Tämänpäiväinen tapahtuma antoi minulle uskoa siihen, että käytöksellämme on suuri merkitys sen kannalta saammeko elämäämme hyviä asioita

Tulin vähän aikaa sitten jätetyksi. Se satutti minua paljon, koska olin tosi ihastunut. Aluksi olin surullinen, sen jälkeen täynnä vihaa. Purin vihani lopulta hänelle, joka minut jätti. Oloni tuntui aluksi helpottuvan, mutta myöhemmin huomasin, kuinka kamala ahdistus siitä tuli, kaduin sanojani.

Mietin anteeksipyyntöä pitkään, en kehdannut pyytää. Häpesin niin itseäni. Voin todella huonosti. Tuntui kuin kaikki ympärilläni olisivat olleet minua vastaan. Olin todella ahdistunut.

Tänään päätin, että nyt minä sen teen. Pyydän anteeksi, tapahtuipa mitä vain anteeksipyynnön jälkeen. Pyysin anteeksi viestillä, mutta en tiedä onko hän sitä edes lukenut. Toivottavasti vielä joskus lukee.

Lähdin kauppaan ostamaan jotain lohduttamaan oloani. Kun kävelin bussipysäkille tuli suunnilleen ikäiseni mies odottamaan myös bussia. Huomasin hänen vilkuilevan minua koko ajan. Päätin sitten hymyillä hänelle, ja hän sanoi minulle "moi". Moikkasin takaisin ja sen jälkeen kumpikaan ei sanonut mitään, mies vain hermostuksissaan otti puhelimen taskustaan ja alkoi näprätä sitä. Huomasin hänen taas vilkuilevan. Tuli niin hyvä mieli, koska ajattelin jätetyksi tulemisen jälkeen, ettei kukaan minusta tule kiinnostumaan. Mietin että oliko tämä jonkun korkeamman voiman kiitos siitä, että pyysin anteeksi. Tällä hetkellä on olo kuin kivi olisi pudonnut sydämeltä. Ehkä minulla sittenkin on vielä mahdollisuus löytää jotain hyvää elämääni.

En edes tiedä, ketä minun pitäisi kiittää tästä olosta. Voisiko sittenkin olla että teoillamme on suurempi merkitys kuin uskommekaan?