Mulla yksi dilemma
Oon kirjoiteillut yhden miehen kanssa pitkään. Nyt on suunniteltu tapaamista. Entä, jos ei tavatessa tunnukaan siltä, että kannattaa tavata enää toiste? Voiko silloin jatkaa pelkkää kirjoittelua?
Kommentit (5)
Yksi syy siihen miksi pitäisi tavata mahdollisimman nopeasti.
Mielikuva ja todellisuus ei aina kohtaa.
Sinkkumiehenä sanon, että kyllä ja ei. Olen joitain kertoja saanut ns. pakit naiselta mutta melkein aina nainen on samalla pyytänyt suunnilleen seuraavasti: "voisimmeko kaikesta huolimatta jatkaa ystävinä ai edes kavereina"
ymmärrän, että kyseessä on monelle vain kaunis ele ja tai fraasi, joka on kauniimpi kuin sanoa "hyvästi sitten vain" tai hävitä kuin tuhka tuuleen (e. ns. ghostata). - Ja niinpä sitten olen huomannut, että nainen oli ja meni, eikä siinä mitään. - - Tai no on paljonkin. Ei se mieltä ylentävää ole, eikä ole ollut huomata että ihastus tai kuinka parhaimmillan ja tahi pahimmillaan jo (orastava) -rakastuminen ja syvemmät tunteet ovatkin lopulta olleet vain omaa mielikuvitusta ja toiveajatteluani...
Mutta on niinkin onnekkaasti käynyt, että joidenkin kanssa olen voinut jatkaa kavereina ja jopa huomata saaneeni aikaa myöten isekkeni uskollisen ja monin tavoin merkitävän ysävän vaikka parisuhde on jäänyt synymättä, enkä enää koe tai tunne, että sellainen vielä joskus muodostuisikaan välillemme.
Yhden kanssa heistä olen viime vuosina ollut enempi vähempi aktiivisesti kirjeen vaihdossa. Harvoin soittelemme, mutta toki joskus olen soittanut hänelle (ja tai hän minulle); jonkun kerran olemme vielä tavanneetkin. - Mutta sen jälkeen kun hän muutti nykyisen kumppaninsa perässä Atlantin toiselle puolen olemme lähinnä kirjoitelleet.
Vierailija kirjoitti:
Voit tietysti mutta melko typerää kirjoitella yksikseen. Miehet haluavat pillua eikä kirjekaveria jos et ole sattunut tätä tietämään. N17v
Tässä kohtaa koen itseni hyvin, hyvin vanhaksi sedäksi, muta koska kirjoiuksesi melkei huuaa kommenointia, niin teen sen kun kukaan muukaa ei ole tainnut ennättää.
- Jos oikeasti pidät kaikkia miehiä niin yksinkertaisina tai vain seksin nälkäsinä, että he ovat vain naisen pillun ts. seksin perässä, niin toivon, että eläessäsi ennätät kohtaamaan myös muunlaisia miehiä. Ei kaikki miehet ole. Saati, että olisivat aina ja "heti valmiia" , jos sinä (nainen) haluaist sitä heiltä ja ilmaisisit halusi heille. - Eikä se, että he tai heistä joku sattuisi kieltäytymään tee teistä kummastakaan yhtään sen huonompaa tai parempaa ihmistä.
Treffipalstalla tutustuttu ja kiva kirjoitella. Mietin vain, että entä, jos ei juttu livenä toimikaan. Eli olisiko ok jatkaa silti hänen kanssaan kirjoittelua treffipalstalla?