Työttömille vihjeeksi että työnsaanti helpottuu huomattavasti jos on esimerkiksi avoimen yliopiston kurssilla kun hakee paikkaa
Olin melkein kaksi vuotta ilman työtä ja nyt syksyllä päätin tehdä jotain järkevää ja opiskella jotain. Noiden kahden aikana olen lähettänyt kymmeniä työhaastatteluja, mutta kuudesta haastattelukutsusta viisi on tullut samaan aikaan kun olen opiskellut. Se ei ole sattumaa. Nyt sitten tärppäsi ja kirjoitin tänään työsopimuksen.
Työttömällä on oikeus opiskella enintään viisi opintopistettä kuukaudessa. En voi muuta kun kehottaa käyttämään sitä oikeutta.
Kommentit (9)
Vierailija kirjoitti:
Mistä työnantaja tietää, että opiskeleeko oikeasti vaikka sanookin opiskelevansa?
Koska työhakemuksessa ei oikein voi valehdella.
Niin että mikä onkaan tekosyysi mikset hankkiudu avoimeen?
Heh, olen ihan tavallisessa yliopistossa suorittamassa maisteriopintoja, eikä ole työnsaantia helpottanut millään lailla. Mutta onhan tämä mielenkiintoista toki.
Juu, ja opiskelee sukupuolentutkimusta. Varma tieto.
OIkeastaan työtön saa 6 kk ajan opiskella vaikka 40 opintopistettä kuukaudessa. Kunhan on samaan aikaan työmarkkinoiden käytettävissä ja opinnot tukevat työllistymistä.
Vierailija kirjoitti:
Heh, olen ihan tavallisessa yliopistossa suorittamassa maisteriopintoja, eikä ole työnsaantia helpottanut millään lailla. Mutta onhan tämä mielenkiintoista toki.
Jos se onkin juuri se avoin, joka toimisi tavallista paremmin?
Samaa mieltä. Kävin avoimen AMK:n kurssin kun hain töitä työttömänä.
Ei kiinnosta enää opiskella yhtään mitään vain sen vuoksi että näyttää hyvältä tai antaa jonkinvaikutelman. On jo maisterintutkinto. Sen lisäksi oikeasti yksilötehtävinä verkko-opintoina tehtävänä ei tarjota juuri niitä kahta kokonaisuutta joista voisi olla hyötyä ja jotka kiinnostavat. En voi mennä näillä tuloilla luennoille jonnekin hiton Joensuuhun. Oikeasti hyvät koulutukset muualla taas maksavat 900 euroa ja mitään tietokoneen käytön alkeiskoulutusta en tarvi. Ihanne olisi jos pääsisi töihin vaikka 60 -80% työajalla ja voisi tehdä loppuajan töihiin liittyviä täsmäopintoja.
Mistä työnantaja tietää, että opiskeleeko oikeasti vaikka sanookin opiskelevansa?