Ulosotto ei ottanut palkasta, tuleeko takautuvasti?
Aloitin työt opintojen ohella. Olen ollut äitiysvapaalla ja opiskelemassa vuosia, ja olen nyt ensimmäistä kertaa pitkään aikaan työelämässä. Minulla on velkaa ulosotossa paljon, oman hölmöilyn ja lähes vuosikymmenen takaisten mt-ongelmien vuoksi.
Sain pari viikkoa sitten ensimmäisen palkan kokonaan käteen. Maksoin asumismenot, ostin talvivaatteet, maksoin laskuja, ostin joululahjoja. Kunnes tajusin äsken, että minun olisi varmaankin itse täytynyt maksaa palkasta ulosottoon, kun ulosotto ei ehtinyt ottaa osaansa.
Eli onko näin? Syyllistynkö velallisen epärehellisyyteen, mikäli en maksa ulosottoa itse? Voiko olla, että ulosottomies haluaa tästä palkasta oman osansa jotenkin takautuvasti? Olenko rikkonut lakia?
Aion huomenna soittaa ulosottomiehelle, mutta ehdin varmaan stressata itselleni vatsahaavan jo ennen sitä. Seuraavasta palkasta saisi kyllä jo mennä ulosotto, niin velkojen takaisinmaksu alkaisi edes joskus.
Kommentit (3)
Juu, sen tiedänkin, mutta kysynkin nyt tästä palkasta, jonka olen jo saanut. Voidaanko siitä periä takautuvasti ulosottomaksu?
Ulosotossa ei ole rikos vaikka et myötävaikutakaan ulosoton onnistumiseen. Ulosoton aloitus voi mennä pitkällekin ennenkuin ulosottomies löytää työpaikkasi, sinun ei tarvitse sitä kertoa. Et ole tehnyt mitään väärin. Ulosotto alkaa sitten kun siitä tulee tieto sinullekin.
Totta kai sun pitää itse ilmoittaa asiasta ja sopia se summa, jota aiot maksaa tästä eteenpäin. Jos et ilmoita, kyllä ne jossain vaiheessa saavat asiasta tietää ja silloin ottavat suoraan kolmasosan palkasta.