Lue keskustelun säännöt.
Vauvanyrittäjät - miten kestätte jatkuvaa odottelua ja pettymystä?
20.11.2019 |
Pahoittelut alueen valinnasta, minulla ei ole käyttäjätunnusta, joten en voi postata oikealle alueelle.
Olen alle 30 ja yritän saada ensimmäistä lastani. Olen halunnut lasta jo pari vuotta, mutta olin vielä nuori ja opinnot kesken eikä suhdetakaan ollut takana montaa vuotta. Nyt olen yrittänyt tulla raskaaksi puoli vuotta eikä ole tärpännyt. En ymmärrä, miten vauvanyrittäjät jaksavat tätä, saati sitten lapsettomat, jotka yrittävät esim vuosia. Tuntuu, että minä olen jo puolessa vuodessa täysin murtunut.
Jokaiset menkat ovat pettymys. Ennen niitä on oireita, jotka voisi ihan yhtä hyvin olla raskaus- kuin kuukautisoireitakin. Jokaisen ovulaation jälkeen on vähän toiveikas olo, vaikka tietoisesti yritän olla ajattelematta asiaa. Kuitenkin ne kuukautiset sitten aina surettaa. Sitten odotellaan että menkat loppuu, sitten odotellaan ovulaatiota, sitten harrastetaan paljon seksiä ja sitten taas odotellaan. Ja sitten taas petytään.
Kuinka te oikein kestätte tätä? Olen masentunut jatkuvasti enkä pysty nauttimaan tästä lapsettomasta elämästä, kun olen nauttinut tästä nyt jo ihan tarpeeksi enkä halua mitään niin kovasti kuin perheen. En voi olla kuumottelematta sitä, etten tulisi koskaan raskaaksi ja koko elämäni olisi pilalla. Siltähän se tuntuu.
Kommentit (10)
Onhan se todella pelottavaa kun tajuaa että mitäs jos sitä jääkin lapsettomaksi. Mutta pakko se on vaan jaksaa yrittää jos lapsen haluaa. Meillä auttoi musta huumori ja elimme ihan normaalia elämää.
Ekalla kerralla kesti 1,5 vuotta tulla raskaaksi vaikka olin vasta 25v kun jätin ehkäisyn pois. Vuoden yrittämisen jälkeen hakeuduimme hoitoon ja meille tehtiin alkututkimukset. Kun sitten lähete keskussairaalaan tuli niin olikin raskaana. Pääsin sitten rv 7 alkuraskauden ultraan ja kaikki meni ok ja terve pieni tyttö tuli.
Toisella kerralla meni sama 1,5 vuotta ennenkuin tulin onnistuneesti raskaaksi. Tuona aikana oli yksi alkuraskauden keskenmeno ja yksi tuulimunaraskaus josta kaavinta rv 11. Raskaus oli henkisesti raskaampi kun vauvan sydänäänissä oli vikaa rv 36 asti. Mutta loppujen lopuksi syntyi iso terve poika.
Enempää lapsia ei kyllä "tehty".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me jätettiin ehkäisy pois sillä ajatuksella että tulee jos on tullakseen. Alusta asti siis sillä mielellä että ihanaa jos tulee, mutta jos ei onnistu niin ei se ole maailmanloppu, ja siihenkin vaihtoehtoon oltiin henkisesti varauduttu (minulla on vaikea endometrioosi ja lääkäri on sanonut etten välttämättä tule raskaaksi). Ei siis tikutettu ovulaatioita yms. Pettymys olisi ollut liian suuri jos oltaisiin väkisin sitouduttu siihen ajatukseen että lapsi tulee vaikka mikä olisi, ja sitten ei olisikaan onnistunut.
Olin 27 kun aloitettiin yrittäminen ja 31 kun lapsi syntyi. Välissä yksi keskenmeno.
Luin noin 10v. sitten yhdestä naisten lehdestä pariskunnan lähteneen lomalle Thaimaaseen ja syöneen siellä pelkästään paikallista ruokaa. Tälläkin naisella oli takanaan pitkä lapsettomuustausta, joten yllättyi iloisesti huomatessaan olevansa raskaana kun palasivat takaisin Suomeen. Vaikea sanoa oliko raskautumisen syynä stressitön joogaloma vaiko itse ruoka. Lehtijuttu ainakin valoi selvästi toivoa niille jotka ovat luopuneet toivosta. Saattaa olla ettei lasta kuulukaan vaikka seisoisi päällään, mutta koskaan ei kannata lakata unelmoimasta.
Tuttavalla meni melkein vuosi jokaisen raskauden yrittämisessä. Se ettei ainakaan huomannut keskenmenoja, auttoi jaksamaan paremmin. Ensimmäisen vauvan kanssa oli ihmeissään, mutta sitten pti ihan tavallisena, että yrittäessä menee aina aikaa. Toinen tuttava taas oli kokenut ainakin neljä keskenmenoa vuoden sisällä, näistä yksi pidemmälle edennyt raskauskin meni kesken, joten ei sekään ollut helppoa. Lopulta sai kaksi elävää lasta hänkin.
Aloin sitten itse yrittää esikoista ajatellen, että ei kannata ottaa paineita, kun voi kestää. Hupsis, olinkin heti raskaana. Seuraavat raskaudet myös ovat olleet samanlaisia hupsis tapahtumia. Jännitin, että jos en tule heti ekasta yrityksestä raskaaksi, mutta aina tulin. Jouduin jännittämään ultria ja muita tutkimuksia. Todettiin kohonneita riskejä ja tarjottiin lisätutkimuksia. Sain silti terveitä lapsia.
Meilläkin on menty tuolla "tulee jos on tullakseen" periaatteella. Ikää on nyt 35v ja ehkäisy jätettiin pois 1,5 vuotta sitten ja nyt olen raskaana. Kyllähän tuota vuoden jälkeen mietti että nyt pitää lähteä tutkimuksiin kun ei mitään ole kuulunut, mutta onneksi kävi näin ja tämä on merkki ettei mitään "vikaa" pitäisi kummassakaan olla. Toki raskaus on alussa eli tilanne voi muuttua. Nyt onkin pahinta kun pitää odottaa että miten raskaus etenee :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en kestänyt hyvin vaan olin hermoraunio. Vaikka meillä kesti vain vuosi pussata ja se olikin sitten pysyvä. Söin letrozoleja ja oltiin suuntaamassa tutkimuksiin koska olin liki 32 kun raskauduin.
Pari ekaa kk oli vielä rennosti mutta kuukautisten alku oli aina vain kamalampi. Siksi kävinkin omalla rahalla gynellä aika nopeasti ja letrot sain parantamaan raskautumisen mahdollisuutta.
Yhtä aikaa tiesin että mun iässä kestää usein puoli vuotta tai vuosi ennen kuin tärppää, mutta silti olin varma että olin viivytellyt liikaa ja jäätäisiin lapsettomiksi. Ei kovin rationaalista, mutta ei noita pelkoja saa pois. Eikä todellakaan lapsi ollut iso haave ennen kuin alettiin yrittämään.
Näistä jutuista ei juuri puhuta kuin keskustelupalstoilla. Suosittelen Anu Silfverbergin Äitikorttia, siinä on rehellistä kuvausta siitä miten ovulaation kyttääminen ajaa hulluuteen johon ei uskonut suistuvansa.
Tsemppiä ap! Ja käy lääkärissä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
No en kestänyt hyvin vaan olin hermoraunio. Vaikka meillä kesti vain vuosi pussata ja se olikin sitten pysyvä. Söin letrozoleja ja oltiin suuntaamassa tutkimuksiin koska olin liki 32 kun raskauduin.
Pari ekaa kk oli vielä rennosti mutta kuukautisten alku oli aina vain kamalampi. Siksi kävinkin omalla rahalla gynellä aika nopeasti ja letrot sain parantamaan raskautumisen mahdollisuutta.
Yhtä aikaa tiesin että mun iässä kestää usein puoli vuotta tai vuosi ennen kuin tärppää, mutta silti olin varma että olin viivytellyt liikaa ja jäätäisiin lapsettomiksi. Ei kovin rationaalista, mutta ei noita pelkoja saa pois. Eikä todellakaan lapsi ollut iso haave ennen kuin alettiin yrittämään.
Näistä jutuista ei juuri puhuta kuin keskustelupalstoilla. Suosittelen Anu Silfverbergin Äitikorttia, siinä on rehellistä kuvausta siitä miten ovulaation kyttääminen ajaa hulluuteen johon ei uskonut suistuvansa.
Tsemppiä ap! Ja käy lääkärissä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.
Ei PUSSATA vaan PLUSSATA :DD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata ainakaan stressata siitä että stressaa vaikka kaikki aina sanoo että "älä stressaa niin raskaudut". Moni stressaa, kaikki ei vain myönnä. Jos stressittömyys olisi tie raskaaksi tuloon en olisi saanut lapsia eikä kukaan mun tuttava. Parempi myöntää että stressaa ja ahdistaa ja puhua siitä mahdollisimman paljon. Netissä jos ei muuten kehtaa. Tunteiden piilottelu ei auta.
Sellaista se on. Ensin saa murehtia tuleeko raskaaksi. Raskaana saa murehtia meneekö kaikki hyvin ja onko vauva terve. Kun vauva syntyy niin taas sitä murehtii ja pelkää montaa asiaa. Meidän lapset ovat jo aikuisia mutta yhä sitä murehtii ;) Mutta päivääkään en vaihtaisi pois tai no pari teinien kanssa vääntöä olisi kyllä saanut jäädä väliin.
Olen 37v ja yritys alkoi kesällä. Yksi varhainen keskenmeno on ollut sen jälkeen, mutta lääkärin mukaan oikein hyvät mahdollisuudet, kaikki on kunnossa ja munasoluja pitäisi riittää.
Itse olen ajatellut asian niin, että jos lasta ei kuulu niin sitten se on niin. Voin kuvitella eläväni hyvän elämän myös ilman lasta. Tilanne voisi toki olla eri jos olisin aina halunnut lapsia, ja vielä useampia. Itse en halua kuin yhden ja vasta vuosi sitten tein päätöksen että ehkä sittenkin voisin haluta lapsen.