Lapsiperheen naapuriterrori
Kiitos vaan naapurille tästäkin aamusta. Piti penskan päästä paiskomaan leluja jo ennen aamu kuutta.
Hieman yksinkertaiset vanhemmat eivät tajua sitä, että kerrostalossa lelujen paiskominen kuuluu useampaankin asuntoon. Stanas, yörauha 22:00-07:00 koskee myös lapsiperheitä.
Pahimmoillaan se lelujen heittely on alkanut viideltä aamulla. Yritä siinä sitten nukkua, ja suoriutua päivän töistä.
Miksi tuollaiset ihmiset lisääntyvät?
Kommentit (18)
No itseasiassa lapsella on oikeus leikkiä vaikka viideltä aamulla leluillaan. Vaikea kuvitella että niitä leluja nyt varsinaisesti siellä paiskottaisiin, mutta leikeistä nyt yleensä lähtee ääntä väkisinkin, jos on pienestä lapsesta kysymys.
Korvatulpat on ap keksitty.
Luulisi, että sunnuntaiammuna nukuttaa lujasti, vaikka heräisikin, niin voi nukahtaa uudelleen.
Miten joku voikin herätä johonkin lelun kolahdukseen. Todennäköisesti asut hyvin vanhassa talossa, jossa ei ole äänieristystä ollenkaan, vaan seinät ovat kuin paperia.
Kannattaa muuttaa muualle.
Mites on, valittavatko muut asukkaat tuosta leluja heittelevästä lapsesta?
Vai oletko ainoa, jota lapseperheen elämä häiritsee.
Kerrostalo ei ole ihmisen asunto. Koittakaa nyt ymmärtää. Kerrostalo ei ole ihmisen asunto.
”Kannattaa puhua vanhemmille”
Kyllä sitä tyhmempikin ihminen tajuaa että kuuluu naapureihin jos tavaroita viskotaan viiden aikaan aamulla.
Ja jos ei tajua niin tuskin varmaan turha yrittää ees puhua, kaikki tarmo ja keskittyminen menee niillä varmaan siihen että muistaa hengittää.
Miksi joku lapsiperhe asuu kerrostalossa? Henkilökohtaisesti en tiedä ainuttakaan lapsiperhettä joka asuisi kerrostalossa vaan kaikilla on omakotitalo tai ainakin rivitalonpätkä.
Jos lapsi esim.tiputtelee sängystään lattialle vaikkapa pikkuautoja, kyllä takuulla kuuluu alakerrassa.
Usein pienet noudattavat sitä omaa aikatauluaan viikon jokaisena päivänä, joten itse kokeilisin nukkumista eri huoneessa, jos ei ole yksiö. Ei tietysti auta, jos yläkerran pikku asukas vaikuttaa koko huoneiston alueella jo ennen kello kuutta.
Vierailija kirjoitti:
No itseasiassa lapsella on oikeus leikkiä vaikka viideltä aamulla leluillaan. Vaikea kuvitella että niitä leluja nyt varsinaisesti siellä paiskottaisiin, mutta leikeistä nyt yleensä lähtee ääntä väkisinkin, jos on pienestä lapsesta kysymys.
Korvatulpat on ap keksitty.
Lapsella on oikeus.... mistä keksit tämän ?
Taloyhtiöissä on säännöt, jotka koskevat myös lapsia !
Kyllä tietysti pitäisi pyrkiä siihen, että lapsen unirytmi on asumismuotoon sopiva. Eli nousisi ylös aikaisintaan kuuden, seitsemän maissa.
Se voi vain joskus olla vaikeaa. Meilläkin oli periodi, jonka aikana kaksi pientä lasta nousivat jo viiden aikaan. Oli kauhea työ saada rytmi kohdilleen. Syynä muutokseen oli ulkomaanmatka maahan, johon suuri aikaero.
Miesparka kykki sitten puistossa jo aamukuudelta lasten kanssa. Oli silloin koti-isä ja minä kävin töissä. Tulihan siitä uloslähtemisestäkin meteliä, mutta oli se kuitenkin naapuriystävällisempää kuin lasten melskaaminen aamuyöstä. Kukaan ei ainakaan valittanut.
Vierailija kirjoitti:
Miksi joku lapsiperhe asuu kerrostalossa? Henkilökohtaisesti en tiedä ainuttakaan lapsiperhettä joka asuisi kerrostalossa vaan kaikilla on omakotitalo tai ainakin rivitalonpätkä.
Menin nelivuotiaan lapsenlapsen kanssa tervehtimään iäkästä sukulaista.
Pikku ihminen oli aivan hurmaantunut jo kyläpaikan pihassa, koska hän ei ollut koskaan aiemmin käynyt kerrostalossa :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No itseasiassa lapsella on oikeus leikkiä vaikka viideltä aamulla leluillaan. Vaikea kuvitella että niitä leluja nyt varsinaisesti siellä paiskottaisiin, mutta leikeistä nyt yleensä lähtee ääntä väkisinkin, jos on pienestä lapsesta kysymys.
Korvatulpat on ap keksitty.
Lapsella on oikeus.... mistä keksit tämän ?
Taloyhtiöissä on säännöt, jotka koskevat myös lapsia !
Oikeus ja oikeus... Kuitenkin käytännössä mitään varoitusta ei voi saada lasten aiheuttamista äänistä, vaikka ne kuuluisivat öiseen aikaan. Eiköhän nämä vanhemmat yritä ihan itsensäkin vuoksi tehdä asialle jotain.
Vierailija kirjoitti:
Miksi joku lapsiperhe asuu kerrostalossa? Henkilökohtaisesti en tiedä ainuttakaan lapsiperhettä joka asuisi kerrostalossa vaan kaikilla on omakotitalo tai ainakin rivitalonpätkä.
Tuleeko sulle uutisena, että Suomessa on kaupunkeja?

Kaupungissa jos menet uudelle omakotialueelle, niin siellä on lähes kaikissa taloissa lapsia. Uudessa kerrostalossa sen sijaan ei todennäköisesti ole yhtään lapsiperhettä vaan vanhuksia, opiskelijoita, lapsettomia pareja ym.
Kannattaa varmaan käydä juttelemassa heidän kanssaan, kun olet rauhallisempi tai pudottaa kirje postilaatikkoon. He eivät välttämättä tiedä, että äänet kantautuvat.
Naapurin mummo räyhäsi minulle vuosia sitten siitä, että askeläänet kuuluivat hänelle. Liikuin tietenkin hiljaisemmin jatkossa, koska en halunnut häiritä häntä.