Deittiburnout

Erosin loppukesästä, ja olen deittaillut syksyn.
Tässä statistiikkaa kolmelta kuukaudelta:
-Olen tavannut nettideittien kautta 17 miestä
-Näistä miehistä neljän kanssa tuli uudet treffit, eli tavattiin yleensä 2 kertaa, yhden näin neljästi
-Kolmeen ihastuin, leikittelyn jälkeen he perääntyvät kaikki
-kahden kanssa seksiä. Toinen niistä tapailun myötä suunnitellusti. Toinen oli osaltani harmillinen virhe. Join liikaa viiniä ja mies tavallaan käytti sitä hyväkseen ja kutsui jatkoille. Harmittaa tämä helppo antaminen vietävästi. Varsinkin kun mies ei ollut parisuhdetta hakemassa eikä koskaan edes tavattu uudelleen (minä olisin tavannut)
-Yhteen olin kunnolla ihastunut, olen edelleen 1,5 kk viimeisestä tapaamisesta. Kaksi muutakin olisi kiinnostanut, mutta miehiä ei kiinnostanut tarpeeksi.
-Neljä miestä teki selväksi, että kiinnostaa. Itseäni ei kiinnostanut.
-Suurin osa ei kiinnostanut, ilmeisesti ei puolin tai toisin, koska viestiä ei tullut treffien jälkeen.
-2-3 miehen kanssa oli kivat treffit, joista kuvittelin jatkoa ja yllätyin totaalisesti, kun heistä ei kuulunut.

Olen täysin kypsä deittailuun. Burnout ei ole liiottelua. Taas aamulla tirautin pari kyyneltä, kun tuntuu, että tämä on ihan mahdotonta. Eilen vielä tapasin tyyppiä, joka olisi kiinnostunut. Mutta itse en tunne mitään vetoa. Ja sekin harmittaa.

Onko muilla yhtä vaikeaa? Kun kuulee näitä stooreja, että on käyty ehkä kolmilla treffeillä ja neljäs on sitten osunut. Tämä tuntuu jo epätoivoiselta kun miehiä on ollut lähes 20 ja deittejä yli 30. Olen lasten kanssa puolet ajasta ja työni on vaaivaa. Eli suunnilleen kaikki vapaat illat menneet tähän epätoivoiseen Odysseiaan.

Ja empatiaa kiitos! Masentaa, itkettää ja on olo, että hyppäänkö kohta sillalta. Treffeillä en kuitenkaan näytä tätä epätoivoa. Annan ymmärtää, että treffailu on kivaa, ja olen vain katselemassa.