En osaa tutustua ihmisiin
Aloitin uudessa työpaikassa noin puolisen vuotta sitten, ja en ole vieläkään puhunut kenenkään kanssa mistään muusta kuin työasioista. Ja samassa ajassa pari samaan aikaan myös aloittanutta työntekijää ovat jo ehtineet tutustua lähestulkoon kaikkiin henkilökohtaisesti ja solmineet ystävyyssuhteita.
En vain tiedä, että missä vaiheessa ja miten he sen tekivät, kun itsestäni tuntuu aina vaan siltä, että en kerta kaikkiaan kehtaa puhua tai kysyä mistään mikä ei liity työhön, että ketään ei kiinnosta tai minua pidetään liian uteliaana tai tungettelevana.
Ja ylipäänsä en edes keksi mitään puhuttavaa,tai jos keksin niin jätän sanomatta, kun se tuntuu jo omassa päässänikin niin tylsältä ja lattealta itsestäänselvyydeltä.
Kommentit (6)
Tee enemmän niin on muidenkin tehtävä.
Harmillista. Mitä jos vaan pikkuhiljaa yrittäisit jutella jotain? Edes niitä itsestäänselvyyksiä?
Ei haittaa. Pääasia, että teet työsi hyvin.
Minulla on vähän sama ongelma. Hävettää joskus olla tällainen, kun muille tutustuminen tuntuu olevan niin helppoa. Itse kierrän määräaikaisena paikasta toiseen. Kun vihdoin alan tutustua muihin vähän paremmin, saankin siirtyä jo seuraavaan työpaikkaan. Monet ovat tehneet töitä vuosia yhdessä ja puhuvat henkilökohtaisistakin asioistaan avoimesti. Kuitenkin puheenaiheet pyörivät aika paljon ihan arkisissa asioissa kuten "aloitin eilen joulusiivouksen" tai "menen katsomaan töiden jälkeen uusia verhoja". Jos sinäkin kokeilisit pikkuhiljaa jutella jostain ihan arkisesta. Harvoin työpaikalla jutellaan kovin syvällisiä tai henkeviä. Kysy vaikka joltain työkaverilta, että mitä teit viikonloppuna. Sitten hän kertoo katsoneensa Linnan juhlia ja voit vastata jotain tyyliin "Minäkin katsoin. Oli aika hieno puku Jennillä. Mitäs tykkäsit?" ja "Sitten kävimme lauantaina jouluostoksilla." Nykyään kaikki esittelee puhelimistaan kuvia kahvipöydässä, joten voit näyttää itsekin kuvia, jos olet leiponut, käynyt jossain ulkoilemassa tai laittanut jouluvaloja.
Sosiodiversiteetti hoitaa ongelman puolestasi, joten odottele vaan maltilla vuoroasi.