Sinä, vahva ja pärjäävä nainen. Miten sinuun on suhtauduttu, jos olet näyttänyt heikkoutesi?

Tietenkään ei pidä painaa täysillä, jos ei kerran jaksa. Delegoi selkeästi sun liiat hommat. Kerro ihmisille täsmällisesti mitä odotat heiltä. Sano myös, että haluat tukea ja ymmärrystä ja että sinun väsymys otetaan todesta. Väännä harjaterästä. Ole vahva vielä sen verran, että saat hommat ajettua alas, sitten voit levätä. 

Ja joo, tämä ei vastannut kysymykseesi, oli vaan pakko päästä sanomaan. sori.

Jos joku näyttää kaikki tunteensa aina, se on ok. Mutta jos joku vahva näyttää äkkiä heikkoutensa, se ei olekaan ok.

Kai siinä on kyse siitä, että ei haluta muuttaa ennakkokäsityksiä, ja jos joku vahva äkkiä paljastaa olevansa inhimillinen, se on kuin loukkaus. "Huijasitko aiemmin, häh?"

Vierailija kirjoitti:

Jos joku näyttää kaikki tunteensa aina, se on ok. Mutta jos joku vahva näyttää äkkiä heikkoutensa, se ei olekaan ok.

Kai siinä on kyse siitä, että ei haluta muuttaa ennakkokäsityksiä, ja jos joku vahva äkkiä paljastaa olevansa inhimillinen, se on kuin loukkaus. "Huijasitko aiemmin, häh?"

Totta. Ja lisäksi "mitä ihmettä! Aiemmin sinä huolehdit meistä, ei kai me nyt vaan jouduta huolehtimaan yhtäkkiä sinusta? Epäreilua!"

Saavutetuista eduista ei haluta luopua. Mikä siis on tietenkin ihan järkkyä, kun se etu on toisen selkänahasta ottamista. Eli sinua on pidetty itsestäänselvyytenä. Onpa todella kurjaa ja muuttaa ikävästi sinun käsitystäsi ympärilläsi olevista ihmisistä.

Minuun on suhtauduttu ihan hyvin kun olen ymmärrystä tarvinnut. Olen vahva siinä mielessä että henkinen selkärankani ei ole katkennut vaikka vastoinkäymisiä on perheelle tullut (paljon sairauksia), olen jaksanut tukea, samoin töissä vaikeissa tilanteissa olen kantanut vastuuta, kuunnellut raskaissa tilanteissa olevia työkavereita jne. Sen sijaan en ole vahva tavalla jonka osa palstalla kokee vahvuudeksi: en kontrolloi kaikkea, annan ihmisten, myös lasteni tehdä omia päätöksiään ikätasoisesti (pienempänä vaatteistaan, nyt nuorina aikuisina kaikesta), en ole tehnyt perheen arjesta elämää suurempaa projektia itselleni jota manageroisin. En ole koskaan mennyt marttyyriksi vastaten kaikesta ja huokaillen taakkani alla, en töissä enkä kotona. Varmaan noista syistä olen itse saanut empatiaa kun omat voimat ovat olleet heikommat, saanut samanlaista inhimillistä suhtautumista ja empatiaa mitä itsekin olen muille antanut. Kyllä hyvä tulee takaisin.

Tervetuloa "miesten maailmaan" Omillaan on pärjättävä ja heikkoutta ei näytetä. Tunteet on heikkoutta ja jos niitä menet ilmaisemaan niin vastaus on tosiaan vihamielinen.

Ilmiö johtuu siitä että sinut on aina nähty tukipilarina ja pärjääjänä joka ei tarvitse muiden apua. Jos tukipilari alkaakin horjua niin se on pelottavaa. Ensimmäinen tunne on kieltäminen. Sitten tulee viha. Auttajan rooli ei helpolla vaihdu autettavaksi. Varaudu myös siihen että jos apua pyydät niin sitä et saa.

Voimia kuitenkin. Maailma on julma paikka.

Vähättelynä olen myös asian kokenut.

Joskus nuorempana ihmettelin, kun kaikesta valittajat saivat sympatiaa ja myötäelämistä osakseen ja jos joskus näytin heikkouteni, se sivuutettiin täysin ja ruvettiin paasaamaan, miten sillä ja tolla on niiiiin raskasta. En jaksanut sitä volinaa kauaa kuunnella, joten suuni on supussa edelleen ja paras terapeutti itselleni on minä itse. 😊