Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Missä iässä ja mitä sairauksia alkoi vanhemmillesi tulla, kuinka itse selviät asian kanssa?
07.01.2020 |
Toisessa ketjussa suurista murheista toistui vanhempien sairastelu. Tämä on ilmeisesti monille tuttu murhe, ja avuttomuus auttaa aiheuttaa paineita.
Oma isäni kuoli aika äkkiä syöpään 78-vuotiaana. Äiti jäi yksin ja kun isä oli aina hoitanut kaikki asiat, niin äiti ei aluksi uskaltanut edes pankkiin tai Kelaan mennä yksin.
Muutaman vuoden kulutta siitä alkoivat muistisairaudet Alzheimer ja Dementia. Ja kun fyysisiäkin sairauksia tuli, niin viimeisiä työvuosia tehdessä oli joskus aika raskasta lähteä yöllä ajamaan ja katsomaan, miksi ei vastaa puhelimeen.
Kun hänen nuorempi serkkunsa muutti samaan kuntaan, niin hieman helpotti. Onneksi minulla on veli, joka myös osallistui auttamiseen. Ja tietysti kun kotisairaanhoitajat rupesivat käymään, niin tiesi paremmin, että syö ja juo tarpeeksi.
Kommentit (6)
Isäni on kuollut ja kuusikymppinen äitini taitaa olla liikuntakyvytön (kuulemma). En tiedä enempää, katkaisin välit jo 7 vuotta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien sairastelusta huolestuvat ne, joilla on ollut hyvät vanhemmat ja hyvä turvallinen lapsuus. Täysin ymmärrettävää.
Sitten on meitä, joiden lapsuus oli kurjuutta, pelkoa ja väkivaltaa, ja kaltoinkohtelijana oma vanhempi. Kaiken sen jälkeen mitä olen kärsinyt (ja miten olen elänyt koko ikäni ilman vanhempien tukea ja välittämistä), viimeinen asia mistä stressaan on vanhempieni sairaudet. Sanotaanko näin että yksinäinen vanhuus on ansaittua heidän tapauksessaan.
Väärin, minulla oli pska lapsuus ja pskat vanhemmat, aikuisena he on kuitenkin silti ainoat jotka suostuu pitämään yhteyttä. Olen myös taloudellisesti heistä riippuvainen koska lapsuus aiheutti lukuisia mt ongelmia.
Molemmilla 2 tyypin diabetes, ylipainoa ja näihin liittyviä sivuongelmia.
Isäni sai aivoinfarktin viisikymppisenä, mutta selvisi vaikkakin jäi keppiä käyttäväksi. Äiti sairasti rintasyövän myöskin viiskymppisenä. Kumpikin oli mulle aika kova pala, kun isän infarktin aikaan olin teini ja äidin syövän aikaan just täyttänyt 20. Olen ainoa lapsi, isovanhemmat kuolleet ja tuntui, että mun pää leviää, kun pelotti, että mun vanhemmatkin kuolee ja jään ihan yksin ja miten mä selviän heidän auttamisestaan ku just selviän itsenäisesti. Päädyin muuttamaan puoleksi vuodeksi takaisin kotiin, ku ei isä voi äitiä ajella sairaalaan hoitoihin, ku siltä lähti kortti infarktin seurauksena ja muutenkin mun on pakko auttaa. Edelleen joka kerta, kun äiti käy kontrollissa mulla on se kylmä möykky sisuksissa, että mitä jos se on tullut takaisin.
Alue: Aihe vapaa
Vanhempien sairastelusta huolestuvat ne, joilla on ollut hyvät vanhemmat ja hyvä turvallinen lapsuus. Täysin ymmärrettävää.
Sitten on meitä, joiden lapsuus oli kurjuutta, pelkoa ja väkivaltaa, ja kaltoinkohtelijana oma vanhempi. Kaiken sen jälkeen mitä olen kärsinyt (ja miten olen elänyt koko ikäni ilman vanhempien tukea ja välittämistä), viimeinen asia mistä stressaan on vanhempieni sairaudet. Sanotaanko näin että yksinäinen vanhuus on ansaittua heidän tapauksessaan.