Kulkevatko sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot käsi kädessä?

Mielenkiintoinen aihe, eikä tähän varmaan ole mitään totuutta sillä ihmiset ovat niin erilaisia. Veikkaan kuitenkin että introvertit ovat sosiaalisesti taitavampia mitä puheliaammat ekstrovertit helposti luulevat. Tavan sosiaaliset tilanteet ovat pääosin merkityksetöntä länkytystä, joka vain uppoaa toisille paremmin ja toisille huonommin.

Sosiaalinen ja fiksu ihminen voi oppia sosiaalisesti lahjakkaaksi (vaikkapa muita seuraamalla ja mallioppimisen kautta) mutta pelkkä sosiaalisuus ei tuo sosiaalista älyä eli sitä että lukee tilanteita ja tarvittaessa mukautuu niihin eikä mene oman mallinsa mukaan tilanteessa kuin tilanteessa.

(Tästä ns. huoneen lukemisen taidosta on btw ilmestynyt uusi kirja Nunchi, intuitiota ja tilannetajua korealaisittain)

Vierailija kirjoitti:

No jos nyt puhutaan sosiaalisilta taidoiltaan äärimmäisen heikoista ihmisistä eli autismin kirjon henkilöistä, niin heitähän on kahta sorttia: syrjäänvetäytyviä hissukoita ja sitten sellaisia seuraan tuppautuvia, tilanteeseen sopimattomia kysymyksiä esittäviä ja omista asioistaan paasaavia, joiden on vaikea kuunnella muita ja/tai antaa muille suunvuoroa.

Pelkkä sosiaalisten taitojen heikkous ei tarkoita autismia.

Näin keski-ikäisenä on pakko sanoa, että olen tavannut ehkä noin kymmenkunta-parikymmentä oikeasti sosiaalista, jotka tulevat kaikkien kanssa toimeen ketään väheksymättä sekä nostavat toisten parhaita puolia esiin. Arvostan.

Vierailija kirjoitti:

Mutta onko se sellaista samanlaista osaamista kuitenkaan, jos verrataan vaikkapa paljon sosialisoivaa 2 eri persoonaa, toinen sosiaalinen ja toinen epäsosiaalisempi. Minusta kun tuntuu, että sosiaalisella se sosialisointi tulee enemmän luonnostaan, joten osaamista ei siinämäärin tarvita, kun taas epäsosiaalisemmalla se menee enemmän esittämisen puolelle. Kuin olisi harjoitellut jonkinlaiseen näytelmään roolin valmiiksi.

Olisikin noin helppoa mutta sosiaalisuutta se on epäsosiaalisuuskin... eli sosiaalisesti lahjakas osaa antaa myös mahdollisuuden sille erilaisen sosiaalisuuden ihmiselle tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi vaikkei olekaan ihan kuten muut tilanteessa. Vuorovaikutushan on tavallaan näyttelemistä, roolin hiomista eri tilanteisiin sopivaksi

Muistuu mieleen kesätyöpaikka vuosien takaa. Eräs vakituinen jostain syystä otti minut "siipiensä alle" kun koki etten pärjäisi omillani. Olen hitaasti ihmisille lämpenevä, mutta työtehtävät ym. omaksuin kättelyssä. Sosiaalisuus taas ei liittynyt toimenkuvaan mitenkään. Koin tämän ihmisen tulevan liian lähelle, hyökkäävän omalle alueelleni kerta toisensa perään vaikka yritin hienovaraisesti viestiä että koin sen epämukavaksi. Hän ei ehkä ollut ikinä joutunut miettimään omaa käytöstään, oli päässyt omaan johtavaan asemaansa työpanoksensa ansiosta ja koki olevansa hyvä asemassaan. Minä taas olen tarkkailija (tätä nykyä tutkija) ja tarvitsen sen etäisyyden ja tilan arvioida tilanne ennen kuin ns. aukenen.

Erilaisuuden hyöty jää joskus ymmärtämättä ja hyödyntämättä, siihen kannattaa kuitenkin panostaa niin yksityiselämässä kuin siellä sorvin ääressä.

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jos nyt puhutaan sosiaalisilta taidoiltaan äärimmäisen heikoista ihmisistä eli autismin kirjon henkilöistä, niin heitähän on kahta sorttia: syrjäänvetäytyviä hissukoita ja sitten sellaisia seuraan tuppautuvia, tilanteeseen sopimattomia kysymyksiä esittäviä ja omista asioistaan paasaavia, joiden on vaikea kuunnella muita ja/tai antaa muille suunvuoroa.

Pelkkä sosiaalisten taitojen heikkous ei tarkoita autismia.

Tämä. On laaja-alaisempi ilmiö.

Lähipiirissä ekstrovertti joka lärpättää tuntemattomille ja tutuille. Pitää hakeutua lärpättämään ihan mihin tahansa. Ongelmana on se että puhuu vaan pelkästään itsestään ja omista asioistaan turhan yksityiskohtaisesti. Joku voisi luulla että on sosiaalinen mutta tarve on vain pulputtaa niitä omia juttujaan omasta itsestään tauotta.