Kuinka yleistä perheväkivalta oli 90-luvulla?
Itseeni ei kohdistunut fyysistä väkivaltaa, mutta kerran jos toisenkin juoksin piiloon kun veljeä tukistettiin tai lyötiin ("annettiin selkään ")
Toisaalta muistan vanhempani rakastavina ja nauravaisina josta kaikki lähiön lapsetkin pitivät, mutta sitten muistan nämä hetket kun jouduin piiloutumaan ym.
Nyt olen alkanut aikuisena miettiä, että oliko se ihan yleistä vai oliko/onko minulla vain tuollaiset vanhemmat?
Asiallista keskustelua toivoisin.
Kommentit (4)
Tukistaminen ja piiskaaminen on olleet yleisiä vuosisatoja, ellei tuhansia.
Niitä on alettu paheksua oikeastaan vasta tällä vuosituhannella.
Vierailija kirjoitti:
Tukistaminen ja piiskaaminen on olleet yleisiä vuosisatoja, ellei tuhansia.
Niitä on alettu paheksua oikeastaan vasta tällä vuosituhannella.
Ja on edelleen varmasti yleisempää ympäri maailmaa kuin se ettei kajota ruumiillisesti. En silti ikinä voisi kuvitella satuttavani lapsiani. En usko, että vanhempasi oli sen pahempia, ovat vain tehneet miten ovat kotonaan nähneet eivätkä varmaan ole pitäneet sitä pahana.
Tokkopa olet ainoa. Mm. omassa perheessäni isä on tukistanut veljeäni useampaan otteeseen 90-luvulla. Suutuspäissään kerran tönäisi äidin tosi pahasti seinää vasten kun mielestänsä seisoi tiellä. En tiedä lasketaanko väkivallaksi(luultavasti ei?) mutta isä myös pesi suuni kerran saippualla, piti kyllä aika kovin kiinni poninhännästä "operaation" aikana.
Up