Myyntimies-Mynttinen lähtee ensi viikolla Aasiaan…
…eikä enää tältä reissultaan palaa.
Rauha hänen sysimustalle sielulleen.
Kaipaamaan jäivät… ei kukaan.
Mistä kaikki sai alkunsa? Mynttinen sikisi palstalla varsin sitkeästi asuvasta ”miehet on petturisikoja!” asenteen epäpyhästä hengestä,
ja syntyi ketjussa ’Insinööri ja kiire’.
Halusin kokeilla millaisen vastaanoton palstalla saa moraaliltaan umpimätä vientimyyjä, joka ei ole pelkästään täysin häpeämätön,
vaan lisäksi niin röyhkeä että jakaa muille kaltaisilleen pettämis-vinkkejä sekä niksejä kuinka peitellä jälkiään.
Yritin luoda hahmon, jossa olisi lähes kaikki ”klassisen narsistin” peruspiirteet, ilman että se on niin överi, että paljastuu trolliksi heti kättelyssä.
Kyseessä oli siis eräänlainen ’Social experiment’.
Palstalaiset näyttää olevan varsin valveutunutta porukkaa.
Pääsääntöisesti hahmoon reagoitiin kuten tällaiseen kannattaa reagoida oikeassakin elämässä, eli jättää täysin huomiotta.
Hiukan yllättävää oli ylläpidon varsin salliva moderointi-linja, osa jutuistani oli niin paksuja että olin varma niiden jäämisestä sensuurin hampaisiin,
mutta hämmästyttävän harva poistettiin…
Toisaalta, alueella ’Aihe vapaa’ kai on ihan perusteltua antaa enemmän siimaa, ja antaa ihmisten ”revitellä”, lähes kaikilla palstoilla on tällainen ’mutapaini-osio’ ;-)
Tätä koetta olisi ollut ihan mielenkiintoista jatkaa hiukan pidempäänkin, mutta lienee parempi lopettaa tähän…
Eilen yhdessä ketjussa joku kipuili uusperhekuviossaan, ei voinut sietää miehensä lasta. (provo vai ei? Aloituksesta vähän vaikea tehdä johtopäätöksiä…)
Joku kirjoitti, ihan kieli poskessa selvästi tosin: ’Myrkytä se lapsi’
Ryhdyin miettimään että aina on olemassa pieni riski, että tietty marginaalinen osa lukijoista ottaa kuitenkin jotkut kirjoitukset hieman liian tosissaan,
tai saavat vahvistuksia joillekin epäterveille ajatuksilleen… :-/
Näin… Kiitos kaikille osallistuneille, ja anteeksi jos olen jotakuta loukannut.
Maija Maija Maija...