Miksi kiusatuista tulee itsestä kiusaajia, jos tilanne sallii?
Muistan yläasteelta pojan, jota jotkut kiusasivat, koska tämö oli liikunnallisesti ja sosiaalisesti kömpelö. Lukiossa kiusaaminen loppui, mutta kävikin niin, että tämä ex-kiusattu alkoi naljailla huonommille oppilaille, siis pyrki suoraan nolaamaan. Näin kävi minullekin eräällä matikan tunnilla. Otin kyllä kaverin heti välitunnilla puhutteluun ja muistutin tätä hänen paikastaan ravintoketjussa, mikä lopetti ainakin minulle naljailun. Silti jäin ihmettelemään, että miksi kaveri, jota oli itseä kiusattu, alkoikin itse kiusaajaksi.
Muilla kokemuksia vastaavista?
Kommentit (11)
Monet ihmiset sanoo vastustavansa kiusaamista, mutta toimivan ihan toisin. Tuntuu, että jos ihmiset olisivat rehellisiä itselleen, useampi sanoisi kannattavansa kiusaamista sosiaalisena rangaistuksena, mutta olevansa eri mieltä kohteista.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, että ainakin lapsilla se on keino yrittää päästä muiden kiusaajien suosioon ja olla itse olematta se kiusauksien kohde.
Tässä tuskin siitä oli kyse, vaan jonkinlainen egotrippi siinä oli menossa. Tiedä sitten oliko joku torjuntamekanismi vanhoihin asioihin. Vastenmielisen kuvan jätti itsestään.
Ihmisillä on tapana laittaa vahinko kiertämään. Pomo huutaa työntekijälle, työntekijä huutaa lapsilleen, lapset kiusaavat koulussa, kiusatut kiusaavat jalkapallotreeneissä jne
Vierailija kirjoitti:
Monet ihmiset sanoo vastustavansa kiusaamista, mutta toimivan ihan toisin. Tuntuu, että jos ihmiset olisivat rehellisiä itselleen, useampi sanoisi kannattavansa kiusaamista sosiaalisena rangaistuksena, mutta olevansa eri mieltä kohteista.
Se on juuri näin.
Täällä oli vasta aloitus, jossa kysyttiin, toivooko kiusatut kiusaajilleen kurjuutta. Suurin osa kommentoijista toivoi. Minusta se kertoo siitä, että suurin osa ihmisistä on kostonhimoisia ja tietyissä olosuhteissa valmiita kiusaamaan, vaikka olisivat itse kokeneet, kuinka kamalaa se on. Se on mielestäni hyvin surullista.
Vierailija kirjoitti:
Monet ihmiset sanoo vastustavansa kiusaamista, mutta toimivan ihan toisin. Tuntuu, että jos ihmiset olisivat rehellisiä itselleen, useampi sanoisi kannattavansa kiusaamista sosiaalisena rangaistuksena, mutta olevansa eri mieltä kohteista.
Kyllä. Moni kiusaamisen kohteeksi joutunut olisi saattanut olla itse kunnon kiusaaja, jos voima-ja valtasuhteet olisivat olleet toiset. Ihan yhtä säälimätön ja julma kuin heidän oma kiduttajansa. Sattuma ratkaisee, kuka hallitsee.
Itse ainakin päätin, etten koskaan kiusaa muita, koska olen kokenut miltä se tuntuu. Toisaalta silloin kun kiusaaminen kohdistui johonkin muuhun kuin itseen olin "iloinen", kun sain olla sen aikaa rauhassa. Tavallaan ymmärrän senkin, jos joku haluaa kompensoida ja laittaa vahingon kiertämään, mutta sellainen antaa ihmisestä todella alhaisen kuvan. Jussi Halla-aho on tällainen tapaus.
Kyllähän moni entinen kiusattu täällä ihan julkisesti naureskelee ja halveksii "luusereita", jotka menivät amikseen jne. Heille ei tule mieleen, että amikseen meni myös kivoja tyyppejä, jotka eivät koskaan kiusanneet. Mutta koska he ovat eri viiteryhmää, heidät voi vetää muiden mukana vessasta alas.
Tajuatteko, miten se toimii? Nyt te kiusaatte syyttömiä alentamalla heitä ja olette juuri kuin kiusaajanne itse.
Kyllä se minun kohdallani ainakin oli jonkinlainen kosto tai oman vahvuuden näyttö. Olin siis ala-asteella kiusattu ja sitten yläasteella mimmi, jolle ei tultu vit***maan vaan joka v***li jo varulta ennen takaisin.
Joskus käy niin, tiedän itsekin tapauksia. Onneksi niin ei sentään aina käy.
Ehkä yksi syy on, että uudessa yhteisössä entinen kiusattu haluaa varmistaa, että kuuluu niihin koviin tyyppeihin ja olla ilkeä ennen kuin joku toinen ehtii olla ilkeä itselle.
Ehkä jossain tapauksissa syynä voi olla, ettei hänen kiusatuksi joutumiseensa aikoinaan kukaan puuttunut. Eli jos on itse lapsena kokenut ns. huumorin varjolla kiusaamista toisten taholta ilman, että muut ovat puolustaneet ja puuttuneet siihen, niin silloin saattaa kasvaa ajatukseen, että sellainen on ihan ok, vähän raisumman puoleista huumoria vain, ja sitten alkaa itsekin käyttäytyä niin.
Ja ehkä joskus entinen kiusattu voi kokea olevansa "ainainen uhri" eikä hän välttämättä edes ymmärrä, että on itse uudessa yhteisössä alkanut kiusata tai osallistunut kiusaamiseen jollain tavalla. Eli entinen kiusattu ei tavallaan tiedosta sitä, että on itsekin vajavainen ihminen, joka saattaa olla ennakkoluuloinen ja ilkeä, kun on niin tottunut ajattelemaan, että on se ilkeyden kohde.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Tiedän, että ainakin lapsilla se on keino yrittää päästä muiden kiusaajien suosioon ja olla itse olematta se kiusauksien kohde.