Menin töksäyttämään ikävän kommentin tuttavan tatuoinnista, en tiennyt että oli jäljitelmä hänen edesmenneen pienen lapsensa piirroksesta
Juttelimme ihan normaalisti ja hyväntuulisesti ja ajattelin että se, mitä sanon olisi hauska heitto. Näin hänen tatointinsa ja sanoin "eikös tuo ole vähän niinkun lapsen töhertämä suttu" Tämän jälkeen kertoi, että on hiljattain menettänyt 3-vuotiaan poikansa ja piirustus on muisto hänestä. Toki pyysin anteeksi mutta huomasin kyllä että tuttu selvästi loukkaantui. Kannattaisiko lähettää vielä joku pahoitteluviesti perään? Tuntuu niin pahalta tyhmä möläytykseni.
Kommentit (16)
Laita vielä joku pahoitteleva viesti, ehdottomasti! Se olisi huomaavaista. Ei tiedetä miten herkänän paikkaan osuit.
Möläytyksesi oli tarpeeton vaikka ei olisikaan kuollutta lasta. Jos olisi ollut mun treffit, niin et olisi jatkossa.
Ihan vaan tiedoksi, etta kukaan tatuoitu ei halua etta vitsailet hanen tatuoinnistaan, oli se sitten millainen hyvansa. Ne on yleensa aika tarkkaan mietittyja, henkilokohtaisia juttuja.
Miten sulle tuli edes mieleen sanoa toisen tatuoinnista tuolla tavalla? Vaikka sillä ei tuollaista taustaa olisikaan, on sillä todennäköisesti kuitenkin jollain tavalla suuri merkitys sille ihmiselle. Harva kuitenkaan tatuointeja ottaa ilman mitään syytä ja aihetta. Ei ne ole mitään kertakäyttöhiusvärejä tai ihomaalauksia, jotka lähtee pesussa pois jos ei miellytäkään.
Mitä tästä opimme? Kannattaa opetella käytöstavat ja olemaan töksäyttelemättä idioottimaisuuksia.
Itse vihaan tatuointeja, mutta pokerinaamalla kehun silti jos sellaista minulle esitellään. Vaikka kuinka karmea töherrys olisi kyseessä.
Öh, jos jonkun tatuointi näyttää lapsen piirtämältä niin eikö käynyt mielessä että todennäköisesti kyseessä ON lapsen piirustus? Vai luulitko että joku ottaisi huvikseen ihoonsa huonosti piirretyn sutun? Useimmat tatuoijat ovat todella, todella taitavia. Ja ylipäätään, aika monilla tatuoinneilla on jokin henkilökohtainen merkitys taustalla, joten en menisi vitsailemaan kenenkään tatuoinnista. Jos tatuointi ihmetyttää tai kiinnostaa, niin kannattaa aluksi vaikka kysyä, että mitä tuo kuva symbolisoi. Minunkin miehelläni on tatuointi edesmenneestä lapsestaan (siksi avasin koko tän ketjun).
Aika sairas aihe trollailla. Saisit pyytää meiltä anteeks.
Trollihan tämä on, mutta mikähän tilanne se olisi, jossa tuollaisen sanominen olisi hyvä idea?
Meillä on veljeni kanssa välillä aika rajuakin huumorinaljailua keskenämme, mutta se on huumoria nimenomaan siksi, että tunnemme toisemme läpikotaisin, ja tiedämme missä rajat menee. Esimerkiksi tuo sinun heittosi olisi pelkästään epäkohtelias, eikä missään määrin hauska EDES niin läheisessä suhteessa.
Ja sinä et ilmeisesti edes tunne tuttavaasi kovin hyvin, kun et tiennyt lapsensa kuolemastakaan. Olet todellakin mokannut ja pahoittelut on enemmän kuin aiheelliset.
Vierailija kirjoitti:
Öh, jos jonkun tatuointi näyttää lapsen piirtämältä niin eikö käynyt mielessä että todennäköisesti kyseessä ON lapsen piirustus? Vai luulitko että joku ottaisi huvikseen ihoonsa huonosti piirretyn sutun? Useimmat tatuoijat ovat todella, todella taitavia. Ja ylipäätään, aika monilla tatuoinneilla on jokin henkilökohtainen merkitys taustalla, joten en menisi vitsailemaan kenenkään tatuoinnista. Jos tatuointi ihmetyttää tai kiinnostaa, niin kannattaa aluksi vaikka kysyä, että mitä tuo kuva symbolisoi. Minunkin miehelläni on tatuointi edesmenneestä lapsestaan (siksi avasin koko tän ketjun).
Tähän on pakko sanoa, että ihan aina se lapsekas töherrys ei ole lapsen käsialaa. :D Kerran ystäväni synttäreillä yksi noin 25-vuotias nainen esitteli ylpeänä nilkkatatuointiaan. Se oli yksisarvinen, mutta ei sitä kyllä siitä erottanut. Näytti taaperoikäisen koirapiirustukselta, sarvikin puuttui. Siinä sitten muutama ihminen, minä mukaanlukien, sitä kuvaa ihasteli. Esittelijä kertoi ylpeänä että oma piirustus kyseessä. Siihen joku nainen vierestäni totesi vilpittömästi että ooh miten suloista, minkä ikäinen olit kun piirsit sen. Vastaus oli että kaksi vuotta siitä on aikaa.
Ihmiset kaikkosivat ympäriltä kuin biljardipallot tahoilleen nauramaan. :D
/8
Jos näkisin töherryksen jonkun ihossa, ajattelisin mielessäni vaikka mitä mutta en edes ottaisi puheeksi. Mut siis joo ap. Älä lähetä viestiä vaan soita hänelle. Pyydä anteeksi.
Elämä opettaa....pitämään suunsa kiinni. Yleensäkkään ei tarvitse laukoa suustaan kaikkea mitä ajattelee. Varsinkin jos ne asiat liittyy ihmisten henkilökohtaisiin asioihin.
Minusta sinun pitäisi nyt pitää suusi kiinni, eikä mitään tekstiviestiä, kun selvästikin möläytät mitä sylki suuhun tuo. Älä pahoita enää toisen mieltä.
Kommentisi ei millään tavalla ole hienotunteinen ja kohtelias ja kun huomioi vielä, ettet ole edes läheinen, kun et tiennyt lapsen kuolemasti.
Kuulut selvästikin siihen joukkoon, joka "rehellisyyden" nimissä sanoo suoraan, eikä ajattele mitä sanoo.
Hyvä että olet pahoillasi mutta eikös tollanen arviointi ole törkeää vaikka ei oliskaan ollut kuollun lapsen piirtämä! Mitä oikein ajattelit