Tulisiko hyvinvointiyhteiskunta ajaa alas?
Kommentit (27)
Kyllä. Kohdusta hautaan holhoavan hyvinvointiyhteiskunnan ihanne on kallis kehityksen jarru. Suomen on aika muuttua pikkuneuvostoliitosta nykyaikaiseksi eurooppalaiseksi valtioksi.
Ei sitä koskaan ollutkaan. Göbbelsin propagandaa vain.
"Pohjoismaisen hyvinvointivaltion," eli kansalaisten pienimpäänkin elämän osaseen valvovan silmänsä, pilkuntarkan sääntönsä ja ahnaan rahaimurinsa työntävän holhoojan, leikkiminen tulee Suomessa kalliiksi ja lannistaa kaiken yritteliäisyyden. Mennään reilusti keskiverroksi eurooppalaiseksi valtioksi, jossa voi hengittää ja toimia vapaasti.
Ei ole noloa seurata Viron esimerkkiä, niin isoveljenä kuin tykkäämmekin esiintyä.
Me ollaan niin idiootteja että myydään kaikka kauan kypsyneet hedelmät ulkomaille ja päästetään koulutetut kunniahimoiset vttuun täältä.
Ei meillä ole minkäänlaista tulevaisuutta. Yksityisillä yrityksillä jotka omistaa maailman rikkain prosentti sen sijaan on ja heillä on yli demokratiaa yltävä valta.
Kyllähän esimerkiksi syntyvyyden lasku on juuri holhoavan hyvinvointiyhteiskunnan syytä. Sitten kun ainoa sairauden /vanhuudenturva on omat lapset, niin alkaa kiinnostaa jälkikasvun tuottaminen.
Kyllä meillä on vielä paljon leikattavaa sellaisista tuista, jotka eivät ole välttämättömiä ihan kohtuulliselle elämälle. Hyvin on joskus tultu toimeen ilman asumistukia, toki asunnot olivat vaatimattomampia, ei työläisen lapsi uneksinutkaan omasta huoneesta tai puhelimesta tai harrastuksista, joihin vielä kuskataan edes takaisin monta kertaa viikossa. Saati, että kotona oleva äiti veisi lapsensa yhteiskunnan tukemaan hoitopaikkaan sen sijaan, että hoitaisi itse jälkikasvunsa. Tietenkin nuo ovat hyviä asioita, jos maksajia sille riittää.
Ihminen tarvitsee lämpimän asunnon, ruokaa, vaatteita ja terveydenhoitoa ja peruskoulutuksen. Osa noistakin on globaalisti mitattuna luksusta.
Näihin etuihin on vaan totuttu, kun aikanaan oli parempi työllisyys ja verorahoja kertyi, niin oikein piti miettiä, mitä vielä voitaisiin jakaa ilmaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Ei meillä ole minkäänlaista tulevaisuutta. Yksityisillä yrityksillä jotka omistaa maailman rikkain prosentti sen sijaan on ja heillä on yli demokratiaa yltävä valta.
Toiselta laidalta hyökkää turrki ja iran jotka ovat hyvin kalustautuneet ja laittavat pskaksi kaiken mikä ei vastaa heidän maailmankatsomustaan.
Kyllä pitäisi vähän miettiä kun aikanaan verta vuodatettu suomen eteen että pitää siitä kiinni.
Suomi ei ole hyvinvointivaltio ollut aikoihin. Kehitysmaaksi ollaan muuttumassa Kaikki oma tuotanto siirretty ulkomaille, ammattikoulutuksesta säästetty niin että nuoret valmistuvat yhtä osaamattomina kuin kouluun menivätkin, monet työssäkäyvä eivät tule palkallaan toimeen jne. Puhe hyvästä suomalaisesta sosiaaliturvastakin on täyttä kakkaa. Monessa Euroopan maassa on parempi sosiaaliturva kuin Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pitäisi vähän miettiä kun aikanaan verta vuodatettu suomen eteen että pitää siitä kiinni.
Mistä sinä tiedät minkälaisen yhteiskunnan puolesta tätä maata puolustaneet toivoivat jälkeläisilleen saavan. Tuskin toivoivat sitä, että heidän lapsenlapset saisi jättäytyä halutessaan lapsettomiksi.
Revitään vaan viimeisetkin pennit köyhiltä.
Jos rikkailla ei ole tarjota töitä kohtuullisella palkalla, niin maksakoot sitten almuja. Päässeet liiaksi tempputyöllistyksen makuun ja ulkomailta kärrätään halpatyövoimaa. Arvokkuus ja arvot on Suomesta tipotiessään.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Kohdusta hautaan holhoavan hyvinvointiyhteiskunnan ihanne on kallis kehityksen jarru. Suomen on aika muuttua pikkuneuvostoliitosta nykyaikaiseksi eurooppalaiseksi valtioksi.
Sinä tarvitset holhousta
Sosialisti syö pöydässäsi kirjoitti:
8 puhuu täyttä asiaa.
8 kannattaa väestönvaihtoa
Suomessa on hyvinvointivaltiota ajettu alas ysärin lamasta asti. Pahoinvointi näkyy esim. valtavana mielialalääkkeiden kulutuksena. Töissä käyvät nääntyy taakkansa alle ja työttömät jonottaa ruoka-apuja. Suomi on hyvä maa vain sille pienelle eliitille mille omaisuus on kertynyt.
Nyt kai agendana on pyrkiä vähentämään vetovoimatekijöitä.
Ne ketkä ei pärjää niin voisivat alkaa tekemään vaikka päihdekauppaa.