Raskaus suhteen alussa
Onko täällä kukaan tullut vahingossa raskaaksi hyvin tuoreessa suhteessa? Itsellä tilanne, että miehen kanssa seurusteltu vasta kohta 4kk ajan ja ehkäisy pettänyt. Pillereitä olen syönyt täysin säntillisesti. Olen todella hukassa mitä tehdä, ei todellakaan ollut tarkoitus hankkia lapsia tässä suhteessa vielä pitkään aikaan, tulevaisuudessa mahdollisesti. Suhde on kuitenkin niin uusi, että tutustuminenkin edelleen käynnissä. Olemme pohtineet keskeytystä, mutta en tiedä pystynkö siihen. Ikää meillä on 27 ja 28. Työelämässä olemme, mutta emme vakituisesti. Ajatukset ovat todella sekaisin!
Kommentit (10)
Juu, puolen vuoden seurustelun jälkeen raskaustesti näytti positiivista. Ollaan edelleen yhdessä, ensi vuonna juhlitaan kymmenettä hääpäivää.
Kahden kuukauden tuttavuuden jälkeen. Lapsemme on 17 vuotta ja edelleen ollaan yhdessä.
Mulle kävi näin. Minä silloin 26 v. ja juuri valmistunut, mies parivuotta vanhempi. Oltiin molemmat samassa työpaikassa. Kummallakaan ei varsinaista seurustelusuhdetta kenenkään kanssa, mutta satunnaisesti keskenämme tapailtiin ja seksiäkin harrastettiin koska tunsimme toisiimme vetoa. Jotain kolmisen kuukautta meni näin, kun hupsista vaan sähläiltiin ja tulin raskaaksi. Mietittiin mitä tehdään, mutta molemmat haluttiin pitää se masussani kasvava vauva. Mies kosi ja mentiin naimisiin ennen vauvan syntymää ja seisoin maha pystyssä siinä papin edessä kuin siinä vanhassa laulussa. Sain ihanan miehen jonka kanssa lapsia tehty kaksi ja kolmatta odotan.
Jep. Noin puolitoista kuukautta seurustelua kun aloin esikoista odottamaan. Nyt pienellä ikäerolla kolme lasta ja onnellisesti ollaan yhdessä:) sattui vaan oikea onneksi kohdalle, jolla oli samat elämänarvot ja muut. Ei se aina vaadi sitä vuosien tutustumista. Mekin kasvettiin vanhemmiksi yhdessä ja näki heti toisesta melko monet eri puolet:D
Ihania kannustavia kokemuksia on yllä monta.
Ap, Jeesus rakastaa sinua ja lastasi. Hän on vasta ihan pienenpienpienenpieni mutta jo oma ainutlaatuinen yksilönsä. Jeesus auttaa teitä kun kuljet rukoillen. Pidä pieni ihme, ainutlaatuinen.
Et ole tosissasi! Olen ihan samassa tilanteessa, tosin me olemme olleet yhdesdä 8kk. Ei asuta yhdessä, asun vieraassa maassa ja ihan samat ajatukset kuin sinulla. Emme mielestäni ole valmiita näin varhaisessa suhteessa, mutta en tiedä pystynkö keskeyttämään.
Kuinka pitkällä sinulla aloittaja on? Itsellä viikolla 5 vasta, joten päätöksen suhteen ei paniikkihoppu.
Kiva kuulla, että on muitakin ollut samassa tilanteessa. Tilanne on todella hämmentävä ja pelottava monin tavoin. Olen vasta viikolla 6 joten aikaa on, mutta päättämättömyys on stressaavaa. Mieli muuttuu monta kertaa päivässä. Ap
1) kaveri A raskaana poikaystävälle 6kk suhteen jälkeen. Muuttivat yhteen, ero siitä puolen vuoden päästä. Nainen yksinhuoltaja, mies satojen kilometrien päässä.
2) kaveri B raskaana 3kk jälkeen. Asuvat nykyisin yhdessä, miehellä alko-ongelma.
3) ex-tuttu raskaana 3kk jälkeen. Menivät naimisiin, parin vuoden päästä ruma ero ja pettämiset kaikkiin suuntiin.
Suosittelisin aborttia, ellet yksinhuoltajaksi halaja.
Ap, minkälainen lääkäri sinulla on? Minua hieman hämmentää, kuinka ärhäkkäästi lääkäri painotti tekemään päätöksen ITSE, vain itse. Minusta miehelläkin on oikeus ilmaista mielipiteensä, ja minua ahdistaa tehdä päätös jos en voi olla täysin varma, että mies sanoo oikean, rehellisen näkökulmansa. En halua lasta miehelle, joka ei lasta halua.
Tosin asia voi kyllä olla niin, että mies ennemmin lämpenee lapsen pitämiselle, kun itse jarruttelen.
Samoin ahdistaa lääkärin komennus puhua esimerkiksi omalle äidille tai luotetulle ystävälle, mutta totta puhuen en halua tästä kellekään kertoa. Mitä ihmiset ajattelevat näin nopeasta raskaudesta?
Jep. 2kk jälkeen huomasin olevani raskaana.
Nyt yhteisiä vuosia 10 ja kaksi yhteistä lasta.
Ja mainitsenpa vielä senkin, että mies 11v nuorempi.