Liikunta auttaa alakuloon

Toimit aivan oikein! Turhat ajatukset jäävät selän taakse matkan edetessä. Jatka samaan malliin, niin minäkin teen!

Oon tehnyt samoin joka päivä. Harmi vaan kun lenkit venyy kymmenkilometrisiksi ja sitten alkaa jo tuntua, että se on liikaa. Ei ole vielä ihan niin hyvä kunto. Viikon jaksaa niitä matkoja puskea, kun huomaa että joka paikkaa särkee eikä ole ehtinyt palautua. Sitten masentaa kahta kauheammin.

No vittu kun on kantakalvo kipeä. Ei onnistu.

Hetkelliseen alakuloon ehkä autaakin, mutta syvään masennukseen ei ainakaan omien kokemusteni perusteella auta. Tai ehkä joo ohimeneväksi pieneksi hetkeksi, mutta pidemmän päälle ei auta, vaikka miten paljon liikkuisi.

Mullakin säännöllinen liikunta auttaa jonkun verran pitämään mielialaa tasaisempana ja rauhoittaa, ja auttaa nukkumaan vähän paremmin. Masennukseni ei ole liikunnan avulla parantunut, mutta ehkä mun on ollut helpompi elää sen kanssa näin vähän paremmassa fyysisessä kunnossa.

Se vähän ärsyttää kun aina tyrkytetään liikuntaa minullekin masennuksen hoidoksi ja kun kerron liikkuvani melko paljon, helposti ei uskota. Ainahan liikkumisesta on hyötyä terveydelle mutta vasta masennuspotilaana siihen on alettu suhtautua moralisoivasti asenteella, että kuitenkin oikeesti vaan makaat sohvalla.

Vierailija kirjoitti:

Hetkelliseen alakuloon ehkä autaakin, mutta syvään masennukseen ei ainakaan omien kokemusteni perusteella auta. Tai ehkä joo ohimeneväksi pieneksi hetkeksi, mutta pidemmän päälle ei auta, vaikka miten paljon liikkuisi.

Mulla on talvet  lokakuusta helmikuuhun tosi synkkiä. Vuosien takainen diagnoosi oli keskivaikea masennus. En tiedä mikä nyt olisi kun en ole halunnut keskustelemaan enkä lääkitystä. Olen toimintakykyinen, suoriudun normaalista elämästä mutta mikään ei tunnu miltään eikä mihinkään ylimääräiseen löydy intoa. Sosiaaliset kontaktit karsin ihan minimiin kun en vaan kestä ihmisiä. Välillä mietin itsemurhaa mutta tiedän etten pysty siihen. 

Liikunta auttaa pitämään mielialan vähän parempana ja auttaa myös nukkumaan paremmin.

ap

Ps. ulkopuoliset ei huoma minusta mitään, minua kuvaillaan iloiseksi ja ystävälliseksi ihmiseksi .

Vierailija kirjoitti:

Oon tehnyt samoin joka päivä. Harmi vaan kun lenkit venyy kymmenkilometrisiksi ja sitten alkaa jo tuntua, että se on liikaa. Ei ole vielä ihan niin hyvä kunto. Viikon jaksaa niitä matkoja puskea, kun huomaa että joka paikkaa särkee eikä ole ehtinyt palautua. Sitten masentaa kahta kauheammin.

Sama. Jos haluaisi mielialahyödyn säilyttää, pitäisi liikkua aina vain enemmän. Paha vaan, ettei elimistö kestä liikkua miten paljon tahansa.

Noin se menee minullakin. Ulkoilemaan lähteminen on lähes aina ikävää, joskus todella epämieluista, mutta kotiin tullessa on parempi mieli. Valitettavasti joskus ulkoilemaan lähteminen on niin epämieluista, ettei lähdekään.

Pystyn sairauteni takia oikeastaan vain uimaan normaalisti. Onhan se jo jotain mutta altaassa itkettää, kun sieltä näkee kuntosalille, missä ihmiset treenaa sillä lailla kuin minäkin haluaisin, mutta en pysty.