Kiukutteleeko muiden lapset koko ajan?

Onko kokemuksia siitä, miten kiukuttelua saisi vähemmäksi?

Sulle nyt vaan sattui arvonnassa vittumainen lapsi. Sori. Parempi onni ensi kerralla.

Vierailija kirjoitti:

Sulle nyt vaan sattui arvonnassa vittumainen lapsi. Sori. Parempi onni ensi kerralla.

Heh. No joo. Olen vaan miettinyt, mitä teen väärin?

Good old nahkaremmi?

Kaupasta pois heti jos huuto alkaa.

Seuraavana päivänä uudet harjoitukset.

Kun opetat, että huutamalla saa tahtonsa läpi, lapsi oppii huutamaan.

Kummankin vanhemman käytöksellä on merkitystä. Nyt kirjoituksesi vihjaa, että lapsesi saattaa oireilla myös eroamme.

Ei koko ajan kiukuttele, mutta melkein päivittäin joku pieni kina saadaan aikaiseksi. Isänsä kanssa ovat enemmän napit vastakkain, mutta isä on joustamattomampikin.

Hyvissä ajoin ennen kauppaan menoa tms voi sopia, että tällä kertaa ei sitten kiukutella, ja jos kaikki menee hyvin, saa jonkun palkkion.

Ja aamuihin kunnolla aikaa, silloin kun olin hoitoonvientivastuussa, annoin lapsen olla pieni ja olla sylissä, autoin pukemisessa, joskus kannoin rapukävelyllä eteiseen ym. Yleensä meni hyvin, mutta joskus toki lähdettiin huutaenkin.

Nykyään pärjää aika pitkälle perusteluilla, kunhan ne on aukottomia. Lapsi on taitava löytämään porsaanreikiä.

Kiukuttelusta ei pidä palkita. Eli jos lapsi kinuaa jotain etua itselleen kiukuttelun keinoin, niin sen kiukuttelun on syytä johtaa siihen, että sitä etua ei 100% varmasti lapsi silloin saa, ja se, että näin on myös kerrotaan lapselle. Esim. tuossa lelutapauksessa olisi kannattanut jättää kaikki lelut ostamatta sillä kertaa, koska lapsi aloitti kiukuttelun.

Jos taas lapsi kiukuttelee esim. sitä, että ei halua vaikkapa päiväkotiin, niin lapselle voi ihan yksinkertaisesti sanoa, että en kuuntele noin rumaa puhetta tai katso noin rumaa käytöstä, ja rangaista siitä kiukuttelusta. Rangaistus voi olla ihan mikä vaan mikä lapseen tehoaa, eli mitä lapsi pitää niin ikävänä kokemuksena, että alkaa noudattaa kiukuttelukieltoa.

Vierailija kirjoitti:

Good old nahkaremmi?

Mä oon oikeasti saanu remmiä siitä, että kiukuttelin kaupassa! Tosin isompana koulutyttönä, jolloin olisi vanhempien mielestä ilmeisesti jo pitänyt osata käyttäytyä. Muistaakseni taisin ruinata jotain tavaraa liian monta kertaa.

Mä uskon, että pk on lapselle rankkaa itsesäätelyn, melun ja hälinän vuoksi. Ja äitiä on varmasti ikävä. Ajattele, päiväkotiryhmässä on noin 20 lasta ja aikuisia parhaimmillaan paikalla 3. Kyllä siinä lapsetkin aika äärirajoillaan joutuvat olemaan, täällä lapsista vielä yli puolet ovat ulkomaalaistaustaisia ja kielitaidottomia, joka luo omat haasteensa lastenkin leikeille.

Sinun seurassasi lapsi uskaltaa päästää päivän höyryt pois, ota se kiukuttelu kohteliaisuutena. Tiedätkö sen tunteen kun pitkän päivän jälkeen on saatava hetki omaa aikaa, päästävä lenkille, saatava suklaata tms? Siltä lapsestakin voi tuntua. Ja tietysti aamulla kiukuttelee, kun olisi mieluummin sinun kanssasi.

Ja sitten on erinäiset lasten uhmat ja muut kausittaiset riesat, jotka kaikessa kurjuudessaan ovat tärkeä kehitysvaihe nekin. Ja voi olla, ettei viihdy päiväkodissa yhtään.

Onko lapsi samanlainen viikonloppuina, lomilla jne? Voiko osa kiukuttelua ollakin väsymystä, kuormittuneisuutta, ikävöintiä joka purkautuu päiväkotipäivän jälkeen?

Kuulostaa tosiaan siltä, että lapsi saa tahtonsa läpi kiukuttelemalla ja pyörittelee sinua kiukuttelun avulla. Voin olla väärässäkin mutta näin tulkitsin tekstistäsi. En ole kuitenkaan aiemman kommentoijan tavoin sitä mieltä, että kaikesta kiukuttelusta tulisi rangaista, tunteiden patoaminen ei tee kenellekään hyvää. Lapsihan saattaa oireilla vaikka stressiä tai väsymystä ihan niinkuin aikuisetkin. Oletko kysynyt, miksi hän ei halua päiväkotiin? Lapsella voi olla myös toiminnanohjauksen ongelmaa, joka sitten purkautuu kiukutteluna. Mutta tuosta olen aiemman kommentoijan kanssa kyllä samaa mieltä, että kannattaa olla tarkkana, ettei kiukuttelulla saa aina tahtoaan läpi. Aikuisen täytyy olla johdonmukainen ja pysyä aiemmassa kannassaan ja perustella se lapselle, vaikka lapsi kiukuttelisi.

Meillä on uhmaikäinen ja kyllähän tää jatkuvaa vääntämistä on. Mun kanssa menee helpommin sukset ristiin kuin isänsä kanssa joka jaksaa neuvotella kaikesta. Mä oon päivät kolmistaan vauvan ja taaperon kanssa niin voimat on vähissä jatkuvaan neuvotteluun. Tsemppiä meille!

Eipä ole kokemusta vastaavasta. Siksi seuraan ketjua innoissani: vähän kuin kurkkisi eläintarhaan ja ihmettelisi, että tuommoinenkin on olemassa.

Meillä. Poika 3 v ei halua aamuisin hoitoon. Jokaikinen aamu sanoo ettei halua.

Minäkin siihen sitten sanon ettei äitikään aina halua töihin lähteä, mutta täytyy. Siksipä sinäkin menet hoitoon. Tämä riittää eikä kysele enempää.

Hoidosta haettaessa aina hyväntuulinen ja näkee ettei ole ollut ongelmia viihtyä siellä. On vain vähän erakompi tapaus eikä päiväkoti meteleineen ole se lempipaikka. Vaikka onkin huippuhyvä pienehkö päiväkoti.

Ero vanhemmilla? Sinusta aistittava stressi? Väsymys? Nämäkin voi vaikuttaa lapsen kiukutteluun ja kireään olotilaan

Up

Meillä sama. Kiukuttelee äidin kanssa, kun äiti holhoaa ja sovittelee kaikessa.

Nyt kun olen työtön, niin minä hoidan asiat omalla päättäväisellä tavalla. En neuvottele ja jos tulee ongelmia niin totean vain että sinä olet lapsi ja isi hoitaa asiat näin. Kun olet iso poika niin saat tehdä miten haluat. Nyt tottelet isiä koska isi on aikuinen ja tekee sinusta actionmänin.

Jos et tottele niin et kasva ja sinusta tulee pillittävä pieni joulutonttu.

Jos itkee niin totean että noin käyttäytyy vain pillittävät joulutontut.

Ei actionmän itke villasukkien laittamisesta, actionmän saattaa itkea jos saa miekan jalkaansa, mutta villasukat jalassa vain lämmittää actionmäniä.

Yleensäkin en juttele tai neuvottele. Annan napakan käskyn pukea ja en todellakaan auta pukemisessa. Ei se poika opi koskaan pukemaan itse jos autan joka käänteessä. Housut saa pukea vaikka väärinpäin. Minä en holhoa.

Meillä ei muuten kiukutella enää edes nukkumaan menossa. Taidan olla vähän napakampi vanhempi ja kasvattaja. Minulla on lastenkoti taustaa.

Oli meillä joku tuollainen kausi. Lapsi vaan on löytänyt oman tahtonsa, muttei oikein vielä tiedä mihin ja miten sitä käyttäisi. Hienoa, että omaa tahtoa löytyy, ei olisi tervettä jos ei löytyisi!

Meillä auttoi kaikista parhaiten se, etten näyttänyt, että mullakin menee hermot. Koska jotain reaktiota mun lapsi halusi saada aikaseksi. Jos täytyi kaupasta raahata/kantaa ulos niin tein senkin hiiltymättä ja autossa laitoin hyvää musiikkia ja keskityin siihen. Ja auttoi, etten jäänyt liian pitkään keskustelemaan lapsen kanssa ja vatvomaan. Vaan jos ei kahdesta vaihtoehdosta toinen kelpaa niin äiti nappaa syliin ja sit jää saamatta (ilman että äitiä hetkauttaa yhtään).