Kannattaako täällä eteläisessä Suomessa ostaa mitään talviurheiluvälineitä enää?
Tammikuussa on yleensä luisteltu koulussa mutta tuskin ehtii tulla tarpeeksi pakkasta ennen kuun loppua. Urakointisopimukset jäädyttäjien kanssa on yleensä tehty vain hiihtolomaan saakka, joten vaikka helmikuun loppu olisi kylmä niin kenttiä ei enää tuolloin aleta jäädyttää.
Entä sukset sitten? Yhtä heikolta näyttää.
Kommentit (14)
Ei kannata, jos lapsi kasvuiässä.
14-vuotiaalle ostin mutta jalka ei ole kasvanut enää pariin vuoteen.
Missä nyt on ne jotka sanoo, että aina pitää varautua ja ostaa jo ennen joulua?
Tammikuun puolivälin jälkeenkin ennustetaan +5:ttä.
Eipä kannata. Jätin lapsen talvikengätkin ostamatta kun alkoi näyttää ettei talvea tule.
Ja hänellä siis on yhdet viimetalviset, syksyllä mietin että tarvitsee toiset paremmat kengät täksi talveksi.
Viime talvi oli hyvin luminen etelässäkin ja pohjoiseen pääsee aina.
Vierailija kirjoitti:
Viime talvi oli hyvin luminen etelässäkin ja pohjoiseen pääsee aina.
Ei sitä viiime talven lumilla hiihdellä... Ja kuka maksaa matkan pohjoiseen?
Joo, meilläkin mennään välikausikengissä ja kevyttoppiksessa. Jää kunnon talvivaatteetkin kaappiin.
Onko joku säilönyt viime talven lumet 😆 Eikä se edes ollut erityisen luminen ainakaan täällä lounaassa, 2010 oli paljon enemmän.
Vanhemmille lapsille hankittiin sukset vielä 2000-luvulla alakouluiässä, koska halusivat käydä hiihtämässä, mutta nuorin jo kielsi että hänelle ei suksia hankita, ettei tarvi käydä hiihtämässä, eikä hankittu.
Luistimet on lapsille hankittu, koska ovat luistelleet myös keinojäällä.
Onneksi täällä Turussa ei ole koulussa edes oletettu että lapisille ostettaisiin talviurheiluvälineitä, vaan koulun liikuntatunneille ne saa lainaan kaupungin välinevuokraamosta.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi täällä Turussa ei ole koulussa edes oletettu että lapisille ostettaisiin talviurheiluvälineitä, vaan koulun liikuntatunneille ne saa lainaan kaupungin välinevuokraamosta.
Juu, naapurikuntalaisena kadehdin tuota....

Perusopetus on lain mukaan maksutonta, joten lenkkikenkiä ja verkkareita kummempia välinehankintoja liikunnan opettaja ei oikein voi edellyttää.

Ei ne edellytäkään mutta ne laitetaan juoksemaan kenttää ympäri kellä ei ole välineitä.
Missä päin on tuollaista? Ei meillä koulussa ollut hiihtoa ja luistelua. En ole koskaan hiihtänyt ja luistellut kerran. Ei kukaan muukaan ole.
Ei kannata.