lisääntyminen
Ihmisiä on noin 7,5 miljardia. Ihmisellä on kehittyneet aivot, joiden ansiosta ihminen kykenee abstraktiin ajatteluun, kieleen ja itsetarkkailuun. Tämä on yhdessä pystyasennon ja esineiden käsittelyyn kykenevien yläraajojen kanssa antanut ihmiselle kyvyn käyttää työkaluja monipuolisemmin kuin mikään toinen eläinlaji.
Ihmiset ovat muiden kädellisten tapaan luonnostaan yhteisöllisiä, mutta ihmiset ovat erityisen kyvykkäitä käyttämään viestintää ja kieltä ideoiden välittämiseen sekä menneisyyden ja tulevaisuuden pohtimiseen. Ihmiset muodostavat monimutkaisia yhteistyötä tekeviä ja kilpailevia sosiaalisia ryhmiä, perheistä aina kansakuntiin asti. Ihmisyhteisön perustan muodostavat kielen kautta välittyvät rituaalit, traditiot, arvot ja lait. Ihmiset tekevät ainoana lajina tulen, kypsentävät ruoan, pukeutuvat ja käyttävät lukuisia tekniikoita. Ihmisellä on myös taiteen tapaisia kulttuuri-innovaatioita, kuten maalaustaide, arkkitehtuuri, kirjallisuus ja musiikki.
Ihmiset eroavat muista lajeista kuitenkin monimuotoisen sosiaalisen kanssakäymisen ja kulttuurin sekä voimakkaan kulttuurievoluution ansiosta.
Evoluutiossa ihmisen keinoja selvitä muita lajeja paremmin on ollut keskeisesti älykkyys, ihmisen aivot. ihmisen kyky tilanteiden arvioinnissa, yleiskäsityksen muodostamisessa, asiayhteyksien tajuamisessa, mallien tunnistamisessa ja vaistojen käytössä on muihin lajeihin verrattuna aivan ylivoimaista. Toisaalta ihmiselle tuottavat Usein vaikeuksia käsitellä asioita rinnakkain, muistaa yksityiskohtia, suorittaa rutiinitehtäviä, luopua vääristä päätelmistä ja hallita stressiä. Kuitenkin kaikkien näiden ominaisuuksien suhteen yksilöllinen vaihtelu on varsin suurta: joillekin ihmisille esimerkiksi suorittava rutiininomainen työ sopii hyvin ja monien ihmisten paineensietokyky on kehittynyt erittäin vahvaksi. Osa älykkäämmistä ihmisistä ei siedä tai kestä yksinkertaista tylsää rutinimaista työtä yhtä hyvin kuin koira tai simpanssi. Osa ihmisistä taas sietää aivan sietämätöntä henkistä painetta mitä mikään muu laji ei siedä kuten vaikka modernissa sodassa tai avaruuslennoilla.
Rakkaus on yksi ihmisen voimakkaimmista tunteista. Se voi kohdistua toiseen ihmiseen, aatteeseen, uskontoon, taiteeseen, luontoon tai johonkin muuhun asiaan. Aikuisten välisissä suhteissa keskeistä on seksuaalisuus, joka on tärkeä keino rakkauden ilmaisemiseksi. Kaikki rakkaussuhteet eivät kuitenkaan sisällä lainkaan seksuaalista ulottuvuutta, eivätkä kaikki seksuaaliset suhteet ole rakkaussuhteita. Vanhempien jälkeläisiään (usein myös muiden lapsia) kohtaan tuntemassa rakkaudessa on keskeisenä vaikuttimena biologinen huoltamisvaisto eli hoivavietti.
Seksuaalisuus ei ole keskeistä rakkaudessa, vaikka se onkin yksi niistä merkittävistä tunnealueista (kuten hoivavietti), jotka limittyvät osittain rakkauden kanssa. Seksuaalisuus on keskeistä vain niissä rakkaussuhteissa, jotka ovat seksisuhteita. Lisäksi seksuaalisuudella on merkittävä - joskaan ei yleensä keskeinen - osa myös joissakin muissa ihmissuhteissa.
Seksuaalisuus on ihmisellä esiintyvä ilmiö. Eläimillä sukupuolista käyttäytymistä esiintyy lähinnä vain silloin kun hedelmöityminen on mahdollista, ja eläinten kosiskelu- ja parittelutoiminnot ovat vaistonvaraisia ja kiinteästi lajisidonnaisia. Ihmisten seksuaalisuus on monimutkaisinta kaikista eläimistä, eikä ihmisten välinen seksuaalinen kanssakäyminen useimmiten liity suoraan lisääntymiseen.
Itse olisin voinut tulla isäksi jo 12-vuotiaana, Osasin ehkäistä raskauden ja sa8n ensimmäisen lapseni helposti 32-vuotiaana jätettyäni ehkäisyn pois n. 1kk ajaksi vaimoni kanssa. lapseni on tärkein asia elämässäni ja koen hänet lähes koko elämäni tarkoituksesi, näin se biologia, evoluutio ja luominen toimii. kivikaudella on ollut tavanomaista lisääntyä jo 14-15 - vuotiaana.