunteisiin, ellei niistä puhu jatkuvasti, äärimmäisen selkeästi tyyliin ”jos et lopeta tuota, niin otan taatusti eron”.
Miten vielä vuonna 2020 jotkut naiset eivät tajua että miesten ajatusmaailma on täysin erilainen?
Sanoin tästä joka ikinen viikko lähes vuoden ajan ja kyllä minusta vaikutti, että mies niissä tilanteissa ymmärsi puhettani. Muttei vaan muuttanut käytöstään. Aikaa olisi ollut opetella uusia toimintatapoja, jos olisi halunnut, muttei kai arvostanut minua tarpeeksi.
Ap
Miksi et itse muuttanut toiminta tapojasi, olisit voinut alkaa tehdä vain iltaa mutta et vaan tainnut arvostaa häntä tarpeeksi.
Mun vaimo jossain vaiheessa totesi viisastuneena että hän aina elämänsä aikana yrittänyt muuttaa miehiä mieleisekseen.
Totesi vain että meni monta vuosikymmentä kunnes mun kautta oppi että hänen on muututtava, ei miehen.
Eli muutos oli lähinnä se että ei toista voi muuttaa mieleisekseen. Pitää tyytyä toiseen.
Minä itse aina hyväksyin sen että toinen on vielä vähän naivi ja lapsellinen kehittymätön ihminen, joka ei ymmärrä toisen yksilönvapauksia ja yrittää muuttaa toista.
Onhan näitä elämän aikana nähty ja seurusteltu. Vaimo se vaan kuitenkin kesti ja jaksoi minua. Lopulta tajusi muuttua itse ja aikuistua.
Nyt ollaan oltu yhdessä kohta 44 talvea.
Minulla on päässä kasvain ja nautitaan vielä elämästämme.
Muistakaa että elämä ei ole i kusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mies tajua, että vatvot asiaa jatkuvasti ja pääsi sisällä velloo sen vuoksi naismainen myrsky. Todennäköisesti on pitänyt asiaa noin tuhat kertaa vähäpätöisempänä kuin sinä.
Ei mies VOI eikä osaa samaistua naisen tunteisiin, ellei niistä puhu jatkuvasti, äärimmäisen selkeästi tyyliin ”jos et lopeta tuota, niin otan taatusti eron”.
Miten vielä vuonna 2020 jotkut naiset eivät tajua että miesten ajatusmaailma on täysin erilainen?
Sanoin tästä joka ikinen viikko lähes vuoden ajan ja kyllä minusta vaikutti, että mies niissä tilanteissa ymmärsi puhettani. Muttei vaan muuttanut käytöstään. Aikaa olisi ollut opetella uusia toimintatapoja, jos olisi halunnut, muttei kai arvostanut minua tarpeeksi.
ApMiksi et itse muuttanut toiminta tapojasi, olisit voinut alkaa tehdä vain iltaa mutta et vaan tainnut arvostaa häntä tarpeeksi.
Mitähän ihmettä tässä halutaan sanoa

Kuvitellaan utopisesti että toinen muovautuu toisen tahdon mukaiseksi olennoksi.
Eli toinen on jumala ja toinen on joku muovattava pökäle tälle toiselle.
Tiedän näitä miehiä ja ovat ihan zombeja. Vaimo on kiristänyt lopettamaan alkoholin kokonaan, harrastukset kokonaan, nenänkaivamisen kokonaan, naurutyylin kokonaan, ei saa kuorsatakaan.
Siis nämä tyypit odottaa että toinen olisi sätkynukke.
Ei pidä juomistaan yhtään ongelmana, joten, ei pysty yhtään ajattelemaan asiaa sun kannalta.