Miksi ihmeessä miehen pitäisi olla mukana synnytyksessä??

Miksihän toi äijä ei kelpaa kenellekään? Niinpä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mies on isä, on hänen velvollisuutensa olla lapsensa syntymässä mukana. Sitä paitsi, kuka edes haluaisi ohittaa niin merkittävän tapahtuman? Vain vastuuton mies.

"Opinnäytetyömme tarkoituksena on kuvata kätilön isille antamaa tukea synnytyksen aikana. Jaottelemme kätilön antaman tuen emotionaaliseen, tiedolliseen sekä varhaisen vuorovaikutuksen tukemiseen. Opinnäytetyö on osa Hyvä syntymä- projektia."

Mitäs järkeä tuossa on jos miestäkin pitää tukea? Tulee vain lisä työtä ja huolta tajunnan rajamailla horjuvista miehistä..

mies51v

Palstamiehet jaksavat aina muistuttaa, miten miehillä on velvollisuus lähteä sotimaan, kun käsky käy. Silti osa näistä sankareista pyörtyy, kun on vaimon mukana synnytyksessä. Eihän miehen tarvitse tehdä muuta kuin olla seurana ja tukena.

Siis päänpuolella?..saako olla korvalappustereot päässä äänieristykseksi? Nimittäin tuota huutoa tulevat kuulemaan ihan riittämiin myöhemmin..

mies51v

Mitä ihmeen huutoa? Ei sinun tarvitse synnytykseen huutamaan mennä.

N43.

:D

mies51v

Mies51v ole hyvä. Ja itsekin voi etsiä tietoa ihan googlaamalla synnytys.

https://www.ksshp.fi/fi-FI/Potilaalle/Synnytys/Raskausaikana/Synnytysva…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mies on isä, on hänen velvollisuutensa olla lapsensa syntymässä mukana. Sitä paitsi, kuka edes haluaisi ohittaa niin merkittävän tapahtuman? Vain vastuuton mies.

"Opinnäytetyömme tarkoituksena on kuvata kätilön isille antamaa tukea synnytyksen aikana. Jaottelemme kätilön antaman tuen emotionaaliseen, tiedolliseen sekä varhaisen vuorovaikutuksen tukemiseen. Opinnäytetyö on osa Hyvä syntymä- projektia."

Mitäs järkeä tuossa on jos miestäkin pitää tukea? Tulee vain lisä työtä ja huolta tajunnan rajamailla horjuvista miehistä..

mies51v

Palstamiehet jaksavat aina muistuttaa, miten miehillä on velvollisuus lähteä sotimaan, kun käsky käy. Silti osa näistä sankareista pyörtyy, kun on vaimon mukana synnytyksessä. Eihän miehen tarvitse tehdä muuta kuin olla seurana ja tukena.

Siis päänpuolella?..saako olla korvalappustereot päässä äänieristykseksi? Nimittäin tuota huutoa tulevat kuulemaan ihan riittämiin myöhemmin..

mies51v

Mitä ihmeen huutoa? Ei sinun tarvitse synnytykseen huutamaan mennä.

N43.

Tuo on muuten aika jännä käsitys että naiset huutavat tuskissaan läpi synnytyksen. Ei se mene kuin elokuvissa. Varmaan heitäkin on, ketkä siis huutavat, mutta itse en huutanut yhtään. Kipeää teki ja voimat se vei, mutta huutaa ei tarvinnut. Ja mitä ystävien kanssa puhuttu, niin kukaan ei huutanut. Ja äitiyspolilla vieraillessa ei kuulu huutoa saleista, vastasyntyneen itkua kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Miksihän toi äijä ei kelpaa kenellekään? Niinpä.

Nyt sää pikkuinen suutuit. Pusi, pusi..bye mää meen nukkumaan.

mies51v

Meillä kumpikin lapsi on syntynyt suunnitellulla sektiolla ja mies on ollut mukana leikkauksessa. Ensimmäisen kohdalla vauva ja mies laitettiin perhehuoneeseen odottamaan, että minä pääsen sinne myöhemmin tikkauksen jälkeen. Toisen kohdalla käytäntö oli muuttunut ja vauva lepäsi rinnallani ompelun ajan ja mies oli vieressä korjailemassa vauvan asentoa tarvittaessa. Lähdettiin sitten kaikki yhdessä tarkkailuhuoneeseen. Kummallakaan kerralla mies ei ole valittanut, kun "joutui" mukaan.

Minä kyllä itkin, huusin ja oksensin :) Rakas ihana mieheni pysyi rinnalla, vaikka naama välillä aika valkoinen olikin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksihän toi äijä ei kelpaa kenellekään? Niinpä.

Nyt sää pikkuinen suutuit. Pusi, pusi..bye mää meen nukkumaan.

mies51v

Joo ihan varmasti meni nyt mulla oikein tunteisiin! :)

Mahtaa olla hieno elämä, ainoa ihmiskontakti joka tuolla on, on nettipalstan kanssa. Ja maailmassa ei muka ole oikeutta.....

Miehen/kumppanin tehtävä on tehdä tuon asian suhteen tasan niin kuin synnyttävä äiti haluaa, kyseenalaistamatta ja valittamatta, jos on lisääntymään ryhtynyt.

Minulle asia oli ihan sama mutta mies halusi nähdä lastensa syntymän ja kyllähän se tuntuu normaalilta, että haluaa. Välittömästi syntymän jälkeen hänestä olikin paljon apua.

Ollessani synnyttämässä, jätti kätilö minut pitkiksi ajoiksi avustaakseen toisessakin synnytyksessä. Olisi varmaan ahdistanut jos ihan yksin olisin ollut.

Konkreettista hyötyä miehestä oli ainakin vessareissuilla, kun mm. keräili pudonneita elektrodeja yms.

Sen sijaan pikkuvauvavaiheessa olisi ollut helpompaa pesiä vauvan kanssa, jos olisimme saaneet olla enemmän kahden. Ja nyt kun lapsi on ottanut jalat alleen, isää tarvitaan taas paljon.

Hyvät lähtökohdat vanhemmuuteen, jos mies ei tahdo/ei äidin puolesta saa olla mukana _oman lapsensa syntymässä_. 

Siinä vaiheessa jos/kun mieheni kanssa aletaan lasta yrittämään, niin se on alusta asti kahden kauppa, ei niin, että siitä voi valita itselleen mieluisimmat asiat. 

Olin mukana siskoni synnytyksessä joka kesti useamman tunnin. Ei tulisi mieleenkään haluta olla siinä tilassa yksin, tai että mieheni ei tahtoisi tuolloin olla tukenani. Siinä tapauksessa olisi aivan väärä mies lapselleni. Synnytys meinaan tyypillisesti on juurikin sitä, että ollaan ilman hoitohenkilökuntaa huoneessa vaikeroimassa. Enkä muuten kertaakaan tullut katsoneeksi jalkojen väliin, joten turha siihenkään vedota.

Olin mukana kaikkien lasten synnytyksissä vaikka tein samaan aikaan kolmivuorotyötä. Eksä syytti minua kaikesta joka ei mennyt juuri kuten hän halusi. Yritin selittää ettei synnytystä voi suunnitella eikä hoitohenkilökuntaa uhkailla. Ihmettelen että miksi minun piti siellä olla.

”Traumaattisen” ensisynnytyksen jälkeen halusi kovan väännön jälkeen seuraavaan doulan, mutta jostain kumman syystä doulakaan ei ihmeisiin pystynyt ja sekin oli pettymys...

Ja mikä siinä yksin olemisessa on niin pelottavaa? Eikö silloin ole hyvä hetki rauhoittua, harjoitella hengittämistä, lukea, kuunnella musiikkia jne.?

Vierailija kirjoitti:

Olin mukana kaikkien lasten synnytyksissä vaikka tein samaan aikaan kolmivuorotyötä. Eksä syytti minua kaikesta joka ei mennyt juuri kuten hän halusi. Yritin selittää ettei synnytystä voi suunnitella eikä hoitohenkilökuntaa uhkailla. Ihmettelen että miksi minun piti siellä olla.

”Traumaattisen” ensisynnytyksen jälkeen halusi kovan väännön jälkeen seuraavaan doulan, mutta jostain kumman syystä doulakaan ei ihmeisiin pystynyt ja sekin oli pettymys...

Ja mikä siinä yksin olemisessa on niin pelottavaa? Eikö silloin ole hyvä hetki rauhoittua, harjoitella hengittämistä, lukea, kuunnella musiikkia jne.?

Mä olen synnyttänyt ennen älylaitteita (viihde vähissä). Kivusta puolitajuttomana ja lääkkeistä sekaisin, pahoinvoivana ja täysin avuttomana (kaikenlaisia mittareita ja antureita kiinni, ei voinut edes liikkua) oli äärettömän tärkeää että puoliso oli tukena. Oli edes jotakin tuttua, johon tukeutua, kun luulin vuorotellen tulevani hulluksi tai kuolevani ja samalla pelkäsin, etten kuolekaan. Jäi kertaan. Ihme, että puolisosi suostui useampaan, vähätteletkö hänen kokemustaan hänen kuultensa?

Ei tarvitse tuon mies51v huolehtia miten miehet pärjäävät synnytyksessä, hän kun ei koskaan tule sinne itse kenenkään tukihenkilöksi joutumaan. En katselisi tuollaista asennetta päiväkään.

Oman mieheni tuki synnytyksissä on ollut ehdottoman tärkeä. Hän ei puhu, mutta on pitänyt kädestä. On tuntunut helpottavalta kanavoida supistusten kipu puristamalla toisen kättä, sitä ei tunne olevansa niin yksin niiden kipujen kanssa.

Huokaus. JA sitten valitetaan ja vingutaan, että miksi mies ei koe lasta itselleen läheiseksi. Tai ole kiinnostunut osallistumaan lapsen hoitoon, kun saa kuulla viimeitääm siinä vaiheessa kun apsi on syntymässä vain häiriötekijä, jolla ei tee mitään kun on ystäviä ja sukuliaisia.

Pelkuruus on halveksittavaa, mies on jo 51 ja pelkää tuolla tavalla, turn off total.