Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Muita, jotka vanhempiensa mielestä väärää sukupuolta

Vierailija
16.10.2019 |

Tajusin tänän vasta jokin aika sitten 35-vuotiaana: olen aina kokenut olevani vääränlainen, ja varsinkin isäni on halveksinut minua avoimesti. Yritin kuitenkin kovasti miellyttää vanhempiani ja isääni esim.kulkemalla metsällä ja tekemällä ns. poikien juttuja.

Jo isosiskostani oli odotettu esikoisena poikaa joten syntymäni on ollut pettymys. Minulla on pieni ikäero siskooni, ja lapsena sain kaiken aina sinisenä. Vaatteeni ja kenkäni a leikkikaluni olivat poikien mallistosta (huom. 80-luku kyseessä). En valinnut itse vaatteitani.

Nyt aikuisena olen todella naisellinen kaikin puolin. Aina mietinkin miksi yritin olla poika. Odotin jopa pippelin kasvamista kunnes teininä ymmärsin, ettei se kasva.

Varmaan pitäisi mennä johonkin terapiaan. Oireilen yhä edelleen syömishäiriöitä ja olen monella tapaa epävakaa. Sellainen yleinen kelpaamattomuuden tunne vaivaa aina vain, vaikka olen elämässäni menestynyt ja katkaissut välit vanhempiin siten, että soitellaan ehkä kerran vuodessa ja säästä puhutaan.

Kohtalotovereita?

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 |
16.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nostan vielä, jos joku jaksaa romaanini lukea:)

Ap

Vierailija
2/7 |
16.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo. Äiti suorastaan vihasi. Ei saanut poikaa vaikka yritti. Yhtään poikamainen ei saanut kuitenkaan olla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/7 |
17.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samat kokemukset, mutta avointa vihaa pahoinpitelyineen. Nyt aikuisena pahimmalta tuntuu, kun ei edes tervehditty normaalisti.

Huomio, jota sain, oli vihaa. Jos en syönyt tarpeeksi nopeasti, niin isä kaatoi ruoat tai maidot päähän ja löi. Luulin jo aivan pienenä usein, että kuolen. Muistan sen tunteen hyvin.

Olin väärää sukupuolta.

Fyysisiä oireita on jäänyt, enkä mielestäni pysty koskaan rentoutumaan. En pidä ihmisten kanssa olemisesta, enkä luota kehenkään.

Olen aivan ns. normaali työssäkäyvä perheellinen ihminen.

Vierailija
4/7 |
17.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äiti oli niin toivonut poikaa, vaikka hänellä oli jo yksi. Akka on vihannut minua koko elämäni ajan. Myös sukulaisten lapsia hän kehuu "hyvä että ne (tietyt) on poikia. Tyttöjen äitiä puhuttelee halventavasti.

Ulospäin tavallinen äiti, mutta voi mikä viha tyttöjä kohtaan.

Vierailija
5/7 |
17.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen perheemme kolmas tytär ja minut on opetettu pienestå pitäen siihen että olen arvoton koska en ollut poika kun kaksi tyttöä mutta vielä kolmas!

Vierailija
6/7 |
17.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äitini oli kyllä toivonutkin tyttöä mutta isä on aina osoittanut sanoin ja teoin että veljeni on parempi lapsi sukupuolensa vuoksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/7 |
17.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan viisi kahdeksan