Keskustelua palkka-alennuksesta
Yllättävän moni ihminen lähipiirissäni on ollut sitä mieltä, että postin palkka-ale on täysin oikeutettu. Itse olen täysin eri mieltä ja erittäin huolissani nykyisestä palkkakehityksestä. Ehkä siksi, että omalla työpaikallani on myös jo vuosia vihjattu halvempaan TES:n siirtymisestä. Eiköhän se tapahdu, jos Posti homma menee nyt läpi.
On mielestäni hassua, miten ihmiset oikeasti on sitä mieltä, että markkinataloudessa pitää palkkaa laskea jos menee huonosti. Omassa työpaikassa ei kuitenkaan ole 6 vuoden aikana irronnut yhtään palkankorotusta tai bonusta, vaikka liikevoitto on kasvanut esimerkiksi viime vuonna 700%. Välihuomiona kerrottakoon, että haen muita töitä, sillä mielestäni pieni kiitos olisi paikallaan. Edes sanallista kiitosta ei meinaa saada, mistään bonuksesta tai edes pullasta puhumattakaan.
Toinen asia mikä tässä huolettaa on se, että jos palkkoja aletaan enempi laskea, niin se laskee myös ostovoimaa. Mistä seuraa lisää työttömyyttä ja konkursseja. Ja sitten voidaankin taas nostaa veroja, mikä taas laskee ostovoimaa. Moni pienipalkkaisista hakee myös tukia, mitkä maksetaan meidän työssäkäyvien veroista. Ei kai kukaan työssäkäyvä halua lisää veroja maksaa? Mistä siis tämä kateus Postilaisten suuria palkkoja kohtaan?
Kovasti käsketään etsiä uusi parempi työ, jos palkka ei miellytä, mutta ei sekään matalapalkka-aloilla ole helppoa. Omalla kohdalla rasitteeksi muodostuu myös 4 pitkäaikaissairautta, mitkä rajaavat paljon työssäkäyntimahdollisuuksia. En kuitenkaan tahdo heittäytyä yhteiskunnan tukien varaan, joten toivon, että työstäni maksetaan myös tulevaisuudessa kelpo korvaus.
Kommentit (13)
TES pitäs kieltää laissa ja saada simmonen homma, että jokainen neuvottelee itse oman palkan.
Kaikki on aina oikeutettua kun kyse ei ole oman tulotason heikentämisestä. Näinhän se aina on. Ei nähdä omaa nenänvartta pidemmälle.
Tämä kiista työnantajan ja työntekijöiden kanssa on heidän välisensä asia. Annetaan heille neuvottelurauha. Toivotaan vain että jonkinlainen yhteisymmärrys löytyy heidän välilleen.
Vierailija kirjoitti:
TES pitäs kieltää laissa ja saada simmonen homma, että jokainen neuvottelee itse oman palkan.
Kyllähän niin tapahtuukin jo nyt, se vain käy edustajan eli ammattiliiton välityksellä. Vai eikö vapaassa maassa saa enää käyttää asianhoitajaa omia etujaan ajamaan?
Verojahan me suomalaiset rakastetaan. Etenkin jos naapuri maksaa pikkasen enemmän kuin itse.
Huoh...näköjään ihmisten tyhmennys on saavuttanut jo seuraavan vaiheen. 80-luvulla tulvaportteja aloitettiin raottamaan Holkerin hallituksen toimien johdosta; kasinotalous ja juppeilu alkoi tuolloin. Laman aikoihin ysärillä meininki vain kiihtyi ja saavutti globalisaation - eli EU:hun liittymisen - myötä vielä karmeampia todellisuuden vivahteita; yksilöllisyyden palvonta oli noussut arvoon arvaamattomaan. Individualismin sukupolvet ovat siittäneet maailmaan hiton tyhmiä, ahdistuneita ja itseensä sulkeutuneita kakaroita, jotka käsittävät kaiken olevan kilpailua...koska heidät (=milleniaalit) on kasvatettu niin näiden kasarijuppien toimesta.
Näitä vieraantumisen hedelmiä saa vanhemmat nyt seurata ihan kiltisti vierestä...älytöntä vouhotusta, kunnes keski-ikä iskee.
Jos nuo saavat pitää palkkansa suurina, alka kohta muutkin vaatia. Esim opettajat.
Heillä on ollut suojattu työ ja hyvät palkat.
En kannata palkkaa, jolla ei oikeasti elä, mutta kyllä pakettien lajittelijalle pitäisi riittää pienempikin palkka. Sama kuin vaikka siivoojilla tai tarjoilijoilla.
Joku 2000 euroa suunnilleen kuussa. Siihen vuorotyölisiä sitten, jos ovat vuorotyössä.
Vierailija kirjoitti:
Jos nuo saavat pitää palkkansa suurina, alka kohta muutkin vaatia. Esim opettajat.
Heillä on ollut suojattu työ ja hyvät palkat.
En kannata palkkaa, jolla ei oikeasti elä, mutta kyllä pakettien lajittelijalle pitäisi riittää pienempikin palkka. Sama kuin vaikka siivoojilla tai tarjoilijoilla.
Joku 2000 euroa suunnilleen kuussa. Siihen vuorotyölisiä sitten, jos ovat vuorotyössä.
Eihän tässä ole kyse Postin työntekijöiden palkkojen nostosta, vaan siitä, että niitä ei lasketa.
Se aika meni jo, kun postin työntekijät olivat valtion virkamiehiä.
No jos palkkoja alennetaan siinä toivossa, että asumiskustannukset ostovoimineen paranisi, niin ollaan huteralla pohjalla - sokea luottamus ei ole koskaan toiminut. Tarvitaan ns. selvää mustaa valkoisella molemmin puolin, ennen kuin luottamusta voidaan edes harkita.
Ja onko kukaan miettinyt logistiikan kustannusten osuutta kaiken hintalapussa? Pörssit määrittävät aika lailla niitä lähtötasoja. Entäpä EU-säädösten vaikutusta hintoihin? Monta muutakin olisi, jota pohtia.
Logistiikan osuus yritysten menoissa on keskimäärin 45-85 %. Voisiko näistä kuluista säästää jollain muulla tavalla, kuin palkkoja alentamalla?
Mun mielestä kaikkien valtion työntekijöiden palkkaa pitää laskea. Muuten menee valtio konkkaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos nuo saavat pitää palkkansa suurina, alka kohta muutkin vaatia. Esim opettajat.
Heillä on ollut suojattu työ ja hyvät palkat.
En kannata palkkaa, jolla ei oikeasti elä, mutta kyllä pakettien lajittelijalle pitäisi riittää pienempikin palkka. Sama kuin vaikka siivoojilla tai tarjoilijoilla.
Joku 2000 euroa suunnilleen kuussa. Siihen vuorotyölisiä sitten, jos ovat vuorotyössä.
Moni siivooja saa uneksia 2000€/kk palkasta. Mutta siis postilaisten palkat eivät ole olleet suuria. Suurin osa varmasti tehnyt hommansa sillä reilulla 11 eurolla.
Jos ei pieni palkka kelpaa niin menkööt muualle töihin. Ei työtön voi edes kuvitella tuollaisista rahoista. Valtiolla jäis enemmän rahaa työttömille ja sairaille jos kaikki ei menis palkkana postin tyäntekijöille