Vieläkö tällä palstalla on sijoittajia?
Kommentit (7)
Tavoite tälle vuodelle oli rikkoa maaginen satasen raja, ja se virstanpylväs saavutettiin. Rahoitusvarallisuuden arvosta siis puhun. Muutaman vuoden sai tässä säästellä ja vyötäkin välillä kiristää, kun pari hassua kymppiä oli lähtötilanne. Loppuvuoden nousumarkkinakin toki auttoi. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia tavoitteita.
Menestystä ja kärsivällisyyttä sijoituksiin kaikille tulevina vuosinakin!
Salkku noussu 16% tänä vuonna. Rahat 6 osakkeessa, 6 rahastossa ja yhdessä ETF:ssä, jotka pari vuotta sitten valitsin ihan mutulla. Ihan hyvin kai...?
rahoitusvarallisuus kasvoi 80 000 eurolla. Osinkotuotot eivät vielä ole selvillä ihan tasan tarkkaan, koska osinkoja on vielä tulossa tämän vuoden puolella 6 yhtiöstä. Osinkoja kuitenkin ihan merkittävä potti, lähempänä 10 000€ kuin 1000 euroa.
Eihän tuota voi kuin kompata että toivottavasti Trump jatkaa, sen verran kovaa on ollut nousu hänen myötä. Ei ole edes ihmeellistä, jos otit tänä vuonna +300% tuottoja.
T: yksi jenkkiosakkeita omistava
Eipä ole tuota arvonnousua tullut seurattua muuten kuin sillä silmällä, että saako jostain realisoitua tappiota. Enempi seuraan osinkoja ja niitä on tullut ihan kivasti. Ensi vuonna Nordean ja Sammon osingot tippuvat, joten saa nähdä miten kokonaissummalle käy.
Jatkan ostoja kuten tähänkin mennessä. Tavoitteena saada osinkotuloja täydentämään pieneksi jäävää eläkettä.