Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kukaan ei halua enää pitää yhteyttä minuun
27.11.2019 |
Saimme lapsen vähän yli vuosi sitten. Lapsella on ollut kaikenlaista terveysongelmaa ja sellaista haastetta, joten olen ollut lapsessa kiinni varmaan enemmän kuin mitä vauvassa äidin keskimäärin. Mies tekee pitkää päivää ja kärsii burnoutista, joten koti on pitkälti yksin minun vastuulla. Tämä kaikki menettelee, mutta surettaa se, että kukaan ei enää halua pitää yhteyttä minuun. Ei tavata, ei tulla käymään, ei soitella, ei edes laittaa viestiä mitä kuuluu. Ei lähisukulaiset, ei ystävät, vaikka kyseessä on ihmiset, jotka on olleet minulle läheisiä vuosien ajan. Yksi, jolla on itsellä neljä lasta, laittaa välillä viestiä, mutta ei ehdi koskaan tapaamaan. Olen tutustunut muutamiin äiteihin tässä lähistöllä ja välillä ulkoillaan yhdessä, mutta ne on kuitenkin tavallaan puolituttuja, joiden kanssa tulee juteltua lapsista, mutta ei syvemmin omasta elämästä ja tuntuu, että ei heitä kiinnostakaan tutustua muuten kuin ihan vain lapsiin liittyen, minkä sinänsä ymmärrän, ihmisillä on rajallisesti aikaa ja monella jo omat ystävät valmiina. Itse laittelen usein ihmisille viestiä, että mitä teille kuuluu, mutta vaikka he vastaa niin eivät kysy takaisin mitään ja keskustelu tyrehtyy heti.
Onko muilla käynyt näin? Miten selvisitte yksinäisyydestä?
Kommentit (13)
Ehkäpä sinun olisi aika tehdä jotain, mihin normaalisti et ryhtyisi. Lähde vaikkapa johonkin pienemmän seurakunnan kokoontumiseen mukaan (ei mitään lahkoa, mutta vaikkapa vapaa-, helluntai- tai adventtisrk). Pienempää seurakuntaa suosittelen siksi, että niissä helpommin huomataan uudet kasvot ja kohdataan toinen avoimella empatialla ja kiinnostuksella. Lapsillekin usein niissä keksitty on jotain omaa tekemistä.
Olisi kiva suositella myös jotain uskonnotonta vaihtoehtoa, mutta en tiedä, järjestetäänkö heidän toimestaan mitään vastaavaa juurikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä sinun olisi aika tehdä jotain, mihin normaalisti et ryhtyisi. Lähde vaikkapa johonkin pienemmän seurakunnan kokoontumiseen mukaan (ei mitään lahkoa, mutta vaikkapa vapaa-, helluntai- tai adventtisrk). Pienempää seurakuntaa suosittelen siksi, että niissä helpommin huomataan uudet kasvot ja kohdataan toinen avoimella empatialla ja kiinnostuksella. Lapsillekin usein niissä keksitty on jotain omaa tekemistä.
Olisi kiva suositella myös jotain uskonnotonta vaihtoehtoa, mutta en tiedä, järjestetäänkö heidän toimestaan mitään vastaavaa juurikaan.
Olen ateisti joten en pysty menemään tuollaiseen. Se olisi väärin heitäkin kohtaan jos menisin. Ap
Hmm, ei minuunkaan kukaan yhteyttä pidä enkä minä niihin, ja minusta hyvä näin. Yksin olen, mutta en yksiäinen, koska nautin yksin olosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä aiheista puhut? Mikäli puhut vain siitä miten vaikeaa on/vauvastasi, niin voi olla että ystäväsi kokevat sinut rasittavana ja raskaana kaverina.
Mistä aiheista puhut? Mikäli puhut vain siitä miten vaikeaa on/vauvastasi, niin voi olla että ystäväsi kokevat sinut rasittavana ja raskaana kaverina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä aiheista puhut? Mikäli puhut vain siitä miten vaikeaa on/vauvastasi, niin voi olla että ystäväsi kokevat sinut rasittavana ja raskaana kaverina.
Ei, en puhu siitä aiheesta ollenkaan, koska kaipaan itse piristystä ja muuta ajateltavaa (sitä vauvaani ehdin ajattelemaan joka päivä muutenkin). Olen tietenkin lyhyesti kertonut millaista arkeni on, mutta en sen enempää siitä puhu. Mieluiten puhuisin esim. näiden muiden ihmisten kuulumisista, vaikka heidän työ- tai harrastusjutuista tai vaikka jostain uutisissa olevasta asiasta. Ap
Korttelikerhoon. Puistoon. Mene kotiympäristön ulopuolelle johonkin korttelikerhoon, jos sosiaalinen paine on liikaa omassa ympäristössä. Voit kysyä siellä samassa elämäntilanteessa olevilta onko heille käynyt näin kuin sinulle. Ikäänkuin alustus keskustelulle. Tämmöstä mitä kerroit oli minullakin olessani kotiäiti. Minulla kuitenkin mahdollisuuksia jutella pihapiirissä. Ulkomaalaisilla kielitaidottomilla vielä vaikeampaa jos ei turvaverkkoa ole. Maalla tai hajaasutusalueella ihan sama vaikeus.
On mys raskasta avautua tästä yksinäisyydestä, vaikka kaikki sitä kokevat. Jotenkin tulee leima et on surkee ihminen. Tsemppiä kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä sinun olisi aika tehdä jotain, mihin normaalisti et ryhtyisi. Lähde vaikkapa johonkin pienemmän seurakunnan kokoontumiseen mukaan (ei mitään lahkoa, mutta vaikkapa vapaa-, helluntai- tai adventtisrk). Pienempää seurakuntaa suosittelen siksi, että niissä helpommin huomataan uudet kasvot ja kohdataan toinen avoimella empatialla ja kiinnostuksella. Lapsillekin usein niissä keksitty on jotain omaa tekemistä.
Olisi kiva suositella myös jotain uskonnotonta vaihtoehtoa, mutta en tiedä, järjestetäänkö heidän toimestaan mitään vastaavaa juurikaan.
Se vielä piti kommentoida tähän, että lapsi on tosiaan vasta vähän yli yksi, joten sen ikäisille ei ole lasten omaa ohjelmaa tai lapsiparkkia oikein missään. Ne lasten omat ohjelmat on joillekin 3-7 -vuotiaille. Ap
Vierailija kirjoitti:
Korttelikerhoon. Puistoon. Mene kotiympäristön ulopuolelle johonkin korttelikerhoon, jos sosiaalinen paine on liikaa omassa ympäristössä. Voit kysyä siellä samassa elämäntilanteessa olevilta onko heille käynyt näin kuin sinulle. Ikäänkuin alustus keskustelulle. Tämmöstä mitä kerroit oli minullakin olessani kotiäiti. Minulla kuitenkin mahdollisuuksia jutella pihapiirissä. Ulkomaalaisilla kielitaidottomilla vielä vaikeampaa jos ei turvaverkkoa ole. Maalla tai hajaasutusalueella ihan sama vaikeus.
On mys raskasta avautua tästä yksinäisyydestä, vaikka kaikki sitä kokevat. Jotenkin tulee leima et on surkee ihminen. Tsemppiä kaikille.
En tiedä mikä on korttelikerho, mutta näihin muutamaan äitiin tässä lähistöllä (joiden kanssa ulkoillaan yhdessä) olen tutustunut perhekerhossa ja puistossa. Täällä vaan käy vain pari äitiä perhekerhossa ja puistossa eli ne lähistön äidin on kyllä puolituttuja jo. Olen avoin ihminen, ja olen puhunut kyllä näille puolitutuille äidille että on yksinäistä jne, mutta heidän puolelta tulee se, että haluavat jutella vain lapsista. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen ainakin jättänyt jotkut lapsia saaneet ystävät vähän etäisemmiksi. Eivät koskaan pääse mihinkään ilman lasta (kyse enemmän siitä että äiti ei voi irtautua lapsesta) , ja jos lapsi mukana mitään oikeita keskusteluja ei voi tietenkään käydä). Ja osan somekäytös kertoo, että eletään enää vain sen lapsen kautta. En usko että meillä on enää kamalasti yhteistä. Tai ainakaan tässä kohtaa elämää.
Alue: Aihe vapaa
Nostan, jos joku haluaisi kommentoida. Ap